1500-luvulla ilmestyneen raamatunsuomennoksen tekstiä.

1500-luvun uskonnollista kieltä tutkimassa

Raamatusta se kaikki alkoi. Suomen kielen kehittyminen kirjakieleksi ja vähitellen erityisesti 1800-luvun kuluessa sivistyskieleksi, joka on niin ilmaisuvoimainen, että sitä voidaan käyttää kaikilla yhteiskunnan aloilla, myös tieteessä ja taiteessa.

Uskonnollinen kieli – vanhan kirjasuomen tutkijan ykköstekstilaji

Kun haluaa tutkia vanhinta kirjoitettua suomen kieltä, tulee väistämättä työskennelleeksi uskonnollisen kielen ja erityisesti Raamatun kielen parissa, sillä suomen kirjakielen syntyminen liittyy hyvin vahvasti uskonpuhdistukseen. Reformaation yksi keskeisistä ajatuksista oli, että ihmisten piti saada lukea uskon asioista omalla äidinkielellään. Näin ollen erityisesti Raamatun kääntäminen ja myös muiden uskonnollisten tekstien saaminen suomeksi oli erittäin tärkeä tehtävä. Raamatun lisäksi julkaistiin messukirjoja, käsikirjoja ja saarnakokoelmia pappien käyttöön. Virsikirjoja, rukouskirjoja ja katekismuksia laajemminkin luettaviksi. Valtaosa varsinkin 1500–1600-luvuilla julkaistuista suomenkielisistä teoksista on uskonnollisia.

Olen itse erikoistunut vanhan kirjasuomen tutkimukseen ja erityisesti Mikael Agricolan (n. 1510–1557) teosten kieleen. Tutkijanurani edetessä olen seikkaillut läpi vuosisatojen 1500-luvun kielestä aina 1800-luvulle, vertailun vuoksi myös nykykieleen asti, mutta vanhin kirjakieli näyttää kulkevan aina tutkimustyössäni mukana. Se on tainnut mennä veriin asti, sillä vaikka millaisia kiinnostavia aineistoja tulee vastaan, aina on tekeillä myös jokin Agricolan kieltä käsittelevä tutkimus. Ensirakkaus vanhimpaan kirjakieleen ei haalene.

Vanhoja kirjoja, kynttilä ja sulka.

Uskonnollinen kielen piirteitä

Jokainen teksti on tietyn kulttuurin tuote. Se on osa historiallista, sosiaalista ja kulttuurista kontekstia, jossa se on syntynyt. Teksti on aina kirjoitettu myös jotain tiettyä tarkoitusta ja päämäärää varten. Uskonnollisella kielellä on erityinen merkitys, sillä sitä käytetään uskon oppien julistamiseen ja opettamiseen ja myös uskonnollisen yhteisön vahvistamiseen. Uskonnolliselle kielelle on tyypillistä myös se, että vanha kristillinen traditio säätelee sitä vahvasti.

Uskonnollinen tai Raamatun kielikään ei ole kuitenkaan mikään yhtenäinen tekstilaji, vaan ne sisältävät erilaisia tekstilajeja, jotka poikkeavat toisistaan tarkoituksensa, rakenteensa ja myös tyylinsä kannalta. Vaikka uskonnollinen kieli on laaja kattotermi, on uskonnollisella kielellä kuitenkin juuri sille tyypillisiä piirteitä. Erityisesti tietynlainen sanasto leimaa uskonnollista kieltä ja uskonnollinen sanasto onkin kielen tärkein ominaispiirre. Esimerkiksi saarna ja saarnata, ehtoollinen, ylösnousemus ja synti ovat sanastoa, jonka tunnistamme kristilliseksi kieleksi. Myös erilaisia metaforia ja vertauskuvia esiintyy uskonnollisessa kielessä runsaasti, ja ne värittävät ja leimaavat kieltä. Tutuimpia ja myös yleisimpiä kristillisiä metaforia lienevät erilaiset Jumalaa ja Kristusta ilmaisevat metaforat: Jumalaa ilmaiseva isä tai vaikkapa Kristusta merkitsevä (Jumalan) karitsa.

Uskonnollisen kielen ilmaukset voivat olla myös yhtä sanaa laajempia, kuten rukoilla jonkun puolesta. Agricolan kielessä ja raamatunkielessä pitkään vastaava rakenne on ollut rukoilla jonkun edestä. Muun muassa tällaisia hyötyjää ilmaisevia rakenteita tutkin tällä hetkellä. Rakenteessa rukoilla jonkun puolesta / edestä joku hyötyy siitä, että joku toinen rukoilee. Kielessä on monenlaisia muitakin tapoja ilmaista hyötyjää, kuten tehdä jotakin jonkun hyväksi, vuoksi tai tähden.

Uskonnollinen käännöskieli haastaa tutkijaa

Uskonnollisen kielen ja varsinkin raamatunkielen tutkimukseen tuo oman haastavan lisänsä se, että teksti itsessään on noin ja vanhan testamentin osalta ylikin 2000 vuotta vanhaa. On ihmeellistä, miten paljon maailma on muuttunut tänä aikana. Ja ehkä vielä ihmeellisempää, miten tietyt asiat ovat pysyneet niin samanlaisina. Historiallinen ja kulttuurinen konteksti on tärkeää pitää mielessä tekstien parissa työskennellessään.

Vanhan kirjasuomen uskonnollisen kielen tutkimus on miltei aina myös käännöskielen tutkimusta. Raamattu ja pääosin myös muut vanhimmat suomenkieliset uskonnolliset tekstit ovat käännettyjä tekstejä. Agricolan teosten lähdetekstit ovat niin latinan-, saksan-, ruotsin- kuin kreikankielisiäkin, ja lähdetekstit ovat vaikuttaneet sanaston lisäksi myös kielen rakenteeseen. Esimerkiksi senkaltaiset rakenteet kuin uskoa Jumalan päälle (nykyisin uskoa Jumalaan), selittyvät lähdetekstien sanatarkalla kääntämisellä. Ruotsin tro på Gud ja muiden lähdekielten vastaavat rakenteet ovat toimineet mallina uskoa Jumalan päälle -rakenteelle. Jollei pysty tarkastelemaan käännösten lähdetekstejä, tutkimus jää väistämättä vajaaksi.

Vanhan kirjasuomen tutkimus on haastavaa mutta myös äärimmäisen kiinnostavaa, niin kuin haastavat asiat yleensäkin. Uskonnollinen kieli on erityisyydessään kiinnostavaa, mutta seuraavaksi itselläni on kuitenkin luvassa (syrjä)hyppy vanhaan lakikieleen. Sekin varmasti vie mennessään, niin kuin jokaisella tutkimuksella on tapana tehdä.

Kirjoittaja on suomen kielen yliopisto-opettaja ja vanhan kirjasuomen tutkija.