Erään muistin elinkaari

Käsitys muistista on muuttunut jäykästä menneisyyden tallentimesta jatkuvasti uudelleen rakentuvaksi järjestelmäksi, joka on muistavan yksilön tai yhteisön kautta yhteydessä aikaan, paikkoihin ja tilanteisiin. Tässä kaunokirjallisia keinoja käyttävässä tekstissä muisti saa ihmisen hahmon, joka näyttäytyy jokaiselle näkijälle ja kokijalle erilaisena.

Muistin hiljaisuus

Tunnetko sinä muistia? Sanoiko hän sinulle joskus jotakin? Tiedätkö mitä hänelle nyt on tapahtunut? Muisti oli ennen huomaamaton ja hiljainen seurueessa. Muistilla oli puhumisen estoja ja sen perusteella kaikki rajoittuneesti ajattelivat, että muisti ei vain halua kommunikoida. Muisti oli jähmeä ja vaikutti jännittyneeltä jonkun lähestyessä häntä. Muistin kädet vapisivat, koska hän ei halunnut tulla huomatuksi. Tilanteissa oli mukana häpeä siitä, että muisti näkyisi, hän paljastuisi ja joku sanoisi hänestä jotain. Silloin muisti olisi romahtanut. Muisti sai osakseen myös törkeää kohtelua, eikä hänelle annettu puheissa toivoa ja mahdollisuuksia. Muisti sai pitkän vankeusajan, syyte oli jotain järjetöntä ja epäolennaista. Muisti suljettiin varastoihin ja lukkojen taakse. Muisti jähmettyi jäykäksi, kuin valkeaksi kipsiveistokseksi.

Muisti löysi sanat

Oli joku, joka katsoi ja tunnisti kohdan, joka ei ollut niin kuin kerrottiin kaiken olevan. Joku alkoi kertoa ja muisti kuunteli tarkasti ja kuuli tässä kerrotussa myös omaa tarinaansa. Tästä kuultuaan muisti lähti kulkemaan toiseen suuntaan. Joku kirjoitti uudelleen luuloista rakennetut vuodet. Kukaan ei olisi korjannut vääristyneitä tulkintoja ilman muistia. Muisti ylitti rajoja, se kulki mukana ja lähti kauas pois. Muisti kasvoi ja muutti muotoaan, hän ei enää jäänyt seurueessa syrjään nojailemaan seinään. Muisti haki aina uusia seuroja, etsi uusia ystäviä ja loi uusia yhteyksiä. Muisti lähti maailmalle ja ylitti rajoja, siitä tuli ihmisten välinen tekijä, joka yhdisti heidät toisiinsa. Muisti teki merkityksettömistä asioista merkityksellisiä. Muisti mainitaan edelleen melkein aina keskusteluissa, usein heti ensimmäisenä.

Muisti tulee muuttumaan aina

Muistia katsotaan kyynelet silmissä, jokin suuri on nyt ajassa. Pimeänä aikana parkkipaikan valoista tulee sakeaa hehkua laitoksen ikkunaan. Talon käytävillä muisti on jälleen poissa olevaa niille, jotka ovat toisessa ajassa, mutta kuitenkin aina läsnä heille, jotka kääntyvät ja katsovat. Yöllä kädessä on muistin käsi, jossa vielä lämpö ja liike. Pitkä odottava ikuisuus vaihtuu muutamaan hetkeen, jolloin hengityksestä kuulee jäähyväiset täällä olemiselle. Kuin sukeltaisi toiseen ulottuvuuteen. Muisti hiipui hiljaa pois, mutta se jäi hehkumaan toisen iholle. Liikkuu säteitä, jotka jäävät maailmaan. Tälle kaikelle ei ole vielä vastaavuutta. Jälleen muisti jää odottamaan, kunnes tulevat sanat ja joku toinen kuulee ne.

Jarkko Oraharju on kulttuuriperinnön tutkimuksen jatko-opiskelija, joka tekee väitöskirjaa muistista ja muistamisesta Raija Siekkisen lyhytproosatuotannossa.