Itsemurha keskiajan Skandinaviassa

Itsemurhaa keskiajan Skandinaviassa ei ole aikaisemmin tutkittu lainkaan. Aiempi itsemurhan historian tutkimus on keskittynyt lähinnä Manner-Eurooppaan ja Brittein saariin. Skandinaavista itsemurhaa on tutkittu kattavasti vasta reformaation jälkeiseltä ajalta alkaen.

Miksi tutkia itsemurhan historiaa keskiajan Pohjolassa?

Asenteet itsemurhaa kohtaan, siihen liittyvät normit ja käsitykset sen syistä eivät säily muuttumattomina vuosisadasta ja paikasta toiseen. Esimerkiksi antiikin Roomassa ylimysmiehen itsemurhaa pidettiin yksilön oikeutena. Kristinuskon oppineet näkivät itsemurhan moraalisesti vääräksi, mutta yksilön uhrautuminen toisten puolesta saattoi olla hyväksyttävää. Myöhemmin keskiajalla itsemurha muuttui myös lain edessä rangaistavaksi rikokseksi ja säilyi tällaisena pitkään, esimerkiksi Suomessa vuoteen 1894 asti. Myös itsemurhan syitä on selitetty eri tavoin. Syytä on etsitty esimerkiksi paholaisesta, jumalattomuudesta, vanhuudesta, raihnaudesta tai toivottomuudesta. Nykyaikaa lähestyttäessä itsemurhaa selittävät syyt ovat maallistuneet ja lääketieteellistyneet.

Keskiajan Pohjolassa vanhat ja uudet käsityksen elivät rinnakkain

1100–1300-luvulla Pohjolassa oltiin jo ainakin nimellisesti kristittyjä, mutta monet vanhat käsitykset ja tavat säilyivät silti vahvoina. On mahdollista, etteivät kaikki skandinaavit pitäneet automaattisesti itsemurhaa moraalisesti vääränä tai lain edessä rangaistavana tekona. Myös kristillisestä taivaasta, helvetistä ja kiirastulesta oli kuultu, mutta tieto ei aina vaikuttanut ihmisten käsityksiin siitä, minne itsemurhan tehneet kuolemansa jälkeen menivät. Monet asenteet ja käsitykset kuitenkin muuttuivat keskiajan kuluessa Pohjolassakin, kun uusia ajattelumalleja omaksuttiin ja sisäistettiin.

Historian tunteminen auttaa ymmärtämään nykyisyyttä

Itsemurhaan liitetyt käsitykset, normit ja asenteet ovat vaihdelleet aikakaudesta ja kulttuurista toiseen. Myös keskiajan skandinaavisen itsemurhan tutkiminen on tärkeää, sillä se lisää tietämystä itsemurhasta kulttuurisena ja historiallisena ilmiönä. Kuten historia yleensä, myös itsemurhan historia voi auttaa ymmärtämään paremmin nykyhetken ilmiöitä, kuten marttyyriutta, sankarikuolemaa, eutanasiaa tai muita vapaaehtoisia kuolintapoja.

Kirsi Kanerva on kulttuurihistorian tutkija, joka tutkii väitöksen jälkeisessä tutkimuksessaan itsemurhaa koskeneita normeja, asenteita ja käsityksiä 1100–1300-luvun Skandinaviassa.

Lisätietoa tutkimuksesta:

Kirjoittajan blogi Suicide in Medieval Scandinavia