Pelkäävä nisäkäs
Väitetään että inhimillistä toimintaa motivoi perimmältään vain kaksi tarvetta: mielihyvän tavoittelu ja epämukavuuden välttäminen. Siitä huolimatta lähes kaikki ihmiset hakevat välillä hyvinkin ahdistavia kokemuksia ja jopa maksavat niistä. Niin kivusta ja tuskasta kuin pelostakin.
Mediatutkijana minua kiinnostavat medioiden synnyttämät tunteet. Jos siis mielihyvä ohjaa ihmisten motiiveja, luulisi heidän hakevan myös medioista rakkautta, iloa, onnea ja muita positiivisia tunteita. Käytännössä medioita hallitsee kuitenkin todellinen negatiivisten tunteiden arsenaali kuten viha, tuska ja ahdistus. Useimmat uutisetkin ovat omiaan synnyttämään pelkoa – vanhan sanonnan mukaan positiivinen uutinen ei ole uutinen ensinkään. Kenties uutisiin siis sopii toinenkin vanha sanonta: ihmiset toivovat parasta mutta pelkäävät pahinta!
Ja ikään kuin faktaviestinnän ahdistavuus ei vielä riittäisi, monet meistä etsivät lisää pelon tunteita jännitys-, väkivalta- ja kauhufiktioista. Osa niistä päättyy toki ”onnellisesti” mutta eivät läheskään kaikki. Brittiläisen eläintieteilijä ja sosiobiologi Desmond Morrisin mukaan nisäkkäiden hermojärjestelmä on rakenteeltaan sellainen, että se vaatii jatkuvaa stimulaatiota pysyäkseen kunnossa. Luonnossa ärsykkeitä tarjoutuu aivan riittämiin saalistettaessa ja vihollisia paetessa, mutta mikäli kohdalle sattuu leppoisampi päivä, eläin leikkii ja kisailee lajitovereidensa kanssa.
Sivistyneiden kulttuurien hallitseva nisäkäslaji eli ihminen sen sijaan puurtaa usein yksitoikkoisessa päivätyössä ja saalistuskin rajoittuu lihapaketin nappaamiseen supermarketin pakastealtaasta. Niinpä tämä nisäkäs joutuu hakemaan jatkuvasti ”kiksejä” vain leikkimällä: urheilemalla, pelaamalla, hyppäämällä benji-hyppyjä, hurjastelemalla autolla tai heittäytymällä fiktioiden maailmaan. Kuten lähes jokainen kuitenkin tietää kokemuksesta, hermojärjestelmä tottuu ja turtuu samanlaisina toistuviin ärsykkeisiin melko nopeasti, joten tarvitaan aina vain rajumpia juttuja riittävän stimulaation aikaan saamiseksi.
Yleensä negatiiviset tunteet vaikuttavat positiivisia voimakkaammin – ja pelko erityisesti, sillä sen kohteena on usein ainakin alitajuisesti jonkinlainen selviytyminen, henkiinjääminen. Monet kohtaavat pelkonsa harrastamalla urheilulajeja, joissa on vammautumisen tai kuoleman riski. Toiset harjoittelevat henkiinjäämistä turvallisemmin katsomalla kauhuelokuvia tai samastumalla Pelkokertoimen osallistujiin. Vaikka todellisuuteen palataan kotisohvalla kaljatölkki kourassa, nisäkkään hermosto on saanut stimulaationsa.
Veijo Hietala työskentelee opettajana ja tutkijana mediatutkimuksen oppiaineessa. Viime aikoina hän on tutkinut erityisesti tosi-tv:tä sekä tunteiden merkitystä medioissa.