Haastattelijana kaupunkitutkimushankkeessa – haasteita ja oivalluksia
Touko-kesäkuussa 2023 haastattelin yhtenä neljästä opiskelijasta Linnakaupungin asukkaita osana ”Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa -hanketta”. Hankkeen tarkoituksena on kävelyhaastatteluin kartoittaa, millaisia aisti- ja tunnekokemuksia muutosten alla olevassa Linnakaupungissa liikkuminen herättää. Toteutin haastattelut osana kaupunkitutkimuksen sivuainetta avoimen yliopiston kautta.
Innostuin Linnakaupunki-hankkeesta heti, sillä minulla on erityinen kiinnostus tutkia kaupunkien elettyä todellisuutta. Kävelyhaastattelut tuntuvat olennaiselta metodilta sen tavoittamiseksi, joten oli mahtavaa päästä opiskelijana mukaan tekemään tutkimushaastatteluja Linnakaupunki-hanketta varten. Esittelen tässä artikkelissa muutamia ajatuksia, joita haastattelu tutkimusvälineenä minussa herätti.
Kiireettömät, avoimet haastattelut tavoittavat syvempiä sosiaalisia suhteita
Haastatteluiden yhtenä tavoitteena oli kartoittaa hyvinvointitekijöitä asuinalueella, eli selvittää mitkä tekijät saavat heidät mahdollisesti viihtymään siellä. Haastatteluihin lähtiessäni huomioni kiinnittyi lähinnä rakennettuun ympäristöön: mitenhän ihmiset suhtautuvat uusien rakennusten ulkonäköön? Tai sataman läheisyyteen ja Turun Linnaan?
Haastattelujen edetessä huomasin kuitenkin, että ihmisten viihtyvyys oli vahvemmin kiinni sosiaalisissa kuin materiaalisissa tekijöissä. Yksi haastateltava ei pitänyt Linnakaupungista, sillä se oli hänen kotimaisemiinsa nähden liian kaupunkimainen. Toinen viihtyi, koska moni ystävä sattui asumaan naapurissa. “Sosio-materiaalisten suhteiden” sosiaalinen ulottuvuus olisi tuskin tullut esiin, jos olisin kysynyt ainoastaan rakennuksista ja liikenneyhteyksistä.
(Kiusallinen) hiljaisuus tekee työn puolestasi
Kaupunkiympäristössä kävellessä keskustelu välillä katoaa aiheesta ja välillä hiipuu. Olin valmistautunut pitämään haastattelun aiheessa puheliaampien persoonien kohdalla, mutta yllättäen hiljaisuudet olivatkin hankalampia.
Kiusallisten hiljaisuuksien välttäminen on useille omaksuttu tapa vieraiden ihmisten kanssa keskustellessa. Kaupungin vilkas ympäristö saattaa houkutella pitämään “sykettä yllä” ja huomasinkin aluksi varovani, ettei keskustelumme pääsisi töksähtäen loppumaan. Muistin kuitenkin neuvon malttaa mieleni ja antaa haastateltavalle tilaa muotoilla ajatuksiaan rauhassa. Olin ihmeissäni, kuinka hyvin se toimi. Mitä pidempään venytin hiljaisuutta, sitä enemmän haastateltavat pohtivat vastauksiaan. Mahdollisesti hekin kokivat painetta täyttää hiljaisuutta ja jatkoivat siksi aiheiden mietiskelyä…
Haastattelijan valta ja vastuu
Haastattelujen edetessä tulin tietoiseksi siitä, miten omat ennakkoluuloni ja arvoni ohjasivat kysymyksenasettelujani. Harppuunakorttelin kaltaiset modernimmat rakennukset ovat puutaloihanteideni kanssa hieman ristiriidassa, joten oletin niiden herättävän soraääniä haastateltavissanikin. Mielipiteet kuitenkin vaihtelivat. Yksi haastateltava kehui, miten Harppuunakorttelin laivan kantta muistuttava pihakansi kunnioittaa hienosti alueen merellistä profiilia. En ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa. Asukkaiden henkilökohtaiset huomiot saivat minutkin näkemään rakennukset uudessa valossa.
Toiseksi haasteeksi kehkeytyi tietynlainen haastattelujen polkuriippuvuus: Ensimmäisten haastateltavien huomiot vaikuttivat siihen, mihin kiinnitin huomioni seuraavien haastateltavien kohdalla. Huomasin muokkaavani kysymystenasettelujani edellisten haastattelujen pohjalta ja aloin huolestua haastattelun vertailukelpoisuudesta. Oli vaikea aloittaa jokainen haastattelu samalta pohjalta, kun tiedon määrä alueesta lisääntyy joka kävelyllä. Onneksi haastateltavat osasivat itse ottaa esille tärkeiksi kokemansa asiat.
Miten kysyä asiasta, jota ei voi kysyä?
Suurinta hämmennystä minulle aiheutti aisti- ja tunnekokemuksista kysyminen. Hankkeen tarkoituksena oli kartoittaa aistikokemuksia, joten koitin tarmokkaasti kysellä haastateltavien aistimaailmoista eri kulmilla. Huomasin kuitenkin pian, ettei aistikokemuksista voi aina kysyä suoraan. Kysyminen vaikutti olevan ennen kaikkea hämmentävää haastateltaville. Tuntui, että minun tulkittiin kysyvän jotain sen suuntaista kuin “haiseeko sinusta täällä?”.
Oivalsin lopulta asian ytimen. Laajentamalla kysymystä yleisempään kokemukseen, kuten “Miksi pidät juuri tästä paikasta?”, voikin rivien välistä tulkita, millaisia aistimuksia tietyt paikat tarjoavat. Useimmat haastateltavistani mainitsivat Linnapuiston ”rauhallisen” tai ”seesteisen” tunnelman. Osan arjessa olivat viereisten rakennustyömaiden äänet läsnä. Yksi haastateltava harmitteli linnunlaulun puutosta Herttuankulmassa… kunnes sattumalta löysimmekin visertäviä lintuja junarataa seuraavan rämeikköisen polun varrelta!
Äänten puuttuminenkin voi olla osa aistimaailmaa, mikä voi jäädä huomiotta liian suoraviivaisella kysymyksenasettelulla, kuten ”millaisia ääniä täällä kuulet?”
Haastattelujen myötä sain peilata vierailijan ja asukkaan kokemusmaailmaa Linnakaupungissa. Vierailijan tarpeet liittyvät usein ulkoiseen ja materiaaliseen puoleen, kuten rakennusten ulkonäköön tai kävelyteiden kuntoon. Asukkaan kokemusmaailma taas rakentuu arkipäiväisen toiminnan synnyttämien muistojen kautta, jotka rakentavat sosiaalisia suhteita sekä asuinalueen ympäristöön että sen ihmisiin.
Inga Strauss on kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun maisteriopiskelija Helsingistä ja osallistunut avoimen yliopiston opetukseen Turun yliopistossa. Hän palaa aina mielellään tutkiskelemaan kotikaupunkiaan Turkua.