Eurooppalaisuudesta tutkimuskohteena

Samalla kun on eurooppalaisuutta korostavaa politiikkaa sekä erilaisia kertomuksia ja mielikuvia eurooppalaisuudesta, on myös yksilöiden ja yhteisöjen erilaisia tapoja omaksua ja soveltaa niihin liittyviä ideoita, käytäntöjä ja rakenteita. Voidaan kysyä, millaisia ovat ne prosessit, joiden kautta eurooppalaisuudesta voi tulla paikallisesti merkityksellistä. Puolassa, EU:n ulkorajalla, rajat ylittävä hanketoiminta tarjoaa mahdollisuuden havainnoida yksilön, yhteisön ja eurooppalaisuuden välisiä uusia suhteita. Nämä voivat tuntua suomalaisesta näkökulmasta myös sangen vierailta.

Haastattelin rajat ylittäviä projektitoimijoita pääasiassa Puolan ja Ukrainan raja-alueella, jossa havainnoin vuosina 2003–2009 erilaisia, pääosin EU-rahoitettuja, kulttuuri- ja kulttuuriperintöprojekteja. Näiden ”yhteistyöprojektien” toimijoina olivat usein museot, paikalliset kulttuuritalot sekä erilaiset yhdistykset. Seuraavassa esittelen yksittäisen projektitoimijan, jonka hankkeet kertovat niistä moninaisista tavoista, joilla EU-rajaa sekä siihen vaikuttavia prosesseja voidaan neuvotella raja-alueilla.

Projektitoimijan vanhemmat oli siirretty Kaakkois-Puolasta Puolan Itämeren rannikolle toisen maailmansodan jälkeen ns. Akcja Wisla -operaatiossa. Tällöin ”ukrainalaisiksi” määritellyt ihmiset siirrettiin pois raja-alueelta uuden Puola–Neuvostoliitto-rajan läheisyydestä. Nyt EU-Puolassa, henkilö toimii Puola–Ukraina-suhteiden ”kulttuurisen yhteistyön” puolesta liikkuen kansallisen, eurooppalaisen ja paikallisen tason välillä. Hän kuvastaa erityistä muutoksen leimaamaa ajanjaksoa, jossa myös paikallinen tieto ja kulttuuriperintö korostuvat.

Ukrainan ns. oranssi vallankumous vuonna 2004 näytti muodostavan erityisen spontaanin ”kansojen yhteyden” puolalaisten ja ukrainalaisten välille. Ukrainalaisten demokratisoitumista ja eurooppalaistumista tukeakseen toimija järjesteli paljon yleisöä ja median huomiota keränneitä musiikkikonsertteja Puolan kaupungeissa. Keväällä 2004 Puolasta tuli osa EU:ta ja EU-rahoitus Puolan itärajalla lisääntyi. Paikalliset kulttuuritoimijat olivat aktiivisia hankkeissa, mutta niin olivat myös moninaiset ulkopuoliset tahot. Nyt toimija koki, että monet kulttuuriperintöprojektit ottivat toisen maailmansodan seuraukset paikalliselle kulttuuriperinnölle ja yhteisöille heikosti huomioon.

Projektitoimija alkoi itse järjestää vuosittain rajat ylittäviä uskonnollisia, mutta kaikille paikallisille avoimia, kulkueita rajan yli paikalla, jossa virallista rajanylityspaikkaa ei ole. Hän aloitti myös populaarimusiikkikonserttien järjestämisen vuosittain EU-rajalinjan päällä, yleensä joka vuosi uudessa paikassa. Tässä hän on toiminut ilman EU-rahaa. Toiminnallaan hän kertookin niistä moninaisista tavoista, joilla paikalliset ja ylirajaiset ”kulttuurit” muokkaavat EU-rajaa. Eurooppalainen raja on mahdollisuus ottaa paikallisen perinnön merkitykset ja yhteisöjen hyvinvointi huomioon sekä määrittää valtion rajasta eroavia kulttuurisia rajoja.

Karri Kiiskinen on filosofian tohtori, jonka kansatieteen alaan kuuluva väitöskirja Bordering with Culture(s): Europeanization and Cultural Agency at the External Border of the European Union tarkastettiin Turun yliopistossa elokuussa 2013.