Nuorta lempeä varhaismodernissa Suomessa

Orastavat romanttisen rakkauden ihanteet eivät vielä 1800-luvun alkupuolella näytelleet suurtakaan osaa suomalaisia avioliittoja solmittaessa. Liitto oli edelleen ennen kaikkea säätyyn, sukuun ja perhesuhteisiin liittynyt kysymys ja se edellytti aviomieheltä varmaa toimeentuloa.

Nuorukaisten ja neitojen ensimmäiset tunnekokemukset ja varhaiset seurustelusuhteet olivat kuitenkin tosiasia, mutta kaikki ymmärsivät, ettei niiden pohjalle rakennettu vielä mitään pysyvää. Miehet ja naiset vaikuttavat olleen aivan yhtä innokkaita hakkailijoita ja flirttailijoita ja kummankin sukupuolen ihailun kohteet saattoivat vaihtua useita kertoja vuodessa.

Anders Gustaf Törnudd, kirkkoherran poika Lohtajalta, kohtasi ensirakkautensa Suomen sodan varjossa talvella 1809. Nuorukainen oli juuri täyttänyt kuusitoista vuotta ja hänen mielitiettynsä Marie Österman oli häntä kaksi vuotta vanhempi. Anders Gustaf kirjoitti päiväkirjaansa Marien antaneen lupauksen pysyvästä ystävyydestä, mikä oli nostanut nuoren miehen onnen kukkuloille. Mutta nopeasti ihastus oli muuttunut kylmäkiskoiseksi ja vastaanottanut rakkaudenlahjoja toiselta ihailijalta. Anders Gustaf kykeni vain uskoutumaan päiväkirjalleen: ”Sinä arvoton epäluotettava tyttö! Kuitenkin edelleen rakastan sinua, Sinä barbaarinen olio! Sinä raivotar, joka olet pettänyt kokemattoman nuorukaisen!”

Pamppaileva oli myös 17-vuotiaan Eric Gustaf Ehrströmin sydän, kun hän kirjoitti jäähyväiskirjettä rakastetulleen. Papinpoika toimi kesällä 1808 kotiopettajana Pietarsaaressa ansaiten näin opiskelurahoja. Kuumien tunteiden kohde oli juuri 12 vuotta täyttänyt kauppiaantytär Johanna Lovisa Malm. Sekä kiihkeät suudelmat että poskille noruvat kyyneleet olivat paikallaan: ”Pihalla tapasin Johannan, kohteliaasti painoin hänet sykkivää sydäntäni vasten, painoin muutamia hurjia, tulisia suudelmia hänen huulilleen ja kiirehdin pois kätkeäkseni kasvoilleni noruvan kyynelvirran.”

Pettyneiden nuorten miesten teksteissä tytöt näyttäytyvät jopa suoranaisina vallankäyttäjinä, jotka valitsivat ja hylkäsivät ihailijoitaan mielihalujensa muknaan. ”Minä rakastin tätä arvotonta väärentämättömällä uutteruudella. Olin huono ihmissydämen ja varsinkin kavalan sukupuolen tuntija”, kuvasi nuori suomalainen aatelisupseeri muistelmissaan talvea 1759. Tunteiden kohde oli aluksi vaikuttanut suorastaan ”luonnon mestariteokselta” ja rakastavaiset olivat seurustelleet keskenään ”melkein kuin vihityt aviopuolisot”.

Kirsi Vainio-Korhonen
Suomen historian professori