Hiljaisuuden historiaa moniäänisesti

Hiljaisuus ei ole vain äänen puuttumista. Hiljaisuus on myös mielentila ja tapa kommunikoida. Se on vallankäytön väline. Hiljaisuudella on oma historiansa. Kulttuurihistorian oppiaine on uutuusteoksessaan tarttunut hiljaisuuden käsitteeseen ja tarkastelee sen merkityksiä, paikkoja ja käyttötapoja erilaisissa historiallisissa konteksteissa.

Keskiajalta nykypäivään

Artikkelikokoelma Hiljaisuuden kulttuurihistoria on cultural history-kulttuurihistoria kirjasarjan 12. julkaisu. Toukokuussa julkaistun kirjan on toimittanut professori Marjo Kaartinen ja sen kirjoittajat ovat kaikki kulttuurihistorioitsijoita Turun ja Lapin yliopistoista. Aiheet ovat valikoituneet kunkin tutkijan omien kiinnostusten ja tutkimusaiheiden mukaan.

Artikkelit vievät lukijan luostareihin ja kirkkoihin, vankiloihin ja ullakkokamarin ikkunan ääreen, Lapin erämaahan, oikeussaliin ja hautausmaille, valtamerten syvyyksiin, säätyläissalonkeihin ja keskelle Ranskan vallankumousvuosia. Hiljaisuutta ja sen merkityksiä voi löytää myös vaietuista tunteista, unohdetusta vakoilutapauksesta sekä arkisista päiväunista. Teoksen aikajänne on pitkä, sillä sen artikkelit ulottuvat keskiajalta aina nykypäivään. Kulttuurihistorialle tyypilliseen tapaan teoksen artikkeleissa on hyödynnetty useita erilaisia lähdeaineistoja ja lähestymistapoja.

Hyvää ja pahaa hiljaisuutta

Kuten kirjan toimittaja Marjo Kaartinen toteaa johdannossa, teos jakautuu kuin luonnostaan kahteen osaan: hyvään ja pahaan hiljaisuuteen.  Kirjan ensimmäinen osa pohtii ihanteellista hiljaisuutta, kuten hiljentymistä Jumalan edessä ja mielenrauhaa sekä erilaisia hiljaisuuden paikkoja. Jälkimmäinen osa keskittyy vahvasti hiljaisuuden negatiivisiin puoliin, äänen tukahduttamiseen ja painostavaan hiljaisuuteen. Hiljaisuudella on haluttu hallita ja alistaa. Kristinuskon vaikutus hiljaisuuden merkitysten ymmärtämiseen muodostui kuin huomaamatta merkittäväksi teemaksi ja se kulkeekin punaisena lankana läpi koko teoksen.

Hiljaisuus on vahvasti läsnä historiantutkijan työssä. Lähteet vaikenevat, ovat hiljaa ja jättävät kertomatta. Työmme onkin nähdä näiden hiljaisuuksien taakse. Siksi onkin erikoista, että hiljaisuutta on tutkittu suomalaisen historiantutkimuksen kentällä niin vähän. Tämä teos haluaakin olla päänavaus tämänlaatuiselle tutkimukselle.

Henna Karppinen-Kummunmäki on kulttuurihistorian tohtorikoulutettava.