Katastrofin varoitukset – St. Helensin tulivuoren purkautumisen ennakointi ja siihen reagointi
Sunnuntaiaamu, 18.5.1980, Yhdysvallat, Washingtonin osavaltio. Se, mistä näytti tulevan kaunis päivä, muuttui hetkessä katastrofiksi. St. Helensin tulivuoren purkautuminen aiheutti 57 ihmisen kuoleman ja jätti jälkeensä täydellisen hävityksen – mutta olisiko tältä voitu osittain välttyä?
Ennennäkemättömän ennakointi
Ennen St. Helensiä purkauksia ei tieteellisesti dokumentoitu, minkä vuoksi tulivuoren purkauksia ei voitu ennakoida. Yllätyksenä tulikin geologien Dwight Grandellin ja Donal Mullineauxin vuonna 1978 ilmestynyt tiedote, jossa he varoittivat St. Helensin tulevien purkautumisten vaaroista. Varoitukset konkretisoituivat maanjäristyksillä maaliskuussa 1980, jolloin Yhdysvaltain geologinen tutkimuskeskus asensi monitoreita mittaamaan olosuhteiden muutoksia. Tulivuori purkautui 27. maaliskuuta syösten tuhkaa kolmen kilometrin korkeuteen, ja vuoren pohjoispuoli alkoi näkyvästi pullistua. Nukkuva jättiläinen oli heräämässä yli sadan vuoden unestaan,mikä herätti mediasensaation.
Reagointi uhkaan
Varoituksista huolimatta tuhansia ihmisiä saapui alueelle. Huhtikuun alussa osavaltioon julistettiin hätätila ja kansalliskaarti määrättiin pystyttämään tiesulkuja. Ihmisiä evakuoitiin väliaikaisesti. Kuun lopussa tulivat viralliset aluerajoitukset: punainen vyöhyke, joka vaihteli viidestä yhteentoista kilometriin tulivuoresta, oli sallittu vain tutkijoille ja viranomaisille. Huolestuttavan kapea sininen vyöhyke ympäröi punaista – siellä metsurit ja tonttien omistajat saivat liikkua päiväsaikaan luvan kanssa. Sinisen vyöhykkeen laajentamista vaikeutti vyöhykkeen läheisyydessä sijainnut puutavarayhtiön metsätalousmaa. Laajennuspyyntö toimitettiin kuvernööri Dixie Lee Raylle, jonka työpöydällä se oli vielä allekirjoittamattomana aamuna 18:s toukokuuta.
Purkauksen perintö
Kun St. Helens purkautui, se räjähti sivusuuntaisesti kaataen ja polttaen kaiken tieltään 325 metrin sekuntivauhdilla ulottuen 29 kilometrin päähän. Samalla se aiheutti suurimman todistetun maanvyöryn. Kuolleista vain kolme oli punaisen ja kolme sinisen vyöhykkeen sisällä. Tuuriakin oli: jos purkaus olisi tapahtunut arkipäivänä, alueella olisi ollut satoja puutavarayhtiön työntekijöitä. Grandellin ja Mullineauxin tiedotteessa moni asia ennustettiin oikein, mutta hekin yllättyivät tuhon laajuudesta. St. Helensistä tuli tarkimmin dokumentoitu purkaus, mikä mullisti tulivuorten tutkimisen. Purkauksien ennakointiin kehitettiin monitoriverkosto, jolla seurataan tulivuorista vapautuvia kaasuja, vuorten epämuodostumia sekä maanjäristyksiä.
Kirjoittaja on humanististen tieteiden kandidaatti. Kirjoitus on osa Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella keväällä 2021 järjestetyn Ympäristö- ja merihistorian seminaarin opiskelijoiden artikkelisarjaa.