Kielipolitiikka verkossa: kielen normien ylläpito ja haastaminen

Kielipolitiikkaa tehdään lainsäädännön ja kielistrategioiden lisäksi myös yksittäisten kielenkäyttäjien ja epävirallisten tahojen tasolla. Verkossa tapahtuva kielen tarkkailu, jossa tavalliset kielenkäyttäjät valvovat ja kommentoivat yleiskielen normien (miellettyjä) rikkeitä, on yksi kielipolitiikan muoto. Esimerkiksi Facebookin kielikeskusteluryhmissä kielen tarkkailu voi sekä ylläpitää että kyseenalaistaa vakiintuneita yleiskielen normeja.

Usein kielipolitiikka mielletään viralliseksi valtiovallan toiminnaksi ja sääntelyksi tai isojen organisaatioiden ja yritysten kielistrategioiksi. Tämän makrotason toiminnan lisäksi kielipolitiikkaa tehdään myös mikrotasolla yksittäisten henkilöiden ja epävirallisten tahojen toimesta. Internetin ja sosiaalisen median yleistymisen myötä mikrotason kielipolitiikan harjoittamiselle on löytynyt uusia, ei-perinteisiä alustoja sekä välineitä. Nyt tavalliset kielenkäyttäjät seuraavat, valvovat ja säätelevät kielen normeja kielikeskusteluille tarkoitetuissa ryhmissä ja keskustelupalstoilla.

Kielen tarkkailu ei ole uusi ilmiö. Toisten käyttämä kieli on aina nostattanut naurua, korjaamista, haukkuja ja muuta keskustelua. Internetin ja sosiaalisen median vakiintuminen osaksi nyky-yhteiskuntaa ja arkea on kuitenkin johtanut siihen, että ihan tavallisilla kielenkäyttäjillä on mahdollisuus jakaa ja kommentoida missä ja milloin tahansa ilmestynyttä, julkaistua tai nähtyä kieltä. Tämänlainen verkossa tapahtuva kielen tarkkailu (language policing) on tapa käyttää valtaa – ylläpitää ja haastaa vallitsevia kielen normeja.

Olen tutkimuksessani tarkastellut, kuinka kolmessa Facebookin kielikeskusteluryhmässä tarkkaillaan kirjoitettua suomen (yleis)kieltä. Yllättävää ei ole, että keskustelun aiheeksi ryhmissä nousi kieli, joka jollain tavalla rikkoi yleiskielen sääntöjä. Tämä kieli oli pääasiassa kirjoitettua, julkista, esimerkiksi uutisissa, mainoksissa ja kylteissä, esiintyvää kieltä.

Mitä tarkalleen on kielen tarkkailu?

 Verkossa tapahtuva kielen tarkkailu usein toteutuu seuraavanlaisesti: Kielenkäyttäjä kohtaa jossain julkisessa paikassa tai tilassa kirjoitettua suomen kieltä, jossa on jokin kirjoitus- tai kielioppivirhe. Hän ottaa tästä kuvan tai kuvankaappauksen ja julkaisee sen jollain sosiaalisen median kanavalla, jossa keskustellaan kielestä, ja lisää mahdollisesti oman kommenttinsa esimerkiksi paikasta, josta normirike on löytynyt. Julkaisu sitten kerää kommentteja muilta kielen tarkkailijoilta. Huomioitavaa on, että alkuperäistä normirikettä ei korjata. Näin verkossa tapahtuva kielen tarkkailu poikkeaa kasvokkain tehtävästä kielen tarkkailusta esimerkiksi opetustilanteessa.

Kielen tarkkailu perustuu kieli-ideologioihin. Nämä ovat kielenkäyttäjien käsityksiä ja uskomuksia kielestä, sen käytöstä, arvosta ja asemasta. Kielen tarkkailu usein perustuu standardikieli-ideologioihin, joilla tarkoitetaan niitä uskomuksia ja käsityksiä, joita kielenkäyttäjillä on jostain standardikielestä. Tällaisiin kieli-ideologioihin liittyy vahvasti käsitys ”oikeasta” ja ”väärästä” kielestä. Suomen kielen standardikieli on (kirjoitettu) yleiskieli eli se kielimuoto, joka on kirjattu kielioppeihin ja jota opetetaan kouluissa.

Kielen tarkkailussa siis valvotaan ja säännellään kieltä sen mukaan, miten hyvin se vastaa yleiskieltä ja sen normeja. Tarkastelemissani kielikeskusteluryhmissä yleiskielen normien eli kielioppi- ja oikeinkirjoitussääntöjen lisäksi tarkastelu kuitenkin kohdistui myös muuhun kielenkäyttöön. Joskus tarkkailun kohteeksi päätynyt kielen piirre oli täysin yleiskielen mukainen, mutta kielen tarkkailija koki siinä olevan jonkin tyylirikkeen. Esimerkiksi yksi kielen tarkkailija piti myrskytuuleen viittaavaa puuskuttaa-verbiä virheellisenä ja toinen mielsi vertauskuvan sinivalaan verran epätarkaksi. Esitellyn kaltaiset ilmaisut siis miellettiin asiatyylille sopimattomiksi. Joskus taas kielen tarkkailija muisti normin väärin. Eräs kielen tarkkailija sekaantui perusluvun 15 partitiivimuodon taivutuspäätteestä ja moitti aikakauslehtiotsikon 15:tä-muotoa norminvastaiseksi, ja taas toisen mielestä välimerkki tuli lisätä kaarisulkeen molemmille puolille, kun norminmukaisesti sulkeet erotetaan välilyönnein vain niitä ympäröivästä tekstistä. Kyseessä on siis kielenkäyttäjien kuvitelma siitä, mitä yleiskielen tulisi olla. Tähän käsitykseen eivät myöskään aina sisälly aiemmin normirikkeiksi luokittuneet mutta nykyisin yleiskieleen kuuluvat ilmaukset, kuten alkaa tekemään -rakenne. Kielen tarkkailu voi siis perustua hyvin subjektiivisiin näkemyksiin.

Kielen tarkkailun keinot – huumoria, häpäisyä, neuvontaa

 Analysoin tutkimuksessani Facebookin kielikeskusteluryhmissä vuodenvaihteen 2022–2023 välillä tehtyjä julkaisuja ja näiden alle jätettyjä kommentteja teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysi paljasti, että valtaosa kielen tarkkailusta tehtiin vallitsevia normeja tukien. Tämä tapahtui useilla tavoilla, kuten huumorin, korjaamisen ja pilkkaamisen kautta. Kielen tarkkailijat esimerkiksi huumorimielessä toistivat kielivirheitä kommenteissaan tai keksivät omia versioita väärin muistetuista sanonnoista. He ehdottivat korjauksia ryhmissä julkaistuihin normirikkeisiin – usein nojautuen esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen aineistoihin. Toisaalta kielen tarkkailijat myös pilkkasivat ja häpäisivät normirikkeen tehneitä, joskus hyvinkin vihamielisesti. Normien valvonta on kokonaisuudessaan yhteisöllistä toimintaa: kielen tarkkailijat kysyivät toisiltaan neuvoja kielioppiasioissa, kiittivät toisia hyvien normirikkeiden löytämisestä ja myös korjasivat toisiaan, jos vääriä korjausehdotuksia esitettiin.

Kielen tarkkailua tehtiin kuitenkin myös vallitsevia normeja vastaan. Joskus tarkastelemissani ryhmissä kielen tarkkailijat reflektoivat toisten toimia ja esittivät huomioita kielen muuttumisesta ja käyttötilanteista. He esimerkiksi tuomitsivat toisten häpäisemistä pienten lyöntivirheiden vuoksi. He saattoivat jopa puolustaa yleiskielen normirikkeitä perustelemalla, että koska tietyt muodot ovat vakiintuneita puhekielessä, tulisi ne hyväksyä myös yleiskielessä. Kielen tarkkailu ei siis ole pelkkää yleiskielen normien noudattamista vaan myös niiden pohdintaa ja kyseenalaistamista.

Ruohonjuuritason kielipolitiikkaa

 Verkossa tapahtuva kielen tarkkailu voidaan mieltää kansalaisvalvonnaksi, jonka keskiössä on tiettyjen normien ylläpito. Nykymaailmassa, jossa normit ovat keskeisiä, normien ylläpito voidaan mieltää biovallan käytöksi. Biovalta tarkoittaa lyhyesti kuvattuna sitä, kuinka ihmisiä, heidän käyttäytymistään ja sosiaalista elämäänsä ohjataan ja säädellään normien kautta. Koska ihmiset ovat sisäistäneet nämä normit, he valvovat niiden noudattamista ilman ulkoisia sääntelykeinoja ja jopa puuttuvat siihen, kun joku toinen rikkoo normeja.

Mielenkiintoista on nähdä internetin ja sosiaalisen median rooli yhteisöllisen toiminnan osallistajana: yhä laajempi joukko kielenkäyttäjiä kiinnittää huomiota julkisessa tilassa esiintyvään kieleen. Jatkokysymys on, miksi tällaista verkossa tapahtuvaa kansalaisvalvontaa tehdään, varsinkin kun se ei kohdistu tiettyyn henkilöön vaan julkiseen kieleen yleisesti eikä pyri korjaamaan normirikkomuksia. Vaikka joissain kielenkäyttöyhteyksissä, kuten julkishallinnossa ja viranomaisilta, vaaditaan erinomaista kielen kirjallista taitoa sekä asiallista ja selkeää kieltä, ei yleiskielen normien noudattaminen muualla ole laissa säädettyä. Kyseessä on sosiokulttuurinen normi. Verkossa tapahtuva kielen tarkkailu on voinut syntyä vastauksena koetulle yleiskielen normien noudattamisen heikkenemiselle, jolloin se vahvistaa yhteiskunnallisten instituutioiden valtaa.

Kun kielen tarkkailu toistaa vakiintuneita yleiskielen normeja – välillä jopa hyperkorrektiuteen saakka – ja tukee tiettyjä kieli-ideologioita, voidaan tämä tulkita haluksi säilyttää nämä normit ja niihin liittyvät valtarakenteet. Yleiskieleen liittyy myös kielen ulkopuolisia käsityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi koulutustasoon ja identiteettiin ja vaikuttavat siihen, miten kielenkäyttöä arvioidaan ja valvotaan. Toisaalta, kuten tutkimuksessani selvisi, kielen tarkkailu voidaan valjastaa myös vallitsevia normeja ja kieli-ideologioita vastaan. Kielipolitiikan ei-perinteisten toimijoiden ja tahojen tarkastelu osoittaa, kuinka ruohonjuuritason toiminta voi niin ylläpitää kuin haastaa vakiintuneita yleiskielen normeja.

Pääkuva: ”lottia ilmanvalvontatornissa”. Kansantieteen kuvakokoelma, Museovirasto. CC BY 4.0. Kuvaa rajattu.

Kirjoittaja on Utuling-tohtoriohjelman väitöskirjatutkija.