Moniääninen Suomen historia

Ihmisen identiteetissä on monia ulottuvuuksia, ja ne voivat muuttua. Omalta osaltani vaihdoin ammatillista identiteettiäni elokuussa, kun aloitin Turun yliopistossa Suomen historian määräaikaisena yliopistonlehtorina ja sain ensi töikseni tehtävän toimia professorina kevääseen asti.

Siirtyminen opetustehtävään ja uuteen työyhteisöön on ollut virkistävää. Aikaisemmin toimin melko pitkään tutkijana Helsingin yliopistossa. Viimeiset viisi vuotta työskentelin akatemiatutkijana oopperan aate- ja kulttuurihistorian parissa. Selvitin, kuinka ranskalainen laulunäytelmä toimi eräänlaisena poliittisena mediana Ranskassa ja Skandinaviassa 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Samoja laulunäytelmiä, joita esitettiin vallankumousajan Ranskassa, päätyi myös suomalaisille näyttämöille 1800-luvun alussa. Pohjoismaissa, kuten Saksassakin, vierasperäinen näytelmäkirjallisuus osallistui omien identiteettien ja kansallistunteiden määrittelemiseen.

Vuorovaikutus muun Euroopan ja Pohjoismaiden välillä on ollut tärkeä teema tutkimuksissani, jotka ovat käsitelleet aikaa 1600-luvun lopulta 1930-luvulle. Minua kiinnostaa erityisesti suurten aatehistoriallisten murrosten vaikutus maailmankuviin ja omakuviin, oli kyse vaikkapa 1700-luvun aatelisista kosmopoliiteista ja heidän kielenkäytöstään, 1800-luvun suomalaisista porvareista tai erilaisista vähemmistöryhmistä. Miten uusi tieto ja uudet kokemukset muuttavat ihmisiä?

Tällä hetkellä johdan akatemiahanketta Agents of Enlightenment: Changing the Minds in Eighteenth-Century Northern Europe, jossa tarkastellaan, miten valistukseksi kutsutut radikaalit filosofiset ideat ja tieteelliset paradigmat muuttivat ihmisten käsityksiä maailmasta ja itsestään 1700-luvun Suomessa ja Itämeren alueella ja ketkä toimivat paikallistasolla uusien aatteiden levittäjinä. Oma tutkimuspanokseni projektissa koskee kansliapresidentti ja yliopistokansleri Gustav Philip Creutziä (1731–1785) ja hänen suhdettaan filosofiaan ja ateismiin.

Polkuja Suomeen ja sen historiaan on siis monenlaisia. Historioitsijan tehtävä on usein selvittää lähteiden fragmentaarisesta kakofoniasta kantavimmat sävelet ja luoda niistä polyfoninen kertomus. Toivon voivani myötävaikuttaa moniarvoiseen historiankirjoitukseen, jossa kuuluu myös vaimeampia ääniä ja jossa poikkitieteisyys on voimavara.

Charlotta Wolff toimii Suomen historian ma. professorina.