Pohjoisten pakkasten kylmä sota

Venäjä sekoittaa maailmanpolitiikkaa ja Neuvostoliitto on jälleen noussut kummittelemaan. Kylmän sodan kulttuuridiplomatia ei ole erillään nykypäivästä, ja sitä tutkiva Mission Finland -projekti on ollut hyvin ajankohtainen.

Mission Finland ja Suomi Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian kohteena

Kylmä sota kahden maailmanvallan välillä kuumeni ja kiehui aseellisina konflikteina eri alueilla, mutta pohjoisessa Euroopassa jää peitti alleen kulttuurin. Suomi oli strategisesti tärkeä Neuvostoliitolle sekä länsivalloille toisen maailmansodan jälkeen.

Neuvostoliitto Suomen naapurimaana ja maiden välisten sotien voittajana oli suuri vaikuttaja Suomen poliittisessa ja yhteiskunnallisessa liikehdinnässä. Suomen Akatemian rahoittama ja Turun yliopistossa toimiva Mission Finland – Cold War Cultural Diplomacy at the Crossroads of East and West -hanke  käsittelee Suomea kylmän sodan suurvaltojen kulttuuridiplomatian kohteena, eli valtiollisten pyrkimysten vaikutusten alaisena.

Hankkeen johtaja, yliopistonlehtori, FT Pia Koivunen vastasi Turun yliopistolla tehdyssä haastattelussa kysymyksiini Mission Finlandista sekä Neuvostoliiton Suomeen kohdistamasta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta liikehdinnästä. Tässä tekstissä käsittelen Suomen ja Neuvostoliiton vuorovaikutusta kyseisen haastattelun pohjalta.

Minulta sinulle, muttei sinulta minulle

Neuvostoliiton vaikutuskeinot Suomessa olivat pääosin kulttuuriset – toisin kuin muissa Moskovan vaikutuspiirin maissa, kuten Puolassa tai Unkarissa. Suomessa ei sopinut käyttää voimakeinoja.

Pia Koivunen erottelee konkreettiset vaikuttamiskeinot ja henkisen ilmapiirin keinot; järjestöjen kautta Suomessa levitettiin neuvostokulttuuria, ja ystävyysretoriikka pyrki lämmittämään sydämiä. Enimmäkseen valtiollisen tason ystävyysretoriikka ja yleisesti ilmapiiriin vaikuttaminen olivat tärkeitä osia Neuvostoliiton tavoitteissa ja kulttuuridiplomatiassa.

Tavoitteiden keskellä Neuvostoliitto ei kuitenkaan ystävyysretoriikassaan ikinä pyrkinyt ystävyyteen – retoriikka oli vain retoriikkaa. Koivunen kuvailee ystävyyttä pelinä, johon Suomen oli pakko mennä mukaan.

Miten Neuvostoliitto sitten pelasi ystävyyden poliittista peliä? Koivunen nostaa esille järjestöt Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Etenkin Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS) oli vaikutusvaltainen järjestö, jonka monopolin alla liikkui suurin osa taide- ja kulttuurivaihdosta 60-luvulle asti.

Seura toimi joka puolella Suomea, myös suurien kaupunkien ulkopuolella, joten sen ote suomalaisiin ja Suomen kulttuuriin oli merkittävä. SNS rakentui sektoreista, joista yksi oli kulttuurisektori. Sotien jälkeen kulttuurivaihto alkoi kosketuksen ottamisena ja luottamusta luotiin muun muassa tutustumisvaltuuskuntien johdolla. Alkuun kulttuurivaihto oli myös hyvin yksipuolista: Neuvostoliitto tarjosi Suomelle omaa kulttuuriaan ja varmisti sen läsnäolon suomalaisten arjessa, mutta ei itse ottanut vastaan suomalaista kulttuuria. Suhteiden syventyessä kulttuurivaihto muuttui ystävyyssuhteiden luomiseksi.

Kulttuurisopimus solmittiin 1960, ja kulttuurivaihto muuttui aidoksi vaihdoksi. SNS:n ystävyyssektori pyrki etenkin venäläisen kulttuurin, venäjän kielen, matkailun ja yhteistyön edistämiseen. Vaikka Neuvostoliitto ei halunnut suomalaistaa itseään, se halusi Suomeen muun muassa venäjänkielisen koulun ja venäjän kielen opetusta. Neuvostoliitto oli myös avoin vastaanottamaan suomalaisia matkailijoita esimerkiksi Leningradiin viimeistään 50- ja 60-luvuilla, mutta venäläisiä turisteja sekä ryhmiä näkyi Suomessa hieman myöhemmin ja rajoitetummin. SNS hoiti sekä opetuksen että matkustamisen asiat. Samalla se piti huolta alueellisesta yhteistyöstä ja ystävyyskaupungeista. Toimintaan liittyi vahvasti myös ystävyysjuhlat, joiden lisäksi SNS järjesti myös Neuvostoliiton merkkipäivien ystävyysjuhlat.

Kuolemasta korahdukseen

Koivunen tuo esiin, miten Stalinin kuolema vuonna 1953 oli käännöksen aikaa kulttuuridiplomatialle. Ennen kuolemaa vaihto oli pitkälti yksisuuntaista ja hyvinkin suljettua, kun taas 60-luvulle tultaessa kulttuurin antaminen muuttui epätasaiseksi vaihdoksi ja laajeni. Stalinin vaihtuminen Malenkoviin, Hruštšoviin, Brežneviin, Andropoviin tai Tšernenkoon ei kuitenkaan tehnyt Neuvostoliitosta vapaan sanan puolustajaa eikä uhkauksien vastustajaa.

Koivunen huomioi Neuvostoliiton 50- ja 60-luvun vaihteen niin sanotun suojasääajan, jolloin ilmapiiri ja kulttuuri vapautuivat hieman. Suojasään jälkeen kulttuurinen suomettuminen alkoi kuitenkin ”mennä toiseen suuntaan”. Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan suomalaiseen julkaisutoimintaan, ja Suomessa harjoitettiin itsesensuuria, jotta uhat esimerkiksi öljyhanojen sulkemisesta voitiin välttää.

80-luvulla Neuvostoliitto kuitenkin menetti otettaan Suomesta ja kulttuuridiplomatiasta. Neuvostoliitto alkoi heikentyä yleisesti ja Gorbatšovin uudistukset veivät vaikutusvaltaa pois Moskovasta. Suomen poliitikot saattoivat yhä saada kritiikkiä ja ärtymystä osakseen neuvostojohdolta, mutta Suomen asioihin aidosti vaikuttaminen oli jo mennyttä aikaa. Vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi, ja jäljelle jäänyt vaikutusvalta siirtyi Venäjän huollettavaksi.

Neuvostorakkautta

Miksi Neuvostoliitto käytti voimavarojaan Suomen kulttuurissa ja politiikassa? Mitä Moskova halusi ja mikä oli agenda?

Koivunen korostaa Neuvostoliiton pyrkimyksiä sosialististen vallankumouksien jälkeisen ilmapiirin kontekstissa: ”Neuvostoliitto pyrki poistamaan [venäjä- ja neuvostovastaisuutta Suomessa] ja pyrki täyskäännökseen.” Täyskäännös oli taas tärkeä Suomen geopoliittisen ja kylmän sodan aseman takia, sillä se oli oleellinen osa Suomen sitomista itään.

Neuvostoliitto näki Suomen kuuluvan vähintään vaikutuspiiriinsä, jossa se pyrki pitämään Suomen. Samalla Suomi oli poliittisesti ja maantieteellisesti idän ja lännen välillä, mistä voidaan erottaa ainakin kaksi huomiota: Suomi oli suuressa riskissä luisua lännen syliin aiheuttaen Moskovalle poliittisen häviön, ja lisäksi Suomi avasi Neuvostoliitolle reitin länteen.

Onnistuiko Neuvostoliitto? Koivusen mielestä kysymykseen ei voi vastata joko kyllä tai ei. Neuvostoliiton aikana tapahtui myönteisiä muutoksia kulttuurissa ja suhtautumisessa; Neuvostoliiton hajottua Suomi taas hakeutui nopeasti länteen esimerkiksi Euroopan Unionin kautta. Suomi ei jäänyt riippuvaiseksi Neuvostoliitosta, ja viime vuosina Neuvostoliiton pelotevaikutteen perintö Venäjälle on hiipunut. Kansainvälisen tilanteen ja Ukrainan sodan takia suhteet Venäjään ovat katkenneet, ja Suomessa on palattu sotia edeltäneeseen venäjävastaisuuteen.

Mission Finland ja hyytävät olotilat

Kylmä sota päättyi 1991 Neuvostoliiton hajotessa, mutta Mission Finland -projekti on erittäin ajankohtainen, kuten tekstissä on käynyt ilmi. Nykyäänkin puhutaan esimerkiksi uussuomettumisesta. Kuten Pia Koivunen toi haastattelussa esiin, olisi nykypäivänä edelleen tärkeää luoda ja ylläpitää yhteyksiä sekä lisätä vallankäytön ja autoritäärisen valtion kulttuuristen vaikutuskeinojen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tätä myös Mission Finland -projektissa tehdään. Tiedeyhteisön, valtion sekä laajemman yleisön on oltava tietoisia kaikesta tilannetta ympäröivästä, varsinkin, koska suhteiden uudelleen luominen on väistämätöntä.

Lähteet ja lisää aiheesta

• Pia Koivusen haastattelu 20.2.2024. Aineisto haastattelijan hallussa.
• Mission Finland -projekti, https://missionfinland.utu.fi/ [haettu 25.3.2024].
• Koivunen, Pia: Performing Peace and Friendship: The World Youth Festivals and Soviet Cultural Diplomacy. De Gruyter, Berliini 2022.
• Koivunen, Pia: Rauhanuskovaiset: Suomalaiset maailman nuorisofestivaaleilla 1940–1950-luvuilla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2020.
• Viitala, Heikki Mikko: 25 vuotta ystävyyttä ja yhteistyötä. Suomi-Neuvostoliitto-Seura / Yhteistyö, Helsinki 1970.
• Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa. Toim. Pia Koivunen, Anna Helle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2022.

Kirjoittaja Routa Huntus on ensimmäisen vuoden historianopiskelija, ja teksti on osa kevään 2024 Historian kirjoittaminen -kurssia.