Koleranpelkoa 1800-luvun Turussa
Vuonna 1831 Turkuun saapui pelätty ja odotettu tauti, kolera. Epidemiat muokkasivat kaupunkikuvaa esimerkiksi kolerahautausmaiden muodossa. Tekeillä olevassa pro gradu -tutkielmassani tarkastelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa.
Katastrofi seuraa toista
Koleran etenemistä oli seurattu maailmalla jo pitkään. Yksi laaja pandemia oli levinnyt Intian niemimaalta vuonna 1817, mutta tuolloin kylmä talvi oli pysäyttänyt sen Venäjän rajoille. Toinen pandemia levisi kuitenkin idän kautta myös Suomeen. Syyskuussa 1831 ensimmäiset turkulaiset sairastuivat. Turun Wiikko-Sanomat viittasi uutisoinnissaan 24.9.1831 neljä vuotta aikaisempaan Turun paloon kuvaillessaan, miten koleran saapuminen kaupunkiin toi mieleen myös aiemman katastrofin aiheuttaman surun.
Nopea tappaja
Kolera tiedettiin nopeaksi tappajaksi. Sairastunut saattoi kuolla jo yhdessä päivässä rajujen suolisto-oireiden aiheuttamaan nestehukkaan. Suomessa erityisesti Itä-Euroopan tilannetta seurattiin tiiviisti, mutta sairastumisista uutisoitiin Keski-Eurooppaa ja Konstantinopolia myöten. Lehdistö julkaisi uutisia ulkomailla sairastuneista, ja erityisesti Pietarissa toiminut kirjeenvaihtaja kertoi aktiivisesti epidemian leviämisestä emämaassa. Eestistä, Liivinmaalta ja Kuurinmaalta saapuvat laivat asetettiin karanteeniin ja ympäri rannikkoa perustettiin lukuisia karanteenipaikkoja, esimerkiksi Korppooseen. Kansalaisia käskettiin omaa terveyttään ja henkeänsä varjellakseen pysyttelemään kaukana niistä, jotka tulivat laivoilla idästä eivätkä olleet suorittaneet karanteenia suomalaisessa satamassa.
Taistelu tautia vastaan
Lehdistö julkaisi ohjeita siitä, miten taudilta tuli suojautua. Siisteyteen oli kiinnitettävä erityistä huomiota, happamia ruokia ja liiallista mässäilyä sekä alkoholin käyttöä tuli välttää. Lämpimästi pukeutuminen oli tärkeää, avojaloin ei tullut kulkea ja parasta oli kietoa villainen kangas päiväksi vatsan ympärille.
Jos tauti kuitenkin pääsi iskemään, tuli huoneistossa suorittaa suitsutus. Apuvälineitä siihen olivat esimerkiksi katajan havut, mutta suitsutuksessa suositeltiin käytettäväksi myös kovempia aineita, kuten kloorikalkkia ja rikkihappoa. Niistä nousevien höyryjen katsottiin puhdistavan tautia levittävää pahaa ilmaa. Suitsutuksen kanssa tuli olla erityisen huolellinen siinä tapauksessa, että potilas oli kuollut. Mikäli potilas selvisi taudista, ei suitsutusta tarvinnut tehdä yhtä usein.
Koleran jäljet
Åbo Underrättelser ja Åbo Tidningar julkaisivat taudin etenemistä kuvaavia taulukoita ja tietoa sairastuneista, menehtyneistä sekä parantuneista. Vuoden 1832 tammikuulle jatkuneessa epidemiassa sairastui yli 570 ja kuoli yli 230 ihmistä. 1800-luvun edetessä kaupungissa oli useita epidemioita, joiden aikana kuoli yli tuhat ihmistä. Vainajia varten perustettiin kaksi epidemiahautausmaata, toinen Itäharjulle ja toinen Linnanfälttinä tunnetulle alueelle, lähelle Kakolanmäen rinnettä. Katujen alle jääneellä Kakolanmäen hautausmaalla on tehty arkeologisia tutkimuksia, kun taas Itäharjun hautausmaa muutamine hautaristeineen ja kivipaasineen on yhä osa näkyvää kaupunkimaisemaa.
Sofia Paasikivi on kulttuurihistorian opiskelija, joka tekee gradua Turun 1800-luvun koleraepidemioista.
Linkkejä:
Itäharjun kolerahautausmaasta on kirjoitettu esimerkiksi Kaponieeri-blogissa.
Kakolanmäen vuoden 2012 arkeologisista tutkimuksista uutisoitiin myös Turun Sanomissa.