Keskiaikaisen kokemuksen jäljillä

Seppo Heikkinen kokeilee ristiasennossa laulamista Maskun kirkossa. Kuva: Marika Räsänen.

Joukko ihmisiä makaa Turun tuomiokirkon kappelin kivisellä lattialla vatsallaan ristiasennossa ja laulaa kasvot kivetystä kohti. Mitä ihmettä? Joukosta on tunnistettavissa ainakin yksi laulutaidoton keskiajan tutkija, mutta myös gregoriaanisen laulun spesialisti ja mallikelpoisesti latinaa ääntävä filologi.

Koneen Säätiön rahoittamassa monitieteisessä ja -taiteisessa hankkeessa Näe, kuule, tunne, koe. Moniaistinen kokemuksellisuus Tuomas Akvinolaisen muistojuhlissa lähestyimme keskiaikaa uudella tavalla: teimme tiiviinä ryhmänä tutkimusta keskiaikaisesta kokemuksesta ja tunteista, teemoista, jotka kuitataan usein mahdottomiksi ratkaista ja siten tarpeettomiksi pohtia. Materiaalinamme olivat Tuomas Akvinolaisen keskiaikaisille juhlapäiville tehdyt liturgiset laulut, niiden sävelien ja sanoituksen luomat tunnelmat.

Nuottikäsikirjoitusten tutkimisen lisäksi – ja niistä ylöskirjattujen laulumonisteiden kanssa – kiersimme kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa laulattamassa yleisöä ja kysyimme, miltä heistä tuntui tai mitä ajatuksia musiikki heissä herätti. Parhaiten musiikki resonoi osana kehoa laulettaessa juuri sellaisessa tilassa kuin kivinen kappeli tuomiokirkossa, keskiaikaisessa rukousasennossa.

Tutkimushankkeen tuloksena syntyi Taideyliopiston kesäkuussa 2019 julkaisema, musiikin tohtori Hilkka-Liisa Vuoren, dosentti Marika Räsäsen ja dosentti Seppo Heikkisen yhdessä kirjoittama kirja The Medieval Offices of Saint Thomas Aquinas (DocMus Research Publications 14, Taideyliopisto). Teos sisältää editiot Tuomas Akvinolaisen juhlapäivinä vietettyjen hetkipalvelusten musiikista ja analysoi sen funktioita. Runouden ja kulttuurihistorian näkökulmat rikastavat musiikin analyysin innovatiiviseksi tavaksi avata keskiajan liturgian sisältämää vahvaa tunnelatausta. Jaetut kokemukset musiikista olivat mahdollisia, jopa todennäköisiä, dominikaaniyhteisöissä, missä liturgiasta tuli osa yhteisön itseymmärrystä.

Laulupaja Järvenpään lukiossa. Kuva: Marika Räsänen.

On ollut jännittävä huomata, kuinka keskiaikainen musiikki ja Tuomas Akvinolaisen muisto kiinnostavat edelleen tässä ajassa. Laulutyöpajoihin ja pitämiimme konsertteihin on osallistunut ilahduttavan paljon ihmisiä kaikissa paikoissa, missä olemme esiintyneet niin Suomessa, Ranskassa, Englannissa kuin Yhdysvalloissa. Laulutaidottomana keskiajan tutkijana voin todeta, että hankkeen työskentelytapa on avartanut omia tutkijanmaailmojani ja rohkaissut kokeilemaan perinteisen tekemisen rajoja.


Kirjoittaja on keskiajan kulttuurihistorian dosentti ja hoitaa yliopistonlehtorin tehtävää kulttuurihistorian oppiaineessa.

Pääkuva: Gentile da Fabriano, Wikimedia Commons