”Fyi”, kirjoitti Maiju Lassila
Maiju Lassilan vuonna 1912 ilmestynyt Rakkautta-romaani on alaotsikkonsa mukaisesti traaginen lemmentarina. Se käsittelee minähenkilönsä Maiju Lassilan rakastumisen kehkeytymistä – ja loppumista. Romaani astuu kuitenkin genrensä ulkopuolelle ja lavenee kertomukseksi tekijänä toimimisesta.
Rakkautta-romaanin alkukuvana on tilanne, jossa Sortavalan seurahuoneelta ulos astuva isäntämies esittää kysymyksen ”Tekö sitä olette se Maiju Lassila…tään Tohmajärven vallesmannin tytär?” Kysymyksen kohde, 17-vuotias sirpakka neitokainen, ei vaivaudu vastaamaan kysymykseen muutoin kuin kiepauttamalla takapuoltaan sirosti ja viehkeästi, keikauttamalla nenäänsä ynseästi ja äännähtämällä halveksivasti ”fyi!”
Ensivirkkeistään lähtien Rakkautta viheltää identifioitumispelin liikkeelle. Lukija osallistuu naamioleikkiin, jossa keskushenkilöä uskotellaan siksi Maiju Lassilaksi, joka kirjoitti mm. romaanit Tulitikkuja lainaamassa (1910), Liika viisas (1915) ja Kuolleista herännyt (1916). Mutta samaan leikkiin osallistuvat myös Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisa Vatanen, Auli Kerpola, Antti Iisalo ja kaikki muut – kaikkiaan yli neljäkymmentä – Algot Untolan (1868–1918) käyttämät tekijänimet.
Kotimaisen kirjallisuuden väitöskirjassani Algot Untola ja kirjoittava kone (Eetos 2013) tarkastelen näitä tekijänimiä, tekijyyttä ja kirjoittamisen moniulotteisuutta. En kuitenkaan tarkastele Untolaan sitoutuvia tekijänimiä niinkään identiteetin kautta vaan päinvastoin: eron, erottautumisen ja toiseksi-tulemisen prosessien kautta. Hahmottelen kaunokirjallisen tekijyyden ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia lukemalla Untolan tekijänimien julkaistuja teoksia, julkaisemattomia käsikirjoituksia ja laajaa kirjeenvaihtoa sekä kartoittamalla tekijäteoreettista tutkimusta.
Tutkimukseni keskeinen käsitteistö rakentuu Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin sekä yhdessä että erikseen julkaiseman tuotannon varaan. Rakennan näkemystä tekijänimistä käskysanoina, jotka paitsi määrittelevät tekijälle paikan instituutiossa myös mahdollistavat pakotien pois sieltä. Kehittelen näkemystä tyylistä eräänlaisena kielenkäytön musiikkina, kokonaisena ajattelutapana, jossa tekijä syntyy.
Algot Untolan moniniminen tekijyys näyttäytyy kannanottona sellaisen vähäkirjallisuuden puolesta, jonka lukijakuntaa on tuleva kansa. Samalla se näyttäytyy määrätietoisena eettis-esteettisenä kannanottona viime vuosisadan alun vallitsevia tekijänä toimimisen tapoja kohtaan: niille se sanoo ”fyi!”
Kaisa Kurikka tekee parhaillaan väitöksen jälkeistä tutkimustaan Koneen Säätiön rahoituksella työnimellä ”Tavanomaisen tuolla puolen. Suomalainen kokeellinen romaani Harhamasta Neuromaaniin.”
+ Kuva