Polkemalla rajoja ymmärretään erilaisuutta

Ihmisten jokapäiväisen liikkumisen tavat ja ylirajaisuus ovat teemoja, jotka nousevat esiin kestävää kulttuurista kehitystä mietittäessä. Miten siis vaikkapa pyöräily tuottaa kokemuksia paikoista ja erilaisuudesta? Ilmiselvästi pyöräily näyttää olevan vastaus moniin terveydellisiin ja ekologisiin haasteisiin, mutta mitä tiedetään siitä, mitä ihmiset oikeastaan tekevät pyörällään, miten he kiinnittyvät ympäristöönsä ja mitä se heille merkitsee esimerkiksi erilaisuuden ja paikallisuuden kokemuksen näkökulmasta?

Pyöräily arkipäivän jäsentäjänä

Pyörä on vanha juttu, kaikki ”tietävät” mikä se on. Kaikki aistit aktivoivana liikkumisen muotona pyörä on myös yksi ”järkeenkäyvimpiä” kulkuneuvoja. Toisin kuin esimerkiksi auto tai lentokone, se ei teknisesti ja materiaalisesti tarjoa juurikaan kummasteltavaa – mitään arvoitusta siitä, miten se liikkuu. Lapsikin sen oppii. Ehkä monia maahanmuuttajia lukuun ottamatta, lähes kaikki osaavat myös kertoa mitä sillä on tullut tehdyksi ainakin jossain oman elämän vaiheessa. Pyöräily voi kuvastaa erilaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tapoja ymmärtää maailmaa ja jäsentää arkea.

Kansatieteilijä pyörän päällä

Menneiden aikojen perinteenkeruuta pyörällä kulkien harjoittaneiden kansatieteilijöiden innoittamana nykytutkimus voi kentällä pohtia kysymystä siitä, miten pyörä toimii tutkimusvälineenä, miten se tuottaa kokemuksia ympäristöstä, erilaisuudesta ja muista tielläliikkujista. Kun erityisesti ajatellaan muuttuvilla valtiollisilla ja kulttuurisilla raja-alueilla pyöräilyä, pyörä voi olla väline uusien alueiden ”valloittamiseen”, tai ainakin osa kulttuuristen esitysten, kuten stereotypioiden, kohtaamista. Ideana, käytäntönä ja materiaalisena esineenä pyöräily voi monella tavoin avata ja kiteyttää ympäristön merkityksiä, ja sen ristiriitoja.

Pyöräilyn yhteisöllisyys

Pyöräily on vauhdilla kasvavaa bisnestä, mutta pyörä itsessään liittyy usein myös tavoitteisiin vähentää kulutusta. Identiteetti-näkökulmasta nähdään, että se mitä omistamme ja miten materiaaliseen ympäristöön kytkeydymme, vaikuttaa siihen keitä me olemme ja myös niihin suhteisiin, joista ihmisten yhteisöt rakentuvat. Pyöräily on yksilöllisyyttä korostava liikkumistapa, joka ei kuitenkaan rajaa yksilöä koneen sisään, kuten autossa, vaan tarjoaa paikkoihin kiinnittymistä. Turvaa ei löydy metallikuoresta, vaan muovikypärästä ja ryhmästä.

Vuosittain elokuussa Myllyn pyöräily -nimellä järjestettävä harraste-, kunto- ja perhepyöräilytapahtuma on tullut osaksi Turun seudun paikallisuutta. Vuosikymmen sitten Raisiosta alkanut tapahtuma löysi tiensä Turun tuomiokirkon eteen viime vuonna. Pyöräilyn reitit (300 km, 134 km) kulkevat ympäri varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa. Tuomiokirkon varjossa ei yllätä edes se, miten välineurheilu ja kaupallisuus saavat seurakseen seurakunnan papin lähtijöille julistaman siunauksen. Sen jälkeen poliisisaattue johdattaa joukon pois kaupungin keskustasta.

Pyöräillen kohti rajoja

Raja-aluetutkimukseni näkökulma tarjoaa erityisen mahdollisuuden ymmärtää ihmisen ja pyörän välisen vuorovaikutuksen merkitystä arkielämän liikkumiselle ja identiteettien konstruoitumiselle. Raja-alueita on helppo idealisoida kulttuurisen kohtaamisen ja luovuuden alueina, mutta mikä on liikkumistapojen ja -käytäntöjen merkitys paikkoihin ja yhteisöihin kiinnittymisen kannalta? Onko pyörä ”turvallinen” tapa kohdata erilaisuutta ja toiseutta muuttuvilla eurooppalaisilla rajoilla? Vertailevan etnografisen tutkimuksen kohteena ovat kolme raja-aluetta: Pommern, Saaristomeri-Ahvenanmaa ja Tornionjokilaakso; kukin erityisine luonnon, sosiaalisine, poliittisine ja kulttuurisine rajoineen. Kohderyhmänä ovat harrastepyöräilijät, työ- ja kauppamatkalaiset, sekä matkailijat.

Karri Kiiskisen kansatieteen alaan kuuluvaa post doc -tutkimusta tukee Koneen Säätiö.