Reflektointi osaksi kieliopin opetusta ja oppimista? 

Kielioppi ja sen opetus herättää aina muistoja, kysymyksiä ja keskustelua. Nykyisin kieliopissa kiinnostaa enemmän sen hyödyllisyys kielten oppimiselle kuin sen varsinainen osaaminen. RefGram-hankkeessa tarkastelemme sujuvasti suomea ja ruotsia käyttävien oppijoiden puhetta kielen rakenteista erilaisissa kielenkäyttötilanteissa.  

Kieliopin opetus ei ole 2000-luvulla ollut Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa kielten opetuksen ydintä riippumatta siitä onko kieli opittava kieli tai ensikieli. Yksi syy kieliopin opetuksen vähenemiseen on siinä, miten kielitaito ymmärretään sekä näkemys siitä, miten uutta opitaan. Ulkoa oppimisesta ja virheettömyydestä on siirrytty painottamaan muun muassa viestinnällisyyttä kielten oppimisessa ja opettamisessa.  

Oppijan sanoittamaa tietoa

Muutoksista huolimatta kielioppi ja sen rooli kielenoppimisessa kiinnostavat tutkijoita. Nykyisin mielenkiinto kohdistuu ensisijaisesti siihen, mitä ja miten oppijat ajattelevat kielestä ja sen rakenteista. Yhteinen nimittäjä useissa tutkimuksissa on oppijoiden metakielellinen tieto, ja erityisesti se tieto kielestä ja sen rakenteesta, jonka he pystyvät sanoittamaan. Esimerkiksi metakieleen kuuluvat kielioppitermit (subjekti, verbi, lause, sijamuoto) ovat osa yksittäiseen kieleen liittyvää ja kieltenvälistä tietoisuutta, joka ei suoranaisesti riipu kyseisten kielten taidosta.  

Euroopassa erityisesti hollantilaiset ja brittiläiset tutkijat ovat tutkineet ensikielisten ja kieltä oppivien metakieltä. Tutkimustulokset osoittavat, että monipuolinen metakieleen liittyvä tieto vaikuttaa myönteisesti kielen oppimiseen ja käyttöön, kun taas kieliopillisten muotojen ja kielen rakenteeseen liittyvän terminologian ymmärtämättömyys voi haitata kielen oppimista. Kieliopin opetuksella on siis tarkoituksensa, jos se tarjoaa kielenoppijalle mahdollisuuden ilmaista ja pohtia, eli reflektoida erilaisia kieliopillisia ilmiöitä sekä niihin liittyviä tietojaan ja taitojaan eri kielissä.  

Kielisaarekeoppilaat tutkimuskohteena

Kaksivuotisessa Svenska Kulturfondenin rahoittamassa RefGram-hankkeessa perehdymme kaksikielisten kielisaarekekoululaisten metakielelliseen taitoon ruotsin ja suomen kielessä. Kielisaarekkeet ovat kuntia, joissa asuu ruotsinkielinen vähemmistö ja joissa järjestetään opetusta ruotsiksi. Saarekkeita on Suomessa 15, ja niissä ruotsinkielistä opetusta voidaan antaa aina varhaiskasvatuksesta lukioon riippuen saarekkeesta. Osassa saarekkeita on oma vanha koulu rakennuksineen ja osassa koulu toimii suomenkielisen koulun tiloissa, osa on yksityisiä kouluja ja osa kunnallisia. Suurimalla osalla kielisaarekekoululaisista on sujuva ruotsin ja suomen kielen taito, osalla kotikielenä ovat molemmat kielet, osalla vain suomen kieli. Harvalla ainoastaan ruotsin kieli.  

Hankkeen näkökulmasta Suomi ja etenkin kielisaarekkeet tarjoavat varsin mielenkiintoisen kontekstin metakieleen liittyvän tutkimuksen toteuttamiseen verrattaessa moniin kansainvälisiin tutkimuksiin. Ensinnäkin Suomessa on mahdollisuus tutkia sekä suomea että ruotsia opetettavina kielinä ja ensikielinä. Toiseksi suomi ja ruotsi poikkeavat rakenteeltaan toisistaan ja ovat lisäksi harvemmin tutkittuja oppijankieliä.  

Hokemat metakieltä osoittamassa

Aiemmissa tutkimuksissa olemme osoittaneet, että kielenoppijat käyttävät oppitunneilta tuttuja hokemia ja muistisääntöjä puhuessaan kielestä. Suomea toisena kotimaisena kielenä lukevat ruotsinkieliset oppijat hyödyntävät substantiivien ja verbien teemamuotoja sanavartalon löytämiseksi. Aineistoissamme on mainintoja esimerkiksi kolmannesta teemamuodosta, joka vastaa nominin yksikön partitiivimuotoa, kuten kattoa muistisääntönäkin toimivassa taivutusmuotojen sarjassa katto–katon–kattoa–kattoja. Ruotsin kielen opetuksessa toisena kotimaisena kielenä moni muistaa hokeman kon-su-kie-pre, joka on muistisääntö ruotsin kielen sivulauseen sanajärjestyksestä. Sanajärjestyshokema on käyttökelpoinen vain, jos oppija tunnistaa sivulauseen aloittavat alistuskonjunktiot sekä lauseen subjektin ja predikaatin.  

Kielten vertailu ei myöskään ole menneen ajan jäänteitä. Yllätykseksemme kielen tuottamista suomea ja ruotsia vertailemalla esiintyy.  Oppija voi valita suomen kielen sijamuodon rakenteeseen till Finland yksistään ruotsin preposition perusteella, jolloin hän saattaa esimerkiksi päätyä muotoon Suomelle oikean Suomeen sijasta. Tällaisissa tapauksissa oppija vaikuttaisi merkityksen sijasta hyödyntävän kielen rakenteeseen liittyviä muistisääntöjä. Tosin paikannimien taivutus on haastavaa myös suomea ensikielenä käyttäville.  

Kohti kontekstualisoivaa kieliopin opetusta 

Monilla oppijoilla on hankaluuksia erottaa esimerkiksi substantiivia ja verbiä toisistaan tai tunnistaa lauseen subjektia ja predikaattia. Aiempi tutkimus on osoittanut, että ruotsia ensikielenään käyttävät lukiolaiset turvautuivat opetuksessa perinteisesti käytettyihin kysymyksiin vad gör någon i satsen och vem är det som gör etsiessään lauseen subjektia ja predikaattia. Ongelmaksi muodostuivat virkkeet, joiden subjekti oli virkeen aloittava sivulause, kuten Att Kalle kom var bra, tai kaunokirjallisuudessa tyypilliset kieliopillisesti vajaat virkkeet, kuten De otäcka ljuden som trängde sig upp genom de glesa golvbrädorna. (Inhottavat äänet, jotka tunkeutuivat harvassa olevien lattialankkujen läpi). Tällaisissa tapauksissa kysymksistä ei juurikaan ole apua.  

Näistä lähtökohdista etenkin ensikieleen liittyvän kieliopin opetuksessa ja sen tutkimuksessa onkin alettu puhua kontekstualisoivasta kieliopin opetuksesta (contextualised grammar teaching), jonka periaatteisiin kuuluu kielen rakenteiden opettaminen ja oppiminen johdonmukaisesti ja integroidusti osana muuta oppiainesta. Usein näissä tutkimuksissa on pyritty esimerkiksi parantamaan ensikielisten kirjoitustaitoa, jolloin kieliopista on tullut osa kirjoittamisen opetusta. Saman periaatteen mukaan myös kirjallisuuteen liittyvään opetukseen tulisi luonnollisena osana kuulua sanastoon ja lauserakenteisiin liittyvää pohdintaa merkitysten ja sisällön tarkastelun rinnalle.  

Sujuvasti kahdella kielellä 

RefGram-hankkeen ainestonkeruu alkaa tammikuussa yhdessä osallistuvien kielisaarekekoulujen äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kotimaisena kielenä toimivien opettajien kanssa laadittujen kielellisten tehtävien ja aktiviteettien avulla. Tarjoamalla osallistuville oppilaille, kieltenoppijoille, mahdollisuuden keskustella ja pohtia suomen ja ruotsin kielen rakennetta erikseen ja samanaikaisesti pystymme selvittämään, miten kahta kieltä sujuvasti käyttävät kielenoppijat hyödyntävät (meta)kielellistä taitoaan ja resurssejaan. Tutkimustuloksia saadaan kuitenkin odottaa vielä tovi, mutta niistä tullaan kertomaan hankkeen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa (#refgram). 

Outi Toropainen on RefGram-hankkeen johtaja ja toimii osa-aikaisena yliopistonlehtorina pohjoismaisten kielten oppiaineessa. Lisäksi hän on Kisuvi-hankkeessa tutkijana. 

Sinikka Lahtinen on pohjoismaisten kielten professori Turun yliopistossa ja hankkeen tutkija.