Koneiden itsenäinen valta ihmisistä

Koneilla on valtaa meistä ihmisistä, ja tulevaisuudessa niiden vallan voi odottaa lisääntyvän. Koska tekoäly ja algoritmit ovat ihmisten luomia, liittyy niihin aina inhimillinen tekijä. Algoritmeja käytetään laajasti käyttäytymisemme ja valintojemme kartoittamisessa sekä analysoinnissa. Ne valikoivat ja rajaavat mitä kaikesta infovirrasta saamme valittavaksemme. Siten ne vaikuttavat jo nyt usein tiedostamattamme mielipiteisiimme ja valintoihimme esimerkiksi kulutus- ja äänestyskäyttäytymisessämme.

Tulevaisuuden kone voi olla meitä tietoisempi siitä, keitä olemme. Sosiaalinen media on jo nyt tallentanut meistä valtavan määrän dataa analysoitavaksi, joten voisiko tekoäly joskus auttaa ihmistä olemaan itsetietoisempi toimija? Selkeästi paikantunut media kuulostaa kaukaiselta, mutta se on postsekulaarin ja posthumanistisen kehityksen kannalta tarpeellinen väline, jolla ihminen saadaan epäilemään itseään ja omia valintojaan. Ihmismieli on ailahteleva, impulsiivinen ja vaikutuksille altis. Siksi teknologian itsenäinen valta ihmisistä ja maailmasta voisi olla myös hyvä asia.

Vaikka tieteiselokuvat ovat fiktiota, niissä on myös onnistuttu ennustamaan tulevaa teknologista kehitystä. Tekoälyä käsittelevät Moon (2009), Chappie (2015) ja Ex Machina (2015) pohtivat, mikä koneiden asema tulee olemaan tulevaisuuden yhteiskunnissa. Elokuvissa tekoäly on usein ihmistä rationaalisempi, oppiva ja tunteva olento. Ihminen on tunteiden ja rajallisten kykyjensä vanki, kun taas koneet esitetään näiden rajoitteiden yläpuolella oleviksi, yli-inhimillisiksi. Ne voivat sekä prosessoida valtavia tietomassoja että omaksua uskonnollisia ajatuksia. Koneet voivat elokuvissa jopa saavuttaa henkisen täyttymyksen mahdollistamalla kuolemattomuuden.

Koneita kehitetään ja valmistetaan hyödyttämään ihmisiä. Ne ovat teknologisia innovaatioita, joiden on tarkoitus suojella ihmistä, helpottaa ihmisten elämää ja olla ihmistä kestävämpiä sekä tehokkaampia. Emotionaalinen ja empatiaan kykenevä kone voisi ratkoa tunteista ja uskosta johtuvia konflikteja, mutta koneen kyky uskoa kyseenalaistaisi sen koko olemuksen ja hyödyn. Koneen tulisi kyetä tasapainottamaan rationaalisia ja arvolatautuneita tekijöitä, antamatta niiden häiritä toisiaan. Koneen emotionaalisuudestakin tulisi näin yli-inhimillistä.

Hanna Saari, Joona Saari ja Tommi Laitinen ovat Turun yliopiston uskontotieteen opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita Posthuman(ismi) ja uskonto -kurssilta, jotka jakavat intohimon pohtia tuntemattomia ja tunnettuja tulevaisuuksia.