Miksi markkinoita on säänneltävä?

Vakaa talouskasvu on osoittautunut yllättävän vaikeaksi tavoitteeksi. Erityisen hankalaa on linjanveto, tuleeko yhteiskunnan asettaa rajoja taloudelliselle toiminnalle, vai johtaako yksilöiden mahdollisimman pitkälle viety vapaus parhaimpaan lopputulokseen. Ongelman syvyyttä korostaa taloudellisten suhteiden mutkikkuus: talous lienee maailman laajin sosiaalinen järjestelmä.

Taloushistorioitsijan silmin menneisyys näyttäytyy kokeiluina, joissa kulloinkin on uskottu löydetyn lopullisen ratkaisun ohjailun ja vapaiden markkinoiden väliseen tasapainoiluun. Vuonna 1991 omaan mahdottomuuteensa romahtaneen Neuvostoliiton suunnitelmatalous edusti äärimallia, jossa koko järjestelmä oli alistettu valtion ohjailuun. Liberaali talousajattelu on henkilöitynyt pitkälti Milton Friedmaniin ja hänen edustamaansa Chicagon koulukuntaan. Ryhmän jäsenten mielestä avain talouden ongelmiin on julkisen sääntelyn keventäminen. Suuntaus ajoi karille viime vuosikymmenen finanssikriisin yhteydessä, kun valtion huutaminen apuun markkinoiden pelastamiseksi pakotti sen teeseihin uskoneet katsomaan kiusallisesti peiliin.

Kriisit ovat jälkiviisaasti ajatellen parasta lääkettä taloudelle. Ne paljastavat, missä on menty metsään ja mitä tulisi jatkossa, niin haluttaessa, tehdä toisin. Tätä heijastaa myös taloushistorian kiinnostus lamoihin ja niiden syihin. Yhdysvalloista vuonna 1929 käynnistynyt ”Suuri lama” tuottaa jatkuvasti uutta tutkimusta.

Selvä enemmistö suomalaisista on ilmoittanut kannattavansa taloutta ohjaavien säädöksien ja valvonnan purkamista. Normitalkoilla on silti rajansa. Paradoksaalisesti vapaa kilpailu ei voi toteutua ilman sääntelyä. Viime vuosisadan alkupuolella maailmantaloutta hallinneet vahvat kartellit osoittivat, että sääntelyn puuttuminen johtaa markkinoiden rajoittamiseen yritysten keskinäisin sopimuksin. Kohtuulliset hinnat, kuluttajien etu ja ylipäätään tehokas voimavarojen suuntaaminen edellyttävät riittävää kilpailua. Menneestä voi päätellä, että kriisien siemen piilee informaation ja päätöksenteon piilottamisessa kabinettien kätköihin.

Toisen maailmansodan jälkeen luotu länsimainen kilpailu- ja rahoitusvalvonta on tavoitellut tasapainoa kilpailun vapauden ja sääntelyn välillä. Kyse ei ole itsetarkoituksellisesta normien rakentelusta, vaan kohdennetusta ja vaikutuksiltaan mitattavasta sääntelystä, jonka hyödyt ylittävät sen haitat. Kriisien toistuvuus kertoo, että markkinoiden kaitsenta kaipaa hienosäätöä.

Mika Kallioinen on Suomen historian yliopistonlehtori.