Islannin kielipolitiikka: puhdaskielisyys vs. ihmisoikeudet?

Islanti tunnetaan vanhakantaisesta kielestä ja vahvasta puhdaskielisyysperinteestä. Viime aikoina hallitseva diskurssi on kuitenkin muuttunut. Miten edetään, kun kulttuuriperinteen säilyttämisen katsotaan olevan ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa?

Eristyneisyys ja kaupungittomuus

Islantilaisten sanotaan säilyttäneen ”viikinkien kielen” lähes muuttumattomana saaren asuttamisesta 800-luvun loppupuolelta nykypäivään. Taivutukseltaan ja sanastoltaan vanhakantaisella kielellä, joka mahdollistaa suhteellisen suoran pääsyn keskiaikaisiin teksteihin, on ollut keskeinen asema islantilaisten kansallisidentiteetissä ja itsenäisyysliikkeessä, joka käynnistyi 1800-luvun puolivälissä ja johti askeleittain Islannin täyteen itsenäistymiseen Tanskasta ja Islannin tasavallan perustamiseen vuonna 1944.

Islannin kielen arkaainen luonne johtuu osittain eristyneisyydestä – esimerkiksi keskialasaksan vaikutus oli vähäisempää kuin ruotsiin, norjaan ja tanskaan. Hansakaupan arvellaan tuoneen näihin kieliin runsaasti lainasanoja mutta lisäksi myös nopeuttaneen monien taivutuspäätteiden katoamista. Toinen keskeinen kielen arkaaiseen luonteeseen vaikuttanut tekijä on kaupunkien ja kylien puuttuminen. 1800-lukuun asti Islannissa oli voimassa laki (vistarband), jonka mukaan jokaisen piti asua maatilalla. Reykjavík perustettiin vasta vuonna 1786 tanskalaisten virkamiesten ja kauppiaiden tukikohdaksi. Koska kyliä ei ollut, Islantiin ei muodostunut nuorisokulttuuria slangeineen, vaan lapset ja nuoret ovat keskustelleet enemmän vanhempien sukupolvien kanssa kuin keskenään. Vahva kansankielinen kirjoituskulttuuri, joka periytyy 1100-luvulta lähtien, on myös osaltaan vaikuttanut kielen vanhakantaisena pysymiseen. Islannin kielen murre-erot ovat varsin pieniä, ja kieli on säilynyt yhtenäisenä toisin kuin esimerkiksi norja ja fääri.

Puhdaskielisyys 1900-luvulla

Islannin kielen konservatiivisuutta on korostanut vahva puhdaskielisyysliike 1800- ja 1900-luvuilla. Vaikka islannin kielen taivutusjärjestelmä ja sanasto ovat vanhakantaisia, äännejärjestelmä muuttui perusteellisesti uskonpuhdistuksen tienoilla. Vanhat pitkät vokaalit diftongiutuivat ja äänteiden ja tavujen pituussuhteet muuttuivat. 1800-luvulla uudistettiin oikeinkirjoitus. Kun sitä ennen kirjoitettiin foneettisesti oman ajan äännejärjestelmän mukaan, valittiin tarkoituksellisesti oikeinkirjoitussysteemi, joka perustuu 1200-luvun äännejärjestelmään ja on lähellä samaan aikaan kehitettyä muinaisislannin normalisoitua ortografiaa. Aikakausi 930–1262, jolloin Islanti toimi itsenäisenä valtiona ilman kuningasta ja saagaperinne kukoisti, nähtiin kulta-aikana ja haluttiin pitää suora yhteys siihen.

Puhdaskielisyyden nimissä monia lainasanoja korvattiin uudissanoilla. Stigmatisoitu äänteenmuutos (flámæli), jossa tietyt suppeat ja puolisuppeat vokaalit lankesivat yhteen, on miltei hävitetty kielestä. Jotkin taivutusmallit palautettiin muinaisislantia muistuttavaan muotoon.

Hauras kieli

Kielipolitiikkakeskustelussa islannin kieltä on usein kuvattu hauraaksi. Lainasanat ja taipumattomat sanat uhkaavat sen luonnetta. Norjalaisten sanottiin menettäneen kielensä, kun norjan kieli muuttui sen verran, että norjalaisten oli vaikea lukea keskiaikaisia tekstejä. Koska tanskalaisia pidettiin hallitsijoina, islannin kielen muuttumista tanskan kaltaiseksi pidettiin uhkana. Bjarni Jónsson frá Vogi kirjoitti vuonna 1924: ”Mikäli loiskulttuuri poistaa kielestämme taivutukset, islannin kielestä tulee huonoa tanskaa.”

Muuttuneet olosuhteet

Toisen maailmansodan jälkeen Islannin yhteiskunta muuttui nopeasti. Yhdestä Euroopan köyhimmistä maista tuli yksi maailman rikkaimpia. Nykyään yli puolet Islannin asukkaista asuu Reykjavíkin alueella. Teknologiset muutokset, maahanmuutto ja globalisaatio ovat purkaneet Islannin eristyneen aseman. Olosuhteet, jotka johtivat kielen säilymiseen arkaaisena, ovat muuttuneet täysin.

Muuttuvat asenteet

Kielitietoisuus ja kiinnostus islannin kieltä kohtaan ovat edelleen vahvoja islantilaisessa yhteiskunnassa, mutta sävy on viime vuosikymmenten aikana muuttunut. Lainasanoja hyväksytään helpommin. Alueellista vaihtelua pidetään rikkautena. Pyritään neutralisoimaan tiettyjä sosiaalisen variaation piirteitä, kuten þágufallssýki ’datiivisairaus’’ eli taipumus käyttää datiivia rakenteissa, joissa yleiskielen normit vaativat akkusatiivia tai nominatiivia. Välitetään vähemmän siitä, tuleeko islannin kieleen lainasanoja tai muutoksia, ja enemmän siitä, puhutaanko islantia ylipäätään. Uhkana ei pidetä enää tanskaa vaan englantia, joka on vahvasti läsnä muun muassa median kautta.

Perinteistä puhdaskielisyyttä pidetään nykyään vanhanaikaisena, muukalaisvihamielisenä ja jopa rasistisena. Nykyisessä diskurssissa perinteellä on vähemmän painoarvoa kuin ihmisoikeuksilla. Voidaan puhua uudesta puhdaskielisyysaatteesta, joka ei pyri kielen säilyttämiseen muuttumattomana, vaan sen tarkoitukselliseen muuttamiseen tasa-arvon ja inklusiivisuuden nimessä.

Sukupuoli ja kieliopillinen suku

Indoeurooppalaisten kielten tapaan islannin kielessä on kolme kieliopillista sukua. Adjektiivit, pronominit sekä jotkin partisiipit ja lukusanat kongruoivat substantiivien kanssa suvussa ja luvussa. Kielessä on neljä sijamuotoa ja nominit taipuvat eri tavoin suvun mukaan.

Henkilönnimilaki, joka vaatii, että nimet kirjoitetaan islannin oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti ja taivutetaan genetiivissä, on joutunut toistuvasti arvostelun kohteeksi. Vuonna 2019 tuli voimaan asetus sukupuolellisesta itsemäärämisoikeudesta (lög um kynrænt sjálfræði), jonka seurauksena henkilönnimilaista poistettiin pykälä, jonka mukaan tytölle piti antaa naisen nimi ja pojalle miehen nimi. Uudet nimet ja samojen nimien käyttö eri suvuissa luovat uusia taivutusluokkia ja lisäävät vaihtelua nimien taivutukseen.

Keskustelu islannin kielen sukupuolittuneisuudesta käynnistyi vuosituhannen vaihteen tienoilla ja lisääntyi 2010-luvun loppupuolella. Indoeurooppalaista perua on myös maskuliinimuotojen käyttö ilmaisuissa, joilla viitataan yleisesti ihmisiin. Vuonna 2007 ilmestyi Raamatun käännös, jonka piti edustaa ”mál beggja kynja” eli ‘molempien sukupuolten kieltä’. Keskeisenä innovaationa on ollut maskuliinimuotoisten adjektiivien ja pronominien korvaaminen monikon neutrilla geneerisissä rakenteissa. Käännös sai kritiikkiä muun muassa epäselvyydestä ja Raamatun tapahtuma- ja kirjoitusajan yhteiskunnan kuvauksen vääristämisestä. Myöhemmin jotkut islantilaiset ovat kuitenkin tietoisesti omaksunut uudistukset. Kun muunsukupuolisuus on noussut yleisempään tietoisuuteen, ilmaisu kynhlutlaust mál ’sukupuolineutraali kieli’ on korvannut ’molempien sukupuolten kielen’.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen järjestö Samtökin ’78 järjestää säännöllisesti “Hýryrðasamkeppni“ eli queer-sanakilpailun. Jotkin kilpailusta peräisin olevat sanat ovat tulleet laajempaan käyttöön, esimerkiksi persoonapronomini hán (vrt. ruotsin hen) ja substantiivi kvár muunsukupuolisesta henkilöstä.

Tulevaisuuden islanti

Islannin kieli muuttuu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Jää nähtäväksi, pystyvätkö islantilaiset 50 tai 100 vuoden kuluttua edelleen lukemaan saagoja “alkukielellä“ ja miten silloinen islannin kieli heijastaa muuttunutta yhteiskuntaa.

Kirjoittaja on pohjoismaisten kielten tutkija.