Muistin syövereistä taivaallisiin näkyihin

Giordano Bruno (1548–1600) oli italialainen filosofi ja munkki, joka tunnettiin ilmiömäisestä muististaan ja kehittämästään salaperäisestä muistikeinosta. Brunon keinon on tulkittu edustaneen uuden ajan alun maagista ajattelua, jossa kuvittelulla oli keskeinen rooli. Muistinharjoittamisella ja sen taustalla vaikuttavilla ajatuksilla on kuitenkin selkeät juuret keskiajan kristillisyydessä.

Italialainen filosofi ja munkki Giordano Bruno (1548–1600) tunnettiin salaperäisestä muistikeinostaan ja ilmiömäisestä muististaan. Keinollaan Bruno loi mielensisäisen maailman, johon koko maailmankaikkeus ja sitä käsittelevä tieto oli painettu muistiin erilaisina kuviteltuina kuvina ja paikkoina. Brunoa ja hänen muistikeinoaan on tutkittu etenkin 1960-luvulta lähtien, jolloin englantilainen historioitsija Frances Yates toi Brunon laajemman yleisön tietoon. Tutkimuksessa keino on yleensä liitetty joko hermeettiseen tai uusplatoniseen magiaan.

Brunon kaltaisten ajattelijoiden monimutkaiset ja salaperäiset kirjoitukset ja harjoitteet on nähty erityisesti uuden ajan alulle ominaisina virtauksina, jotka ovat merkinneet siirtymää kristillisestä keskiajasta magiaa tulvivaan renessanssiin. Tätä rajanvetoa on nyttemmin haastettu. Omassa pro gradu -tutkielmassani tarkastelin Brunon muistikeinon yhteyksiä keskiajan harjoitteisiin ja filosofiaan.

Muistikuvien filosofiaa

Brunon keino perustui kuvittelulla luotuihin sisältöihin, kuten erilaisiin huoneisiin, patsaisiin ja kuviin. Sisältöihin painettiin muistiin jokin tiettyä asiaa koskeva ymmärrys, sen filosofinen olemus. Kuva toimi samaan tapaan kuin kirja, jonka luvut ja sivut pitävät sisällään ymmärryksen käsittelemästään asiasta. Myös keskiajan muistikeinot noudattelivat samaa kuvien luomiseen perustuvaa periaatetta.

Kuvien mietiskelyyn ja muodostamiseen liittyi myös hengellinen kokemus, jossa oltiin yhteydessä kuvien takana olevaan puhtaaseen tietoon tai parhaimmillaan Jumalaan. Bruno kuvaa samankaltaista valaistumisen kokemusta, mutta Jumalan sijaan Bruno filosofina viittaa uusplatonisesti kaiken takana olevaan ja kaiken yhdistävään Yhteen.

Brunolle kuvittelu oli ikään kuin metafyysinen aisti, jolla pystyttiin tarkastelemaan asioiden filosofisia olemuksia. Kuvittelu oli jalostetumpi muoto tavallisesta visuaalisesta aistista, jolla tarkastelemme ulkoista maailmaa. Keskiajan skolastiikka näki kuvittelun yhdessä älyn kanssa olevan välittäjä, jonka avulla ihminen saattoi olla yhteydessä Jumalaan. Kuvittelu oli keskiajan skolastikoille väylä maallisen ja taivaallisen, Brunolle luonnon ja metafysiikan välillä.

Brunon muistikeino ei siis ollut niin radikaalisti erilainen kuin usein esitetään. Magian sijaan keinon takana on pitkä skolastisen filosofian perinne ja erilaisten muistitekniikoiden ketju.

Pääkuva: muistipyörä Brunon teoksesta De Umbris Idearum (1582) (Wikimedia Commons).

Kirjoittaja valmistui syksyllä 2022 Turun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan uskontotiede.