Rakkaan pölhökustaa – tytön muotokuva

Hän makaa vatsallaan sängyllä ja höpöttää jotain jonninjoutavia menninkäisistä, joiden kanssa hän asuu. Hän on herännyt kesken unen ja sepittää nyt sille lopun itse. Jonkun muun suusta kuultuna puheet ajaisivat minut epätoivoisen kyllästyneeksi. Nyt ne kuitenkin viehättävät minua. Tutkin aamu-unisin käsin hänen hartioitaan, hieron hereille kerällä nukkumisen puuduttamia lihaksia.

Puhtaana palavan liekin väriset hiukset laskeutuvat pitkin alastonta selkää. Hartiat ovat jo minulta unohtuneet. Sileä iho maistuu suolalta ja taikuudelta. Hän kehonsa on lämmin ja helposti väriseväinen. Kesken aktin hän tokaisee: ”Sä huokailet niin kuin tyttö”, ja puree minua leikkisästi huulesta. Hänen hampaansa ovat valkoiset ja aavistuksen vinot. Haluaisin ottaa niistä kipsivaloksen. Ajatus on ehkä vähän sairas, joten karistan sen mielestäni.

Hän haluaa juoda nyt teetä kanssani ja nousee keittämään vettä. Katselen tytön kulkua, pilkukkaita jalkoja ja täydellisiä pakaroita. Hän ei pukeudu koko päivänä. Hänen askelistaan kasvaa kiinanmarjapuita, jonka hedelmiä linnut syövät. Ne eivät ole ihmisiä varten. On hänen salaisuutensa, mistä se johtuu.