Romantiikan aikakauden tilallisuutta kartoittamassa
Useimmat tekstit sisältävät kartan, vaikka sitä ei olisikaan suoraan piirretty esiin. Tämä on erityisen ilmeistä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa suositun matkakirjallisuuden kohdalla, mutta myös romantiikan aikakauden fiktiiviset tekstit edellyttävät keskeisten paikkojen verkostoa, joka voidaan louhia esiin digitaalisin menetelmin.
Vuonna 2015 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin 1800-luvun alun historiakäsitystä erityisesti Friedrich Schlegelin ajattelussa. Nyt kun tämän projektin tulokset on saatu kansiin monografiassani The Romantic Idea of the Golden Age in Friedrich Schlegel’s Philosophy of History (Routledge 2017), on aika kääntää huomio ajallisuudesta romantiikan aikakauden tilallisuuteen. Vaikka romantiikan yhteydessä puhutaan usein maiseman keskeisestä merkityksestä, on tilallisuus ollut yllättävän vähän esillä tutkimuksessa. Lisäksi tutkimuksissa tarkastellaan usein yksittäisiä kirjoittajia, kuten itsekin olen tehnyt, vaikka tarvetta olisi koko romantikkojen sukupolven kattavalle synteesille. Olisi myös tärkeää vertailla romantiikan ilmenemismuotoja sen ydinalueilla Saksassa ja Englannissa.
Kuinka tekstin edellyttämä kartta piirretään esiin? Miten tämä tehdään jopa sadoille 1800-luvun alun romaaneille, aikakauslehdille, matkakirjoille ja kirjeille? Olen löytänyt vastauksen digitaalisten ihmistieteiden menetelmistä, joita kehitän vuosina 2017–2019 Turku Institute for Advanced Studiesin tutkijatohtorina. TIAS-hankkeeni Romantic Cartographies: Lived and Imagined Space in English and German Romantic Texts, 1790–1840 kokoaa tietokannan romantiikan ajan tekstien paikannimistä ja piirtää näiden pohjalta karttoja, jotka mahdollistavat uusien tulkintojen esittämisen yksittäisistä teksteistä.
Digitaalisten ihmistieteiden menetelmät eivät voi syrjäyttää perinteisiä humanistisia taitoja, kuten tekstien tarkkaa lähilukemista ja kontekstualisointia. Ne tarjoavat kuitenkin uusia välineitä isojen tekstikorpusten tutkimiseen, niin sanottuun etälukemiseen. Digitaalisten menetelmien käyttö on myös lähtökohtaisesti monitieteistä ja on edellyttänyt minulta useammankin ohjelmointikielen opettelua. Vaikka ohjelmoinnissa turvaudutaan usein muiden kirjoittamien kirjastojen soveltamiseen, pidän tärkeänä, että digitaaliset menetelmät eivät toimi mustan laatikon tavoin. Algoritmien syvällinen ymmärtäminen edellyttää humanistilta taitoa lukea ohjelmakoodia kriittisesti. Tälle taidolle on epäilemättä käyttöä myös yliopiston ulkopuolella – yhä pidemmälle digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Asko Nivala on TIAS:in tutkijatohtori 2017–2019.