Kohti luovaa, mutta kurinalaista kirjoittamista

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaine tarjoaa opiskelijoille monipuolisen mahdollisuuden harjoittaa kirjoittamisen taitoa. Opintojen aikana opiskelijat jäsentävät ajatuksiaan erilaisiksi teksteiksi, fiktioksi ja tietopohjaisiksi kirjoitelmiksi, muuttavat vaikkapa tutkimaansa muotoon, joka tavoittaa erilaisia kohderyhmiä. Luovan kirjoittamisen oppiaineen suosio on pysynyt tasaisen varmana. Hakijoita perus- ja aineopintoihin, joihin molempiin haetaan pääsykokeella, on noin sata per vuosi. Luovaa kirjoittamista on voinut opiskella vuodesta 2001 lähtien. Oppiaineen vetovoima johtuu todennäköisesti itse kirjoittamisesta: nyky-yhteiskunnassa monipuolinen kirjoittaminen on taito, jota todella tarvitaan.

Luovan kirjoittamisen opiskelijat tulevat yliopiston eri oppiaineista. Joukossamme on perinteisesti paljon humanisteja, mutta myös esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöitä. Opinnot sisältävät paljon lähiopetusta ja vertaispalautetta, keskustelua, väittelyä, omien juttujen esittelyä ja käsittelyä, mielipiteen puolustamista; ilontunteet ja hyvät hetket eivät ole harvinaisia. Ryhmätyötaitojen oppimista onkin luovan kirjoittamisen yhteydessä kiitelty: kun harjaannut antamaan ja saamaan kritiikkiä, pärjäät paremmin myös muissa opinnoissa ja työelämässä. Toinen usein lausuttu myönteinen asia on kirjoittamisen kynnyksen madaltuminen.

Veljekset romaani ja gradu

Luova kirjoittaminen pyrkii tietoisesti vahvistamaan opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Kun olet harjoitellut vaikkapa tiedotteen, kritiikin, lehtiartikkelin tai pitkän, kertovan tekstin kirjoittamista, olet monta askelta valmiimpi toimija myös tosielämässä. Hyötyä syntyy myös suhteessa gradun kirjoittamiseen. Gradun ja esimerkiksi romaanikäsikirjoituksen tekemisessä on paljon samaa. Kirjoittamisen prosessi sisältää samat vaiheet. Alussa on kiehtova ajatus, lopussa määrätietoisen ja suunnitelmallisen tekemisen seurauksena toimiva teksti, josta kirjoittajan ajatukset käyvät ilmi. Molempiin, graduun ja pitkään käsikirjoitukseen, liittyy isojen kokonaisuuksien hallitseminen ja jäsentäminen. Lopputuloksen tulee toimia sekä luku luvulta että kokonaisuutena. Tekeminen edellyttää sitoutumista ja kirjoittamisen esteiden voittamista. Opiskelijan tulee kyetä arvioimaan omaa tekstiään ja tapaansa tehdä. Tätä kaikkea harjoitellaan luovan kirjoittamisen aineopintojen vuoden kestävässä seminaarissa, jossa opiskelijat kirjoittavat pitkät käsikirjoitukset ja itsereflektiiviset tekstit.

Ovia avataan yhteisöön ja maailmaan

Viime aikoina on tapahtunut paljon. Luova kirjoittaminen on aloittanut toimintansa Historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitoksen yhteisten kirjoittamisen kurssien koordinoijana. Kauppakorkeakoulu ja luova kirjoittaminen ovat sopineet yhteistyöstä, jonka seurauksena tutkimusprojektien tuloksista kirjoitetaan populaareja tekstejä. Luova kirjoittaminen on vahvistanut yhteyksiään ympäröivään yhteiskuntaan. Oppiaineelle on perustettu kannatusyhdistys, jonka toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi verkostoituminen ja ulkopuolisen rahoituksen hakeminen. Oppiaine on visioinut tulevaisuutta, johon kuuluvat syventävät opinnot ja entistä vankemmin myös kirjoittamisen tutkimus.

Niina Repo
Turun yliopiston luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja

Lisää luovan kirjoittamimsen oppiaineesta