Meteoriittijoulu

Kun sisko tuli kotiin, hän kantoi mukanaan kahta muovipussillista lahjoja. Nyt ne samat pussit roikkuvat tuolin käsinojasta ja kannattelevat rusetteja, käärepaperia, pakettikortteja ja teipinpaloja. Paketeista on kuoriutunut polkkakeppien ja muovihelmien muodostama saari, jonka keskellä sisko istuu. Hän luovuttaa yhden makeisistaan minulle ja kurottautuu seuraavaa lahjaansa kohti.

Kolme kaveriani ovat hankkineet minulle yhteislahjan, jotain aivan erityistä. Sen täytyy olla jotain vaivaa vaativaa, sillä he ovat suunnitelleet sitä keskenään monet välitunnit. Minä annoin heille jokaiselle lahjan erikseen, käytin niihin melkein kaikki viikkorahani. Puurojuhlassa sain vastineeksi painavan paketin ja hyvänjouluntoivotukset kolmilta hymyyn taipuneilta huulilta.

Lahjani nököttää kuusen juurella, se on viimeisimpien joukossa. Siskoni vetää omasta paketistaan farkkukankaisen käsilaukun ja kirkaisee sen ihanuudesta. Laukun kyljessä on pinkki paljettiperhonen. Sen siivet välkehtivät upeasti kuusenkynttilöiden kajossa.

Vedän pakettini syliini. Siellä on varmaan jokin astia, ehkä muki tai maljakko. Lahja on raskas ja siinä on pehmustetta. Se saattaa olla tiivis säkillinen karkkia – pehmusteet voivat olla harhautusta. Leikkaan lahjanarun ja kiskaisen ensimmäisen teipin irti. Sisko nakertaa polkkakeppiä ja tähyilee kuusen alle varmistaakseen, onko hänen piparminttusaarensa jo kokonainen. Kuorin kerroksen kerrallaan: nallekuvioisen lahjapaperin, sanomalehtisuojuksen. Äiti ja isä nojautuvat lähemmäksi.

Viimeinen paperikerros päästää lahjani vierähtämään lattialle. Kolahdus keskeyttää siskoni sullomasta lahjapapereita roskiin ja polkkakeppi jää roikkumaan hänen suupieleensä. Isä vetäytyy hitaasti kohti sohvan selkämystä.

Kyynelkanaviini kertyy ruuhkaa. Äiti laskee kätensä olkapäälleni. ”Heitetään se pois”, hän ehdottaa ja kaappaa järkäleen käsiinsä. Siskoni lykkää lisää karkkeja eteeni ja vakuuttaa, että ne ovat varmasti tarkoitettu myös minulle. Pakettikortissa luki meidän molempien nimet, hän ei vain heti huomannut.

Lauta narisee ja paukkuu jalkojemme alla, pakkanen painaa hampaansa sääriluihimme. Meteoriittini ampaisee avaruuteen. Lento on lyhyt, mutta riittää tekemään kinokseen kraatterin.

Uusi lumi täyttää sen vielä, lupaa äiti.

Maria Mäkituomas on luovan kirjoittamisen opiskelija ja toinen Kammio ry:n vuonna 2018 julkaistavan antologian päätoimittajista.