Eskarit ja seniori-ikäiset hahmoleluja luomassa: tutkimus ylisukupolvisesta leikistä

Lasten kaupallinen leikkikulttuuri erilaisine leikkivälineineen määrittyy nykyään suurimmilta osin teknologiakehityksen ja digitaalisen kommunikaation ohjaamana. Digitalisaation myötä myös kolmiulotteisiin ja materiaalisiin leluihin liittyvät leikin tavat rikastuvat mobiililaitteiden ja sosiaalisen median jakamisen kautta – eri-ikäiset leikkijät dokumentoivat ja jakavat leikkiään mobiililaitteilla.

Digitaalisesti ja sosiaalisesti jaettu leikki saa entistä pelillisempiä muotoja. Myös verkottunut teknologia – Esineiden Internet – on tullut osaksi nykyajan pelimäisiä leluja. Kyseiset älylelut kommunikoivat leikkijänsä kanssa tarjoten sisältöä, kuten minipelejä ja tarinoita leikkiä vauhdittamaan. Näistä kehityssuunnista huolimatta älyleluominaisuuksia sisältämättömien, moniulotteisten ja monimateriaalisten leikkivälineiden, kuten perinteisten ja peleistä erottuvien hahmolelujen (esimerkiksi nukkejen, toimintahahmojen ja pehmolelujen) suosio on jatkunut.

Hahmolelujen vetovoimaa voidaan tarkastella erittelemällä leikkikokemukseen liittyviä ulottuvuuksia, joita voivat olla lelujen fyysiset, funktionaaliset, fiktionaaliset ja affektiiviset ulottuvuudet. Leluelämyksen fyysisyydellä tarkoitetaan leikkivälineen materiaalista olomuotoa, sen funktionaalisuudella tarkoituksenmukaisuutta ja toiminnallisuutta leikissä. Fiktionaalisuus viittaa leluun liittyvään tarinallisuuteen, joka muodostuu sen esteettisestä olemuksesta yhdistettynä leikkijän lelulle kehittämään persoonallisuuteen. Leluelämyksen affektiivinen ulottuvuus voidaan ymmärtää leluun solmittavan henkilökohtaisen tunnesiteen kautta.

Tutkimukseni lähtee ajatuksesta, jonka mukaan leikin toimintaympäristö muuttuu, mutta leluelämyksen ulottuvuudet ja leikin muodot säilyvät samankaltaisina. Eri-ikäiset voivat tämän ajatuksen mukaan jakaa materiaaliseen leikkiin yhdistyvää leikkitietoaan, vaikka heidän leikeissään käyttämänsä välineet eroavaisivatkin toisistaan. Tutkimuksessani kysyn, voivatko nykyajan esikouluikäiset lapset ja yli 80-vuotiaat seniorit kohdata toisensa henkilökohtaisia leikkikokemuksiaan vertailemalla ja yhteisiä leluhahmoja luomalla.

Suomalaisen esiopetusympäristön ja palvelutalon yhdistävässä kontekstissa tehty tutkimukseni pyrkii vastaamaan siihen, miten ylisukupolviset esineleikkiin liittyvät ideat ilmenevät tilanteessa, jossa esikouluikäiset lapset yhdessä senioreiden kanssa suunnittelevat ja valmistavat hahmoleluja perinteisistä materiaaleista kuten puusta ja kehittelevät leikki-ideoita näiden tee-se-itse-hahmojen ympärille.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kymmenen esikouluikäistä lasta ja kymmenen seniori-ikäistä osallistujaa jaettiin työpareihin. Parit jakoivat ensimmäisen vaiheen aikana leikkitietoa leluleikkeihinsä liittyen ja esittelivät toisilleen valitsemansa lelun tarinan. Seuraavaksi pareille jaettiin puuleluhahmon valmistukseen sopivaa materiaalia. Eskarit ja seniorit keskustelivat, millaisen hahmon he haluaisivat luoda ja miten valmistaminen toteutettaisiin. Toisessa vaiheessa parit työskentelivät yhdessä esikouluopettajien avustuksella leluhahmon luodakseen. Viimeisessä vaiheessa parit esittelivät ryhmälle yhdessä luodun hahmon, keskustelivat sen tarinallisista ominaisuuksista (esim. leluhahmon persoonallisuus) ja kuvittelivat yhdessä leikkitapoja, joissa hahmoa voisi käyttää. Tutkimus osoittaa, miten seniorien materiaaliseen leikkiin kytkeytyvät muistot kutoutuvat yhteen nykyajan leluleikistä tuttujen tapojen kanssa, kun lähtökohtana toimivat jaetut lapsuuden kokemukset, materiaalinen leikki ja leluhahmon luomisen parissa toteutuva yhdessä tekeminen.

Katriina Heljakka on tutkijatohtori Suomen Akatemian hankkeessa Centre of Excellence in Game Culture Studies ja tekee tutkimustaan digitaalisen kulttuurin oppiaineessa osana Pori Laboratory of Playn (PLoP) toimintaa. Ylisukupolvinen leikki on yksi hänen tämänhetkisistä tutkimusaiheistaan.