Enemmän twangiä, vähemmän jorinaa!

Tänä syksynä alkoi kolmas vuoteni musiikkitieteen oppiaineessa. Opiskellessani olen useaan kertaan törmännyt yhteen käytännön ongelmaan: rockin suomenkielisen sanaston puutteellisuuteen. Koska rockin kieli on englanti, kaikki käsitteet perustermistöstä soittotekniikoihin ja sointiväreihin ovat englanniksi. Tämän vuoksi ongelmia ilmenee erityisesti suomeksi kirjoitettaessa. Kuitenkaan englannista johdettujen anglismien käyttö ei ole toivottavaa. Olemme pohtineet asiaa yhdessä eri kursseilla. Tuntuu, että ihmiset osaavat sanoa miten ei kuulu kirjoittaa, mutta siihen, miten kuuluu kirjoittaa, kaikki tuntuvat vastaavan vain olankohautuksella.

Englannin kielessä on olemassa monia erityisiä soittotekniikoita, efektejä tai soundeja kuvaavia termejä, mutta suomessa ei niinkään. Usein yhtyeen tai artistin sointiväriä kuvaava käsite on lähtökohtaisesti anglismi. Yksi tällaisista käsitteistä on twang, joka usein yhdistetään Fender- ja Cretch-sähkökitaroiden soundiin. HuK-tutkielmassani koin vaikeaksi kääntää kyseisen termin, koska ainoa tarjolla oleva sanakirjakäännös käsitteelle on nasaali. Lauluääni voi olla nasaali, mutta entä soittimen ääni? Voiko Fender-soundia kutsua nasaaliksi? Tosin twang-sanalla viitataan myös honottavalla äänellä laulaviin artisteihin, kuten Hank Williamsiin. Tutkielmassani näin parhaaksi käyttää banjon ja huuliharpun soundin kuvaamisessa sanaa ”honottava” (twanging).

HuK-tutkielmani Thunder Road -elokuvan (1958) musiikkia käsittelevässä luvussa vastaani tuli twangin ohella akustisen kitaran avosointusäestystä kuvaava strumming. Avosointusäestystä tarkoittavan sanan käännös on ”rämpytys”. En tiennyt sopiiko sana tieteelliseen tyyliin. Tutkielmani toisessa luvussa kuvatessani r&b-musiikille ominaista karkeaa saksofonisoundia sanalla ”räkäinen”. Palautteesta ilmeni, että kyseinen sana ei kuulu tieteelliseen tyyliin. Esimerkiksi klassisessa musiikissa ei ole kyseistä tekniikkaa kuvaavaa käsitettä, koska tekniikkaa ei juurikaan käytetä. Rock-journalistiikassa vakiintunut adjektiivi ”räkäinen” kuvaa karkeaa soundia, ja todennäköisesti suurin osa lukijoista ymmärtää, mitä adjektiivi tässä yhteydessä tarkoittaa. Kiinnostavaa on, että jos rock-journalististen käsitteiden käyttö sallittaisiin tiettyyn pisteeseen asti, kärsisikö tieteellisen tyylin uskottavuus? Ehkä tämä asia selviää opintojeni edistyessä!

Olli Lehtonen
musiikkitieteen kolmannen vuoden opiskelija