Kirkonrotta muistelee – reformaation merkkivuoden lastennäyttely

Koulunpenkiltä työelämän vilinään. Museologian teemaseminaari johdatti alan opiskelijan ainutlaatuiseen harjoitteluun.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi viisisataa vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi kuuluisat teesinsä ja reformaatio sai alkunsa. Kuten monissa muissakin Euroopan kaupungeissa, myös Turussa merkkivuoteen liittyy paljon erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia. Allekirjoittaneelle tarjoutui viime kesänä mahdollisuus päästä mukaan merkkivuoden ohjelmaa työstämään, mikä osoittautuikin todella ikimuistoiseksi kokemukseksi. Pohjana näyttelylle oli näyttelyn suunnittelukurssi, jonka aikana oli tehty suunnitelma tuomiokirkkoon avautuvasta lastennäyttelystä.

Kuvien ja tekstien lomassa seikkailee veikeä kirkonrotta-piirroshahmo.
Kuvien ja tekstien lomassa seikkailee veikeä kirkonrotta-piirroshahmo.

Yhteistyökumppaneita

Kuka väittikään, että museo- ja kulttuurityö olisi vain yksinäistä neljän seinän sisällä istumista? Työhöni kuului koko harjoitteluni ajan päivittäisiä ihmisten tapaamisia, paikasta toiseen juoksemista, soittelua ja sähköpostittelua sekä suunnitelman esittelyä toisinaan suuremmallekin yleisölle. Tämä oli mielestäni varsin hyödyllistä ja pienestä jännityksestä huolimatta mukavaakin. Vaikka kurssilla olikin kevään aikana tehty hyvin yksityiskohtainen suunnitelma näyttelystä, pelkkä paperinen versio ei vielä ollut lähelläkään toteutusta, ja jo ensimmäisinä päivinä aloitin tiiviin yhteistyökumppanien etsimisen ja heihin tutustumisen. Virallisesti näyttely toteutettiin Turun yliopiston sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteistyönä, mutta käytännön tasolla näihin raameihin mahtuu monenlaista toimijaa: piirtäjiä, puuseppiä, kääntäjiä, tiedottajia, historiantutkijoita, arkeologeja, konservaattoreita… Listaa voisi jatkaa melkeinpä loputtomiin, enkä siltikään välttämättä onnistuisi kiittämään kaikkia, jotka ovat työssäni tavalla tai toisella auttaneet.

Historiaa lapsen näkökulmasta

Näyttelykalusteet tehtiin puusta ja niiden päälle kiinnitettiin teksti- ja kuvamateriaali. Kuva: Anna Saarikko.
Näyttelykalusteet tehtiin puusta ja niiden päälle kiinnitettiin teksti- ja kuvamateriaali. Kuva: Anna Saarikko.

Aiheiltaan näyttely kertoo sekä reformaation ajasta yleisesti että myös sen vaikutuksista Suomeen ja Turun tuomiokirkkoon. Lapsille suunnatusta näyttelystä ei värejä ja kuvia puutu, ja jo suunnitteluvaiheessa nostettiin esille leikkimielisyys ja toiminnallisuus. Harjoitteluni kannalta oli innostavaa päästä itse ensin suunnittelemaan historiallisia teemoja ja sen jälkeen sovittaa ne lapsille ymmärrettävään muotoon. Teesit, aneet ja koko reformaation aika eivät ole helpoimpia aiheita aina aikuisillekaan, lapsista puhumattakaan, minkä vuoksi näyttelyssä seikkaileekin kirkonrotta-piirroshahmo, jonka nokkelat kommentit yhtäältä huvittavat ja toisaalta tuovat historian lähemmäs pientäkin katsojaa.

Anna Saarikko on museologian opiskelija.

Kirkonrotta muistelee – reformaation merkkivuoden lastennäyttely on avoinna Turun tuomiokirkon Agricolan kappelissa tuomiokirkon aukioloaikoina 20.10.2016–5.11.2017. Näyttelyyn on maksuton sisäänpääsy.