Politiikkaa, avioliittoja ja rakkautta

Kun Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan nuorin tytär Elisabet ja Mecklenburgin herttua Kristofer vihittiin Tukholmassa 4. heinäkuuta 1581, kirjoitettiin parista ajan tavan mukaan hääruno. Siinä ylistettiin morsiusparin onnea ja rakkautta, samalla pyytäen siunausta yhteiselle elämälle.

Elisabet Vaasa syntyi 4. huhtikuuta vuonna 1549. Aikakauden teksteissä nuorta Elisabet-neitoa kuvaillaan kauniiksi ja musikaaliseksi. Veljensä Juhanan tavoin myös Elisabet oli hyvin kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä. Mecklenburgin herttua Kristofer puolestaan syntyi vuonna 1537 nykyisen itäisen Saksan alueella, Schwerinissä. Kristoferin isä, Albrekt VII hallitsi Mecklenburgin herttuakuntaa vuosina 1503–1547.

Maahan tarvitaan hyviä neuvoja ja tämän lisäksi oivallisia tekoja

Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen vuonna 1560 valtaan oli noussut hänen vanhin poikansa Erik XIV. Erik ja hänen nuorempi veljensä Juhana ajautuivat kuitenkin valtataisteluun, jonka seurauksena Juhana vangittiin. Vuonna 1568 puolestaan Juhanan onnistui nousta kuninkaaksi. Venäjä ja Ruotsi olivat ajautuneet sotaan 1560-luvulla. Samoihin aikoihin maa oli kiinnostunut Baltian herruudesta, jota tavoittelivat myös Tanska ja Puola-Liettua. Elisabetin ja Kristoferin avioitumisen aikaan Ruotsi oli pitkään kärsinyt poliittisesta epävakaudesta ja sotarasituksista. Koska kuninkaallisilla avioliitoilla luotiin ja vahvistettiin poliittisia suhteita, voidaan Elisabetin ja Kristoferin liittoa pitää runon oivallisena tekona.

Parin tarina alkaa jo vuodesta 1562, jolloin 13-vuotias Elisabet luvattiin Kristoferille. Avioliitto oli ennalta järjestetty, olihan rakkaus politiikan rinnalla toissijainen avioitumissyy. Avioliiton taustalla olivat ilmeisesti Erikin suunnitelmat lujittaa Ruotsin ja Pohjois-Saksan suhteita ja samalla laajentaa Ruotsin valtaa Itämeren ja Baltian alueella.

Kuninkaantytär neiti Elisa haluaa osoittaa ikuista rakkautta ja jakaa ilon ja surun Mechelborgin herttuan kanssa

Kristoferin yritykset lisätä omaa vaikutusvaltaansa Baltiassa epäonnistuivat pahasti. Kristofer joutui Puola-Liettuassa vangiksi, samalla menettäen otteensa Elisabetista. Ruotsin hovi luonnollisesti purki kihlauksen vankeusrangaistuksen takia. Kuuden vuoden vankeutensa jälkeen Kristofer ilmaisi halunsa jatkaa neuvotteluita. Kuningas Juhana III vastasi Kristoferille, ettei Elisabet ollut enää kiinnostunut avioliiton solmimisesta. Elisabetin viralliseksi naittajaksi oli Erik XVI:n jälkeen vaihtunut Juhana III, jolla oli nyt velvollisuus siskonsa saattamisesta avioliittoon.

On mahdotonta tietää, oliko Elisabet todella muuttanut mieltään avioliiton suhteen. Todennäköisempää on se, että syvä kiinnostus katoliseen uskontoon ja avioliitto katolilaisen Katarina Jagellonican kanssa saivat Juhanan torjumaan herttuan toisen kosinnan. Erityisesti liittoutuminen katolisten suurmaiden kanssa oli Juhanan mieleen, sillä hän tarvitsi liittolaisia sotien varalle.

Elisabetille ei ollut vaikeuksia löytää sulhasehdokkaita muualta Euroopan hoveista. Juhanan ensisijaisissa suunnitelmissa oli naittaa sisko Toscanan suurherttuan pojan kanssa. Avioliittoneuvottelut saivat kuitenkin uuden käänteen, kun vuonna 1573 Puola-Liettuan ja myöhemmin Ranskan kuninkaaksi kruunattiin Henrik III. Hänen äitinsä Katarina de Medici havitteli Ruotsin, Ranskan ja Puola-Liettuan välistä liittoumaa, jota olisi edesauttanut avioliitto ruotsalaisen prinsessan kanssa. Vuonna 1575 Ruotsiin saapuikin ranskalainen seurue sopimaan liitosta. Vaikka neuvottelut sujuivat hyvin, Henrik III naikin Lothringenista, nykyisen Koillis-Ranskan alueelta kotoisin olleen prinsessan.

Elisabetin ja Henrikin avioliitolla olisi ollut kauaskantoisia seurauksia; Elisabet olisi jonakin päivänä kruunattu Ranskan kuningattareksi. Tämä olisi puolestaan parantanut sekä Elisabetin, hänen sukulaistensa että koko Ruotsin kuninkaallisen perheen arvoasemaa.

Kristoferin ei katsottu olevan tarpeeksi varakas elättääkseen tulevan vaimonsa ja perheensä sille kuuluvan arvon mukaisesti. Vuonna 1573 Kristofer myönsi tappionsa ja avioitui tanskalaisen prinsessa Dorotean kanssa. Dorotea kuoli kuitenkin äkillisesti jättäen miehelleen huomattavan perinnön. Kristoferin uudelleen aloittamat avioliittoneuvottelut saivat vastustusta sekä oman perheen että Tanskan hovin taholta. Hän kuitenkin piti tahtonsa ja avioliitosta päästiin vihdoin sopimukseen.

Jumala antakoon lempeän armonsa että mitään tavatonta ei tapahdu vaan tämä ruhtinaallinen liitos tulee yhdistetyksi suotuisana hetkenä että kaikki valtakunnassa niin ylhäiset kuin rahvas saavat tämän jälkeen ikuisen onnen

Ruotsissa pidettyjen häiden jälkeen pari matkusti Mecklenburgiin, jossa juhlamenot jatkuivat kolme päivää. Elisabetin veljelleen Kaarle-herttualle kirjoittamien kirjeiden mukaan elämä uudessa kotimaassa oli mallillaan. Tiedetään myös, että Elisabet kävi vilkasta kirjeenvaihtoa ajan oppineiden kanssa ja piti erityisenä velvollisuutenaan valvoa hovinsa hengellisyyttä. Avioparilta säilyneen kirjeenvaihdon valossa liitto oli onnellinen. Vaikka 1500-luvun kirjeet ovat täynnä muodollisia sananparsia, voi kirjeissä esiintyneiden poikkeuksellisten ja harvinaistenkin ilmausten tulkita kertovan parin rakkaudesta.

Pari sai vuonna 1584 tyttären, joka nimettiin äidinäidin mukaan Margaretaksi. Pitkään avioliittoa odottaneen herttuaparin onni kääntyi Kristoferin kuollessa vuonna 1592. Taloudellisiin vaikeuksiin joutunut Elisabet palasi vuotta myöhemmin Ruotsiin, jossa veljet asettuivat hänen virallisiksi huoltajikseen. Elisabet tyttärineen kotoutui Norrköpingiin saatuaan sieltä hallittavakseen maa-alueita. Elisabet kuoli 19. marraskuuta 1597. Vaikka hänet onkin haudattu Uppsalaan, on parilla yhteinen hautamuistomerkki Schwerinin tuomiokirkossa.

Häärunon ja sen suomenkielisen käännöksen löydät täältä.

Terhi Katajamäki on Suomen historian jatko-opiskelija, joka tekee väitöskirjaa Kustaa Vaasan tyttärien poliittisesta toiminnasta.

Vaasa-sukua käsittelevää kirjallisuutta

Ericson, Lars 2004: Johan III. En biografi. Historiska Media, Lund.

Grundberg, Malin 2005: Ceremoniernas makt: maktöverföring och genus i Vasatidens kungliga ceremonier. Nordic Academic Press, Lund.

Tegenborg Falkdalen, Karin 2010: Vasadöttrarna. Historiska Media, Lund.