Ei minkään paikan viehätys

Jantso Jokelin käsittelee esseekokoelmassaan Matkaopas ei minnekään (2012) eri tavoin ja löyhästi paikkojen merkitystä, ennen kaikkea ei-paikkoja. Esseet haastavat kiireistä elämänmenoa, jossa aina ollaan matkalla jonnekin, kun tehokkuus on kaiken mittari.

Lähiseutumatkailu on jo suosittua, mutta harvoin tulee törmättyä matkustamisen sisällön ja kokemuksen analysointiin. Jokelin opiskelee folkloristiikkaa ja uskontotiedettä Turun yliopistossa. Kulttuurintutkimuksellinen ote kuljeskelee tarkastelutavoissa mukana Jokelinin pyöritellessä matkustamisen filosofiaa ja suhtautumista ei-paikkoihin.

Kiireettömyyden ja harhailun puolustus

Tahti esseissä on vapaa. Ne etenevät kuin kiireetön jutustelu. Mielleyhtymät seuraavat toisiaan, karkailevat harhapoluille ja palailevat taas otsikon aiheen tuntumaan. Tekstin kulku sopii hyvin teoksen teemaan: se on ajatusten virtaa hiukan sivussa kiireen hälinästä, kun tulee istahdettua alas, ei mihinkään erityiseen paikkaan.

Kokoelma on jaettu neljään päälukuun, joista ensimmäinen on filosofisin. Ensimmäiseen osioon lukeutuu myös oma suosikkini ”Kahdeksas maanosa”, joka on kokoelman kriittisin. Mitä kaukomatkoilta haetaan, kun nähtävyydet alkavat olla turistimassojen koluamia, paikoissa ei vierailla vaan ne suoritetaan, ja lopullinen päämäärä on vapaan, itsenäisen ja itsevarman maailmankansalaisen statuksen saavuttaminen. Ei vapaus ole tätä, se on jotakin muuta, jotakin välähtävän pientä. Miksei sitä voisi löytyä lähempääkin, lähimetsän hylätystä talonrötisköstä?

Toisen ja kolmannen luvun esseitä on julkaistu aiemmin, mikä tuo kokoelmaan pientä vaihtelevuutta. Nämäkin esseet sopivat esimerkinomaisella tavallaan kirjan kokonaisuuteen. Ainakin ne kertovat paikoista suhteellisen lähellä, sillä kaukaisin tapahtumapaikka on Norjan Jäämeren rannikko. Neljännessä osassa palataan taas kokemuksen ja merkitysten pyörittämiseen, sivutaan kepeästi zeniä ja mystiikan luonnetta.

Esseet saavat lentää

Kirjoittajan kertoessa omista kokemuksistaan tekstiin ilmestyy vivahdus beat-romantiikkaa. Varsinkin ensimmäisellä lukukerralla se tuntui nousevan itsetarkoitukseksi. Toisella lukukerralla seikkailujen kuvailu sen sijaan toi esseisiin vahvaa proosan tuntua. Kokoelman kiinnostavinta antia ovat silti nykymaailman ja nyky-Suomen ilmiöiden käsittely. Populaarissa esseessä kirjoittaminen on vapaampaa. Erilaisia ilmiöitä voi yhdistellä ja mielipiteitä esittää ilman tieteellisten konventioiden sitovuutta. Ainakin tämän kokoelman tapauksessa vapaampien esseiden lukeminen virkistää ja antaa ajattelemiselle enemmän tilaa.

Esseekokoelmaa voin suositella kenelle tahansa, joskin erityisesti kulttuurien tutkimusta opiskeleville kollegoilleni. Tiede on tiedettä, mutta silloin tällöin vapaa ajatusten ilmoille heitteleminen tekee meillekin hyvää.

* * *

Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä (Turku, Sammakko, 2012), 206 sivua

Kirjoittaja opiskelee Turun yliopistossa uskontotiedettä.