Rakkauden museo 1905 – haaste tutkimukselle

Viisi vuotta sitten painiskelin Armas Järnefeltin elämään liittyvän artikkelikokoelman parissa. Yhtäkkiä valkeni, että Suomen kansallisoopperan kätköissä lepäsi matkalaukullinen Maikki ja Selim Palmgrenin jäämistöä. Maikki Pakarinen oli Armas Järnefeltin ensimmäinen puoliso, ja laukusta paljastui uskomattomia aarteita 1900-luvun alusta, kirjeitä, valokuvia ja leikekirjoja, muun muassa Armaan ja Maikin konserttikiertueesta Baltiassa.

Matkalaukun vaikuttavin jäänne oli todiste kyltymättömästä rakkaudesta. Papereiden joukkoon oli unohtunut valokuva venäläisestä upseerista Wolja Kolpytschewista, jonka kanssa Maikki Järnefeltillä oli intohimoinen romanssi vuosina 1905–1906.

*

Tammikuussa 1905 Wolja Kolpytschew oli kutsunut valokuvaajan kotiinsa ja ikuistanut palavat tunteensa. Valokuvan taakse hän oli kirjoittanut sanat: ”Zur freundlichen Erinnerung an manche im Maikki-Museum zu Wiborg schön verlebten Stunden.”

Valokuvasta käy ilmi, että Wolja oli todellakin muuttanut kotinsa Maikki-museoksi. Hän istuu sohvalla univormuunsa sonnustautuneena vieressään gramofoni, josta Maikin Tukholmassa vuonna 1904 äänittämät laulut ovat epäilemättä kaikuneet. Kirjoituspöydällä näkyy kymmeniä valokuvia ja visiittikortteja – Maikista. Seinälläkin komeilee rakastetun muotokuva.

Valokuva kertoo, että Wolja on elänyt Maikin kuvien keskellä, ja kirjoituspöytä on kuin alttari, palvontapaikka.

*

Woljan tunteet tuovat mieleen Goethen romaanin Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), jossa palvova rakkaus saa aineelliset muodot. Jokainen kirje ja niiden siteeksi kietaistu nyörikin on Wertherille pyhäinjäännös. Maikin valokuvat ovat Woljalle yhtä pyhiä, ja varmasti kaikki muukin, joka muistuttaa rakastetusta.

Valokuva kirvoitti ajatuksen, joka on palannut mieleeni usein. Miksei rakkauden kulttuurisia muotoja – ja suomalaisten tunteiden historiaa ylipäätään – tutkita enemmän? Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella olisi loistavat edellytykset ottaa tarkasteltavakseen ”elämää suurempia” teemoja, sellaisia, joihin vastaamiseksi tarvitaan tieteiden välistä yhteistyötä ja joita mikään oppiaine ei yksin voi ratkoa. Tutkimusta voisi tehdä vaikkapa teemavuoden kautta, yhdistämällä se opetukseen ja jalkauttamalla monitieteinen ryhmä erilaisten aineistojen pariin. Rakkaus on rajaton: se leviää kirjallisuuteen ja kuviin, muistitietoon ja perinteeseen, politiikkaankin.

*

Tunteet elävät tässä ja nyt.

Wolja Kolpytschew päiväsi valokuvansa tammikuussa 1905. Ajat olivat levottomat, ja Pietarin verisunnuntai oli lähellä. Rakkauden museossa aika on kuitenkin pysähtynyt, sellaisen hetken Wolja halusi Maikille näyttää – ja sellaisena me sen tänään voimme nähdä.

Hannu Salmi on kulttuurihistorian professori.