Niin paljon kaikkea

Suomea opettaessani olen monesti saanut kohdata tietämättömyyteni oman äidinkieleni suhteen suorittamistani suomen kielen syventävistä opinnoista huolimatta – möimme-verbin A-infinitiivi on myödä ja kivasti taipuu superlatiivissa monen mielestä kivoimmin kivimmin. Nyt mietin astraalitason asioita, koska kaikki-sanaa taivutetaan monikossa.

Suomea vieraana kielenä opiskelevien tekstejä tarkastellessani jouduin myöntämään, ettei laskentatehoni enää riittänyt, kun jouduin kasvokkain kaiken kanssa. Seuraavan kaltainen virke nimittäin viritti aivoni aivan omille taajuuksilleen.

Hän soitti kaikkea varten: kodeissa, kouluissa, puistoissa…

Kirjoittaja pyrki ilmaisemaan kaikenlaisille yleisöille soittamista, eli kaikille soittamista, mutta päätyi sekoittamaan ajatukseni: miksi meillä on monikko sanalle, joka itsessään ilmaisee suurinta mahdollista määrää? Ja miten opetan käyttämään sanoja, jotka vaikuttavat kurottavan kohti ääretöntä ja sen yli?

Muuttamalla lause hieman yksinkertaisempaan muotoon ”Hän soitti kaikkia varten”, saadaan ensivaikutelma, jonka mukaan kaikki-sanan monikko olisi erikoistunut ihmisiin ja yksikkö asioihin. Tällöin vastaavasti yksikkömuodossa voitaisiin sepittää vaikkapa seuraavasti.

Hän soitti kaikkea: rockia, bluesia, jazzia…

Kaikista kasvoista

Iloinen yhteensattuma on, että Anna Eriksson laulaa ”kaikista kasvoista / kaikista katseista / etsin sinua, sinua vain”, ja pääsen mainitsemaan sen tässä tekstissä. Surullinen sattuma on, että pieni hypoteesini kaikki-sanan monikosta ei olekaan pätevä, kasvot ja katseet kun eivät ole ihmisiä, vaikka inhimillisiä asioita ovatkin.

Selventääkseni ajatuksiani asiasta päädyin tietenkin piirtämään kaiken.

Kaikkien keskellä on piste.

Ensimmäinen, sammakonkutua muistuttava kaikki on monikkomuotoinen. Tunnemme sen osatekijät ja puhumme ikään kuin jokaisesta erikseen. Käsittelemme siis näitä jaottomina. Kaikkien keskellä on piste, kaikissa on piste ja kaikkia yhdistää piste. Tällaisia asioita ilmeisesti mietin kaiket päivät.

Kaiken keskellä on piste.

Toinen havainnollistava kuva on läjä jotakin sekalaista ja määrittelemätöntä. Näitä osatekijöitä on myös monta, mutta käsittelemme niitä yhtenä joukkona. Tarkoite tässä tapauksessa on jaollinen tai niin kutsuttu ”ainesana”. Kaiken keskellä on piste, mutta kaikesta sotkusta huolimatta, piste erottuu hyvin. Ehkäpä kaikkeen tottuu – myös kieliopin suhteen.

Jos siis palataan alun problematiikkaan eli kaikkea varten soittamiseen, voidaan muotoilla soitettavan jonkin jaollisen tarkoitteen hyväksi.

Hän soitti kaikkea varten: hyväntekeväisyyttä ja muuta.

Kaikkea sitä tuleekin ihmeteltyä, kaikki kasvonsahan tässä menettää. Tästäkin kaikesta lisää Isossa suomen kieliopissa (§ 750) sekä Kielitoimiston sanakirjassa.

Kirjoittaja on ranskan oppiaineen alumni, opettaa suomea opetusharjoittelijana Caenin yliopistossa, Ranskassa, ja kannustaa kaikkia kiinnostuneita hakemaan Opetushallituksen harjoittelupaikkoihin.