Marraskuinen katumusharjoitus

Poika makaa kylppärin lattialla. Hän huutaa kasvot irvokkaassa itkussa. Hän haroo silmiään sormenpäillään, joiden kynnet on järsitty tyngiksi. Kun hengitys menee sekaisin, huuto katkeaa, ja hän huohottaa vatsa kohoillen ja katse seinissä ja katonrajassa poukkoillen.

Ovi on lukossa eikä kukaan yritä avata sitä. Oven takana tuleva entinen avovaimo soittaa äidilleen ja tilittää kaikesta tapahtuneesta. Kannattiko muuttaa teininä yhteen? Kannattiko.

Totta vitussa kannatti. Poika on menettänyt järkensä. Hän vetää itseään hiuksista ja närpii niiden latvoja poikki kaarevilla kynsisaksilla. Pian irtoilevat tupot, jotka tippuvat lavuaariin. Hana on auki, lavuaari tukkeutuu ja vesi tulvii lattialle. Poika ottaa partahöylän ja ajaa pois myös kulmakarvansa. Päänahka ja kulmat ovat haavoilla. Rinnassa kulkee yhtenäinen jälki, jota tulevat kumppanit tulevat luulemaan leikkausarveksi. Hän vetää ilmaa keuhkoihinsa, niin kuin hukkuva vetää pakonsanelemana likaista merivettä. Irtonaisia hiushaituloita sujahtaa suuhun ja kurkkuun. Ne kutittavat saatanasti. Poika oksentaa syliinsä ja avaa oven lukosta.

Hän näyttää kuolemanleirin vangilta. Laihalta ja sellaisten tautien riivaamalta, joita normaalisti tavataan vain metsäneläimillä. Tuleva entinen avovaimo on keittiössä ja tekee hedelmäsalaattia lihaveitsellä. Hänen inhotuksensa on päivänselvä. Mitä vittua sä olet tehnyt?

Pojan pupillit ovat laajat ja harhaiset. Jos hänellä olisi tuhkaa, hän ripottelisi sitä päälleen. Hän saa halauksen. Kannattiko kaikki tämä? Kyllä vain. Se oli sen halauksen arvoista. Harva eroaa ystävinä, useammat eroavat rakastuneina.