Saksa neljässä kuukaudessa
Olin saksalaisen kesälukukauden eli huhtikuusta heinäkuun loppuun Hampurin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen kutsumana DAAD-professorina. DAAD (Deutscher Akademischer Austauschdienst) 
maksoi 75 prosenttia ja Hampurin yliopisto loput palkkakustannuksista. Opetusvelvollisuus oli suomalaisittain katsoen suuri, 6 viikkotuntia ja oppiaineen professorilla se oli 9 tuntia. Oppiaine on pieni, mutta varmaankin yliopiston kansainvälisimpiä, sillä sen seitsemästä jäsenestä vain yksi oli saksalainen.
Yksi pitämistäni kolmesta kurssista oli ”Wie Finnen sind…” ja sen aikana oli itse kunkin tarkoitus purkaa omia käsityksiään Suomesta ja suomalaisista, niistä vähäpuheisista, kahdella kielellä vaikenevista tyypeistä. Nykyopiskelijoita Suomessa kiinnostavat ennen kaikkea kulttuuri, musiikki ja myös luonto. Suomalaiset juuret omaavia opiskelijoita on paljon vähemmän kuin niitä, joiden tavoitteena on ymmärtää suomalaisten metalli- tai muiden bändien sanoituksia. Ja vastaavasti Rammstein, Saksan tärkein kulttuurin vientituote, kiinnostaa enemmän ulkomaalaisia kuin saksalaisia.
En tiedä ihan varmasti, miksi saksalaiset kollegat kertoivat minulle yllä kuvatun Typisch Deutsch -kortin avulla kiitokset neljän kuukauden työrupeamasta. Keskustelin toki useamman kerran heidänkin kanssaan niin suomalais- kuin saksalaisstereotypioista. Meistä suomalaisista on sanottu, että me haluamme aina tietää mitä muut meistä ajattelevat. Mutta niin haluavat tietää saksalaisetkin, sillä jouduin usein kertomaan, mitä suomalaiset tietävät Saksasta. Eräs toimittaja oli kiinnostunut siitä, miltä saksalaiset näyttäytyvät suomalaisten silmissä. Vastaukseksi esitin yleisen ja stereotyyppisen luettelon besserwissereistä, järjestelmällisyydestä, pedanttiudesta, muodollisuuksista, auktoriteettisuudesta ja arroganttiudesta ahkeruuteen ja säästäväisyyteen. Monien, kuten tämänkin toimittajan käsitys suomalaisista perustui Aki Kaurismäen elokuvien välittämään kuvaan. Vastaavanlaisen merkityksen omaavaa saksalaisohjaajaa tiedusteltaessa vastasin toimittajalle meidän suomalaisten saksalaiskuvan perustuvan pikemminkin Tatort-sarjaan ja saksalaisdekkareihin, jotka ovat Suomessa erittäin suosittuja.
Ja kyllähän jo 40 vuotta saksalaisia ja muita ilahduttanut Tatort kertookin paljon saksalaisesta yhteiskunnasta. Dennis Gräfin väitöskirjan Tatort. Ein populäres Medium als kulturelle Speicher (2010) mukaan sarja on muuttunut paljon ja heijastelee näin yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. 1980-luvulle tultaessa duisburgilainen kovanaamakomissaari Schimanski muutti ”porvarillisen” sarjan luonnetta. Hyvin toimeentulevien ongelmien sijaan sarja kertoo mm. työttömyydestä, yhteiskunnan alemmista sosiaaliluokista, Bosnian sodan jälkimainingeista sekä kansainvälisestä rikollisuudesta. Monikulttuurisuus näkyy myös Tatortin poliisivoimissa, esimerkiksi Hampurissa on seikkaillut erittäin suosittu turkkilaistaustainen komissaari Mehmet Kurtulus.
Neljä kuukautta meni nopeasti, mutta sinä aikana pystyin kurkistamaan saksalaiseen yliopistoelämään ja tekemään vertailuja täkäläiseen. Tärkeä osa tätä opetusvierailua oli myös verkottuminen sikäläisiin kollegoihin. Etnologi on aina töissä, matkoillakin. Mielenkiintoisia havainnointikohteita löytyi oman arjen lisäksi esimerkiksi siinä, miten jalkapallon EM-kilpailut näkyivät ja kuuluivat katukuvassa.
Helena Ruotsala
kansatieteen professori