Rakkautta rajalla

Rakkaus on asia, joka on vaikuttanut voimakkaasti ihmisten liikkeisiin rajalla. Suomen ja Ruotsin rajalla puhutaan poikkinainnista, toisin sanoen puoliso on löytynyt rajan toiselta puolelta. Usein suomalainen nainen on ”poikkinaitu” Ruotsiin ja samalla hän on vienyt myös äidinkielensä uuteen kotiin.

Nykyinen Suomen ja Ruotsin välinen raja vedettiin 1809 Ruotsin hävittyä Suomen sodan. Suuriruhtinaskunnan läntisimmäksi rajakaupungiksi muuttunut Tornio sai asukkaikseen mm. venäläisiä sotilaita. Torniolaiset ja venäläiset elivät osaksi eri maailmoissa. Kontaktit ja yhdessäolo näkyivät porvari- ja aatelisperheiden välisenä seurusteluna ja jopa eri uskontojen välisinä avioliittoja.

1910-luvulla puhkesi Torniossa romanssi venäläisen upseerin ja lappilaisen nuoren naisen välille. Sodankyläläinen Elisabeth Lokka tuli Tornioon tarkoituksenaan opiskella ompelijattareksi. Hän työskenteli miesten asusteita valmistavassa pukimossa, jonka asiakkaisiin kuului komendanttina toimiva venäläinen upseeri. Upseerin, kreivi Pletškovin ensimmäinen vaimo oli menehtynyt ja kreivi oli jäänyt yksin. Elisabethiin ihastunut kreivi järjesti asiat, jotta Elisabeth kutsuttiin teelle erääseen säätyläisperheeseen ja näin epäsäätyinen romanssi sai alkunsa. Avioliittoa varten kreivi osti Elisabethille kreivittären arvonimen, jotta tämä voisi solmia avioliiton aatelisen kanssa. Omien sanojensa mukaan Elisabeth ei oikein tuntenut itseään kreivittäreksi varsinkin kun hänellä oli muistikuvia kreivin ensimmäisestä puolisosta, joka oli ollut vaikuttava näky Tornion kaduilla.

Kreivin ja hänen nuoren puolisonsa yhteiselämä Torniossa oli onnellista. Erään lehtihaastattelun mukaan Elisabethillä oli käynyt ranskalainen kotiopettaja, joka opetti ranskan lisäksi venäjää, klassista kirjallisuutta ja pianonsoittoa. Kreivitär sai myös oman palvelijan, joka auttoi häntä kotitöissä, pukeutumisessa ja kauneudenhoidossa. Torniosta pariskunta muutti Viipuriin, jossa kreivi toimi komendanttina. Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa kreivi päätyi Puolaan, josta hän kolmen vuoden kuluttua sai kontaktin Elisabethiin, mutta ehti kuolla ennen kuin hän pääsi matkaan. Elisabeth oli vallankumouksen kuohuissa pystynyt pakenemaan Suomeen ja palasi entiseen kotikyläänsä Sodankylään.

Tänäkin päivänä tämä lappilaisen nuoren naisen tai myöhemmin kreivitär Pleckovin elämä oli kuin sadusta. Viettäessään viimeisiä vuosiaan Sodankylässä uudestaan Lokka-nimen käyttöön ottanut kreivitär palasi Eeva-lehdessä marraskuussa 1968 julkaistussa lehtihaastattelussa nuoruuden muistoihin, onnelliseen avioliittoon ja surulliseen paluuseen kotimaahan. ”…Rakastin häntä koko sydämestäni, enkä osannut vielä silloin ajatella, että ei hän minulle kuollut ole. Ei mene sellaista päivää, ettenkö häntä muistaisi. Katsokaas, kaikki muu voi kuolla, mutta rakkaus elää ikuisesti. Ei ole mitään niin voimakasta kuin kahden ihmisen rakkaus, jos se pidetään puhtaana ja sitä kunnioitetaan” muisteli kreivitär lehtiartikkelin mukaan selaten perhealbumiaan ja miesvainajan hänelle kirjoittamia kirjeitä, jotka olivat lukuisista kosketuksista kuluneet läpikuultaviksi.

Rajan yli rakastutaan yhä edelleen. Jotain rakkauden voimasta kertoo se, miten romanssit muuttavat ihmisten verkostoja ja saavat rakastuneen nuoret – usein ruotsalaiset pojat –

opettelemaan tyttöystävän äidinkieltä ja miten tähän asti kovakorvaiset suomalaiset appivanhemmat alkavat puhua ruotsia voidakseen seurustella ruotsalaisen vävypojan vanhempien kanssa.

Helena Ruotsala tekee tutkimusta Tornion–Haaparannan kaksoiskaupungissa ja on kansatieteen professori.