Säästöt

Helmi laski rahat huolellisesti kolmatta kertaa. Tummuneet ja kolhiutuneet kolikot kasautuivat vielä kerran tasakorkeiksi pinoiksi puiselle pöydälle, muutamat setelit omaksi nipukseen. Helmin sormissa tuoksui liansekainen nikkeli. Kolmekymmentäkuusi markkaa ja kuusikymmentä penniä. Valtava summa pidettäväksi kotona, mutta Helmi ei halunnut käydä useammin pankissa. Ihmiset alkaisivat puhua, ja hän halusi vielä pitää salaisuutensa.

Kukaan ei ihmetellyt, kun Helmi toista vuotta sitten alkoi tehdä kaikki mahdolliset työt, joihin hänet suinkin vain huolittiin. Helmin isä oli tullut punakapinasta arkussa kotiin, ja leskeneläke Helmin äidille ei mahdottomiin riittänyt, edes kotitilan tuottoon yhdistettynä. Lapsenpiikomista riitti minkä tehdä ehti, ja siinä sivussa tuli tehtyä käsitöitä myyntiin asti. Kapioita, luulivat, mutta mitäpä Helmi niillä. Naapuripitäjän torilla oli markkinat kerran kolmessa kuussa, ja sinne tuli monasti rikkaita kaupunkilaisiakin ostoksille.

Yllättävän moni vanhus oli myös halukas maksamaan pientä taskurahaa kotitöissä auttamisesta. Helmillä oli hyvän työihmisen maine, ja kylästä oli viime vuosina kadonnut monta nuorta käsiparia. Kiltteyttäänkin hän toki auttoi, erityisesti mukavaa leskirouva Eerikäistä, jolle Helmi kävi lukemassa Eerikäisen tyttären laittamia kirjeitä.

Mutta kaikki pienikin raha, jota tarjottiin, sujahti rasiaan jota Helmi piti patjansa alla piilossa. Se oli kaupan vanha sokerirasia, jonka voimapahvi oli kulunut nukkaiseksi käsien pyörityksessä. Etiketti, jossa kerrottiin rasiassa olleen yhden talouden viikon sokeriannos, oli lähes lukukelvoton. Rasia sopi kokonsa puolesta juuri sopivasti Helmin paremman mekon taskuun, kun hän kävi isolla kylällä pankissa, viemässä maitorahat äidin tilille ja rasian sisällön sille tilille, joka oli salaisuus. Joskus osa rasian sisällöstä meni nimismiehelle tai kirkkoherranvirastoon ja vaihtui papereihin, joissa oli monta leimaa ja pitkiä sanoja koneella kirjoitettuna.

Tänään olisi Helmin viimeinen pankkimatka. Rasian sisältö yhdistettynä tilin säästöihin riitti passiin ja lippuun, jonka Helmi oli varannut tikettikonttorista etukäteen. Pelkkä lippu maksoi melkein kaksisataa markkaa, joten matkakassaa ei paljoa jäänyt, mutta Helmi siitä viis veisasi.

Piikomaan Amerikkaan. Monen vuoden säästäminen tuotti vihdoin tulosta. Isä ei ehkä olisi halunnut perintöänsä käytettävän näin, mutta Amerikasta Helmi voisi lähettää rahaa kotiin äidille ja Jaakolle. Amerikassa saattoi tavallinenkin maalaistalon tyttö päästä piiaksi rikkaaseen taloon ja pukeutua silkkisukkiin ja lierihattuihin, näin Helmi oli lukenut Eerikäisen lesken tyttären kirjeistä. Yhdessä oli ollut mukana valokuvakin, jossa hän oli ollut kuin helsinkiläinen leidi.

Ensi viikolla Helmi lähtisi, ensin Hankoniemeen ja sieltä höyrylaiva Ariadneen. Sitä ennen ehtisi hyvin pakata ja hyvästellä ihmiset, äidin, Jaakon, Eerikäisen leskirouvan, kaikki tutut omalta kylältä. Heitä tulisi ikävä. Ja naapurin Juhoa, Helmin parasta ystävää, erityisen paljon. Juholle pitäisi luvata kirjoittaa Amerikasta, oppisipa hänkin ehkä lukemaan sujuvammin. Juhoa ei kyllä ollut viime aikoina juuri näkynyt ja kumman poissaolevan oloinen oli näkyessäänkin, mikä lienee painanut mieltä?

Juho laski rahat huolellisesti kolmatta kertaa. Setelit olivat savipölystä pehmenneet ja osassa kolikoista oli patinaa niin, ettei vaakunaleijona tahtonut erottua. Juhon laskupää ei ollut juuri lukupäätä parempi, mutta ison summan hänkin sai tulokseksi. Kasassa oli monen monta tuntia lautapoikana kylän sahalla, sen verran mitä oman tilan töiltä ehti. Isä alkuun vastusteli Juhon työpaikan hankkimista, mutta äidin mielestä nuoren pojan oli hyväkin olla vähän vieraan komennettavana. Olisi kai se isäkin heti suostunut jos olisi tiennyt mitä pojalla oli mielessä, mutta jotenkin tuntui hassulta puhella epävarmoista asioista edes omalle isälle.

Hyvin kotona oli silti tullut pellot ja eläimet hoidettua, vaikka Juho olikin palkkatyössä, pikkuveljet olivat jo tarpeeksi isoja ajamaan hevosta ja nostelemaan pienempiä kuormia. Juho oli mielessään luvannut ostaa säästöistään veljille karamellit kunhan omat ostokset oli hoidettu.

Tänään olisi vapaa hetki mennä isolle kylälle, ensin kultasepälle ja sen jälkeen sekatavarakauppaan. Vuosien tarkan säästämisen jälkeen Juholla oli juuri sopivasti rahaa yksinkertaiseen kultaiseen sormukseen, jossa oli pieni kimaltava kivi. Sen hän antaisi tänä iltana Helmille.

Ujona miehenä Juho ei oikein osannut naisia riiustella, mutta Helmin kanssa Juholla oli mukava olo. Helmi oli aina niin ystävällinen, ja hänen hymynsä oli lämmin kuin toukokuinen aamuaurinko. Kylilläkin puhuttiin että Helmi oli tehnyt kapioita isänsä kuolemasta lähtien, joten hän varmasti jo odotteli kosijaa. Heistä tulisi hyvä perhe.

Juho oli nähnyt Helmin aamulla vain pikaisesti, Helmillä tuntui olevan kiire. Helmi oli kuitenkin pyytänyt Juhoa tapaamaan häntä ison vaahteran alle, ilta-askareiden jälkeen. Ihan kuin aavistaen tulevan, Juho mietti. Illasta tulisi varmasti hieno.

Elina Keskitalo