Graduntekijästä luennoitsijaksi

Opiskelijalle karttuu valtava määrä asiantuntijuutta pro gradua tehdessä. Ellei opiskelija jatka opintojaan tohtorikoulutettavana tai saa omaa graduaihettaan suorasti koskettavaa työtä, tuo asiantuntemus voi tuntua hukkaan heitetyltä. ”Poikkeuksellista historiaa” -luentosarjalla gradut muunnettiin laajemmalle yleisölle suunnatuiksi luennoiksi. Samalla luennoitsijat kohtasivat omia pelkojaan, kuten esiintymiskammon.

Graduaihe valikoituu usein oman kiinnostuksenkohteen tai harrastuksen pohjalta. Joskus opiskelijalla voi olla tiedossa jo syventävien opintojen vaiheessa, että haluaa jatkaa tutkimustyötä väitöskirjan parissa, mikä saattaa muovata gradun kysymyksenasettelua. Useimmille pro gradu on se päätyö, johon käytetään paljon aikaa ja hermoja.

Poikkeuksellisia henkilöitä ja ilmiöitä

Luentosarja ”Poikkeuksellista historiaa” keräsi yhteen pääasiassa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen entisiä ja nykyisiä opiskelijoita ja tutkijoita. Luentosarjan teemaksi valittu ”poikkeus” oli tarpeeksi laaja kattamaan useimpien luennoitsijoiden valmistuneet tai valmisteilla olevat gradutyöt.

Luennot käsittelivät henkilöitä ja ilmiöitä, joita on joko omana aikanaan tai myöhemmin historiankirjoituksessa saatettu ajatella poikkeuksellisina. Luentoja kuultiin mm. nuortaistolaisuudesta, kuvataiteilija Olavi Martikaisesta, Sherlock Holmesista ja koleraepidemiasta. Luentosarjan avasi kulttuurihistorian professori Hannu Salmi pohdinnalla poikkeuksen ja tyypillisyyden tematiikasta historiassa, ja sarjan viimeinen luento käsitteli teemaa tulevaisuudentutkimuksen kautta tutkija Matti Minkkisen johdolla.

Graduntekijät oman aiheensa asiantuntijoita

Luentosarjan tavoite oli kaksinainen: suurelle yleisölle haluttiin antaa luentojen kautta tietoa uusimmasta tutkimuksesta historian kentältä ja nuorille tutkijoille tilaisuus kartuttaa kokemusta oman asiantuntijuuden esiintuomisesta ja tutkimuksen popularisoinnista.

Luentoja valmistellessa yksi seikka mietityttikin ylitse muiden: miten esiintyä vakuuttavasti oman alansa asiantuntijana. Samaan soppaan saattoi liittyä myös yleisempi esiintymispelko ja -jännitys. Onneksi tarjolla oli vertaistukea, kun luennoitsijat kannustivat toisiaan ja antoivat arvokasta palautetta toistensa luennoista. Huolellinen valmistautuminen ja tuki auttoivat nuoria tutkijoita kohtaamaan pelkonsa ja saamaan arvokasta kokemusta omalta alalta. Samaa rohkeutta luennoitsijat toivovat myös muille: gradun tekijöiden asiantuntijuus on merkittävää ja ansaitsee tulla näkyväksi.

Elina Karvo on kulttuurihistorian jatko-opiskelija.