Mistä puhumme kun puhumme Venäjästä
Rakastuin Venäjään Odessan lentokentällä vuonna 1983, kun paikallisen oopperalaulajan poika lykkäsi minulle lentokoneeseen mukaan lemmikkikaninsa turkin, ”jotta voisit tehdä siitä itsellesi vaikka kintaat, Suomessa on kylmä”. Venäläiseen kirjallisuuteen rakastuin vähän myöhemmin.
Suhteemme on viimeaikaisen yhteiskunnallisen kehityksen myötä kärsinyt pahojakin kolhuja. Toisaalta juuri nyt tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan käsittää välillä käsittämättömältä tuntuvaa maata, sen historiaa, kulttuuria, kirjallisuutta ja ihmisiä.
Tutkimuksessani olen kiinnostunut Venäjästä elimellisenä osana Eurooppaa. Väitöskirjassani tarkastelin modernin ajallisuuden rakentumista Anton Tšehovin, venäläisistä klassikoista eurooppalaisimman, tuotannossa.
Venäläisessä nykykirjallisuudessa minua on kiinnostanut moniäänisyys monoliittisen julkisivun takana. Sellaiset lännessäkin tunnetut sananvapauden esitaistelijat kuin Ljudmila Ulitskaja ja Mihail Šiškin kirjoittavat ensisijaisesti eurooppalaisen kirjallisuuden traditiossa. 2000-luvun uudet realistit puolestaan kartoittavat yhteiskunnan kehitystä gogolilaisen pienen ihmisen näkökulmasta, pyrkien selittämään miksi kansa ei edelleenkään valitse toisin. Kulttuurienvälinen venäläinen nykykirjallisuus taas näyttää, miten muistot Pietarista sulautuvat kokemukseen New Yorkista – tai Helsingistä, kuten Turun oman pietarittaren Zinaida Lindénin proosassa.
Vuoden mittaisessa yleisen kirjallisuustieteen yliopisto-opettajan toimessani en tosin toistaiseksi ole ehtinyt haikailemaan sen enempää Venäjän kuin sen tutkimisenkaan perään. Palasin kotioppiaineeseeni tutkijanpestistä Helsingin yliopiston nykykielten laitokselta. Aika on kulunut maailman mukavimmassa työyhteisössä rattoisasti uutta opetellen ja opeillen. Hauskinta ja haastavinta on ollut vetää kirjallisuuden opettamisen kurssia suomen kielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Vanhana äikänopena olen innostunut uusista opetussuunnitelmista ja kirjallisuudenopetuksen muuttuvista muodoista vähintään yhtä paljon kuin opiskelijat.
Vuoden mittaan toivon ehtiväni palaamaan myös nykyiseen kulttuurienväliseen tutkimukseeni, venäläisen ja suomenruotsalaisen modernismin sotienvälisen ajan suhteita kartoittavaan projektiin Mötet mellan den ryska och finlandssvenska modernismen sekä toimittamaan Venäläisen kirjallisuuden seuran lehteä Ajan kohinaa.
Tintti Klapuri on yleisen kirjallisuustieteen ma. yliopisto-opettaja.