Nykypäivän sananlaskut voivat olla ikivanhoja tai varsin nuoria, mutta sananlaskuilla on edelleen paikkansa arkikielessä. Sananlaskun asettuessa uuteen käyttöyhteyteen sen muoto…
Miten jostakin aiemmin tuntemattomasta ilmiöstä tai asiasta tulee tunnettu, ymmärrettävä ja siten myös hallittava? Australiaa koskevan maantieteellisen tiedon tuottamisen historia…
Käsittelin pro gradu -tutkielmassani Yhdysvaltojen Etelän elokuvamusiikillista representaatiota yhdysvaltalaisissa elokuvissa vuosilta 1968–1986. Kiinnitin huomiota siihen, miten stereotyyppisesti Etelään assosioitavilla soittimilla…
”Maaksi pitää sinun jälleen tuleman”, sanottiin ennen hautajaisissa. Sukupolvi toisensa jälkeen on kuullut saman fraasin ja odottanutkin kuulevansa sen kirkollisen…
Ahven ui parin metrin syvyydessä. Vielä kuusikymmentäluvulla sen näki kirkkaasti laiturin päästä onkiessa. Veden saastuminen sai Kustavin Lypyrtin kylän asukkaat…
Kahvi kuuluu vahvasti suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Kahvikulttuuri ympäröi meitä, vaikka emme olisikaan kahvinjuojia. Arjen historiaa ja tapakulttuurin tutkimusta sisältävä väitöstutkimukseni…
Väitöskirjani Comical Modernity: Witzblätter, Popular Humour and the Transformation of City Space in Late Nineteenth-Century Vienna tarkastettiin kesäkuussa 2017. Vastaväittäjänä…
Tarkastelen väitöskirjatutkimuksessani jääkärien sairaanhoitajana toimineen Ruth Munckin (1886–1976) muistojen ja tulkintojen kautta yksilön historiallisen muistin rakentumista ja Suomen historiakulttuurisia muutoksia…
Muistan hyvin, milloin ensimmäistä kertaa kiinnostuin väitöstutkimukseni aihepiiristä. Aloittaessani englannin opiskelun 13-vuotiaana ihmettelin, miksi TV:n brittidekkareissa mainittiin usein faabelisti ”Aisopos”….
Filosofi Kai Alhasen mukaan aidossa dialogissa olennaista ei ole oikeassa oleminen vaan ymmärryksen lisääminen: keskustelijat oppivat ymmärtämään toistensa näkökantoja. Alhasen…