Sairaan pyhä Ganges

Intiassa hindujen keskuudessa pyhänä pidetty Ganges on yksi maailman suurimmista, mutta myös saastuneimmista joista. Koronan aiheuttaman sulkutilan vuoksi Ganges on…

Vamos! Espanja Turun kielimaisemissa

Kielimaisemien tutkimus on ollut nousussa 2010-luvulta lähtien, koska tutkijat ovat kiinnostuneet kielen yhteydestä tilaan, paikkaan ja muuhun fyysiseen, kosketeltavissa olevaan…

Suomen lotat Kolmannen valtakunnan vieraina

Vuosien 1943—1944 aikana Saksassa vieraili Heinrich Himmlerin ja Waffen-SS:n kutsusta viisi suomalaisista lotista ja sotainvalideista koostunutta seuruetta kahden kuukauden palkinto-…

Seksuaalivähemmistöt helluntaiseurakunnan haasteena

Ihmisoikeuksien toteutuminen, seksuaalieettiset kysymykset ja uskonnollisen yhteisön luomat olemisen tavat aiheuttavat hankauskohtia yhteisöjen sisällä. Uskontotieteen tutkinto-opiskelija Reea Viitasalo käsittelee kirjoituksessaan…

Sanasto mielikuvien muovaajana

Kiertotalous on kestävän kehityksen tärkeä osa. Kiertotalous perustuu talousmallina siihen, että jatkuvan kuluttamisen sijaan suositaan esimerkiksi uusiokäyttöä ja jakamista. Keskeinen…