Kun Mussolini otti junan Roomaan…

Italiassa alkoi lokakuussa vuonna 1922 liike, joka on edelleen elinvoimainen. Tuore esimerkki fasismin jatkumisesta ja sen muuttumisesta on Italian uusi ja ensimmäinen naispääministeri, joka nousi valtaan miltei tismalleen sata vuotta Mussolinin nimityksestä pääministeriksi.

Milanossa, 28. lokakuuta vuonna 1922, eräs nuori mies huudahti vahvalla romagnolin murteella: ”Se a ui foss’e ba!”, joka suomeksi kuuluu: ”Jos isä olisi täällä nyt!” Mies oli juuri saanut sähkeen Italian kuninkaalta, Viktor Emanuel III:lta, joka kutsui hänet pääministeriksi muodostamaan uuden hallituksen. Nuori mies oli Benito Mussolini (1883–1945), joka samana iltana otti junan Roomaan. Tästä sata vuotta vanhasta tapahtumasta alkoi Italiassa fasismin 20 vuotta kestänyt valtakausi, joka yhä herättää kysymyksiä.

Italialaista fasismia pidetään kaikkien fasismien ja kansallissosialismin, uus- ja jälkifasististen liikkeiden ja puolueiden ”äitinä”. Vaan millainen se itse asiassa oli? Vuonna 1919 Milanon San Sepolcron aukiolla perustettu fasismiliike oli monessa suhteessa maan yhteiskunnallisiin ja poliittisiin oloihin tyytymättömien (radikaalien) kapinallisten protestiliike. Tilanne kuitenkin muuttui pian, kun Mussolini silloisessa poliittisessa myllerryksessä ymmärsi liikkeensä potentiaalin ja perusti sen tilalle kansallisen fasistipuolueen vuonna 1921. Suunnitelmien vakavoituessa vakavoitui myös puolueen profiili. Sen uudet konservatiiviset kannattajat tulivat ”punaista vaaraa” kauhistuneista porvaristosta ja muun muassa teollisuuden edustajista. Samalla radikaalit ainekset hylkäsivät Mussolinin – tosin Mussolinin noustua pääministeriksi monet heistä palasivat kannattamaan tätä uudestaan.

Fasismitutkija Renzo De Felice (1929–1996) jakaa fasismin historian neljään eri vaiheeseen. Mussolinin pääministeriyden ensimmäiset vuodet aina sosialistisen kansanedustaja Giacomo Matteottin (1885–1924) murhaan asti voidaan katsoa demokraattisiksi; vuonna 1926 Mussolini julisti diktatuurin alkaneeksi; Etiopian valtauksen ja imperiumin perustamisen jälkeen vuonna 1936 valtio vähitellen kehittyi totalitaristiseksi; ja sodan aikana pohjoiseen perustetussa Salòn tasavallassa yritettiin vielä Saksan avulla pelastaa fasismista se, mikä pelastettavissa oli.

Italialaisen fasismin valtakausi päättyi toisen maailmansodan myötä, mutta fasismin perinne ei. Uusfasistisia ja jälkifasistisia liikkeitä ja puolueita on niin Italiassa kuin ulkomaillakin. Giorgia Melonin postfasistinen puolue Italian veljet on yksiselitteisesti sanoutunut irti Mussolinin perinteestä, mutta sen perustajajäsenistä erityisesti Ignazio Benito Maria La Russalla (s. 1947) on vahva uusfasistinen tausta, ja hänen isänsä taas toimi Mussolinin fasistipuolueessa. Italian veljet -puolue ei liioin ole luopunut symbolistaan, kolmivärisestä liekistä, joka on ensimmäisen maailmansodan ajalta periytynyt äärioikeistolainen symboli.

Marja Härmänmaa, FT, on Italian modernin kirjallisuuden dosentti, joka on erikoistunut Italian 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Fasismia hän on tutkinut parikymmentä vuotta.