Muotokuva
Harvemmin tajunnanvirtani poikkesi tässä rakkaustunnelissa, jonka läpi uivat halvalla veistetyt joutsenet ja rakastajat mutta jossa sinä asuit kuin nunna luostarissa. Uskoit pahvisydämiin kuin risteihin tajuamatta, että kaikilla ei ollut sellaista etuoikeutta.
Näin sinut joskus, kun katsoit heijastustasi tästä surullisesta purosta. Näin kultaiset hiuksesi ja jopa pisamasi, mutta katsettasi en ikinä erottanut vedenpinnan värähtelyjen takaa edes tyyninä päivinä. Joskus laskit jalkasi veteen, näin lakkaamattomat kyntesi ja arven, jonka sait lapsena kaaduttuasi betoniseinää vasten. Sellaisina hetkinä Tuonelan virta kiehahti kateudesta, olen varma siitä! Mitä se sinusta olisi antanutkaan…
Harvemmin tajunnanvirtani poikkesi kotonasi, mutta hyvin raivatut urat synapsien välillä eivät antaneet unohtaa.
Ja pian jo olit asuttanut hylätyt aivojen alueet, valloittanut ei-kenenkään maat. Ikinä liikkumatta. Ikinä olematta. Kadehdittavaa sinnikkyyttä ihmiseltä, joka ei edes tiennyt aloittaneensa kaksoiselämän istuttuaan vastapäätäni Joensuun junassa.
Tule uniini vielä kerran.