Kätkemisestä vahvistuva sydän

Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (1847) on kaikille tuttu lukemattomista elokuvasovituksista. Brontën viimeinen romaani Syrjästäkatsojan tarina (1853) sen sijaan ei ole koskaan päässyt valkokankaalle, sillä sen rakkaustarina ei asetu tuttuun muottiin. Romaanin rakkaudella on kuitenkin kätkettyä voimaa.

Romaanin rakenne yllättää: kertoja-päähenkilö Lucy Snowen huomio kiinnittyy täydelliseen herrasmieheen Dr. Johniin, kunnes loppupuolella käy ilmi, kuka onkin Lucyn suuri rakkaus. Silloinkaan ei saavuteta tavallista onnellista loppua, vaan lukija jää etsimään vastauksia kertojan sanojen sijaan kertomuksen kokonaiskuvasta ja Lucysta itsestään.

Lucyn salamyhkäisyys vaikeuttaa hänen tunteittensa tunnistamista. Kotiopettajattaren romaanin Jane Eyre kertoo lapsesta asti tunteittensa vivahteetkin lukijalleen, mutta Lucy vaikuttaa alkuun täysin tunteettomalta. Joskus hän antaa ymmärtää uskoutuvansa lukijalle, mutta salaakin taka-alalla muhivat muutokset.

Lucylle on tärkeää säilyttää sisäisen elämänsä koskemattomuus, eräänlainen sisäisen arvokkuuden tunne. Runoilija Robert Southey vakuutti nuoren Brontën siitä, ettei hyvä kirjallisuus nouse julkisuuden tavoittelusta, vaan paras pohja sille on oman luonteen kehittäminen tavallisena naisena. Myös Lucy kätkee sisimpänsä salaisuudet mahdollisimman tavallisen naisen kuoreen.

Ristiriidasta kuitenkin kumpuaa yllättävän voimakas tunnemekanismi, joka on tyypillinen usein kaksinaismoralistiseksi leimatulle viktoriaaniselle ajalle. Kautta Brontën tuotannon tunteet, joiden täyttymystä ei saavuteta helposti tai ollenkaan, muotoutuvat ristiriitaisina yhä vahvemmiksi. Tämä taas tekee tunteet kokevista hahmoista vaikuttavampia. Syrjästäkatsojan tarinassa väkevimmät tunteet hehkuvat kirjeitten vaietuista sanoista ja näyttelijätär Vashtin pidättämistä ilmaisuista. Samaan pyrkii myös tarinansa kertova Lucy vaietessaan. Onnellisen lopun saapumattomuus jättää hänet kiinnostavien tunteitten jännitteeseen.

Myös rakkauden kohteella on väliä. Lucyn salatun tunne-elämän ja vaikenevan pinnan vastapariksi ei kelpaakaan yksiselitteisen kunnollinen Dr. John, vaan mies, joka kutsuu Lucyn vastakohtaisten piirteiden tanssiin. Juuri siinä Lucy lopulta kehittyy kokemaan tunteistaan vahvimmat. Tärkeintä ei olekaan onnellisen lopun saavuttaminen, vaan se, millaisen hahmon matka ja rakkauden kokemus hänestä tekevät.

Kirjoittaja on pian maisteriksi valmistuva yleisen kirjallisuustieteen opiskelija ja elokuvataiteen medianomi (AMK).