Sankarit kuolevat, Villi länsi ei!

WiderScreen-verkkolehden uusin teemanumero ”Villin lännen uudet visiot – New Visions of the Wild West” ilmestyi keväällä. Kyseessä on yksi harvoista kotimaisista teemaa käsittelevistä tieteellisistä julkaisuista.

Julkisuudessa on puhuttu kymmenien vuosien ajan, että Villin lännen populaarikulttuuri olisi kuolemassa tai vähintäänkin pahasti näivettymässä. Tuhon ennusteista huolimatta lännentarinat kuitenkin elävät yhä – kirjallisuudessa, elokuvassa, televisiosarjoissa, sarjakuvassa ja myös videopeleissä.

AJANK_Saarikoski

”Villin lännen uudet visiot – New Visions of the Wild West” tarjoaa mielenkiintoisen läpileikkauksen Villin lännen tutkimukseen ja uusimpiin näkökulmiin. Mukana on Markku Reunasen ja Tero Heikkisen laaja perusselvitys digitaalisten länkkäripelien vaiheista. Tutkimus on kansainvälisessäkin mittakaavassa ainutkertainen. He ovat kirjoittaneet myös katsauksen kotimaisten lännenlaulujen historiasta 1920-luvun kansansävelistä aina viime vuosien hitteihin saakka.

Kulttuurihistorioitsija Hannu Salmi käsittelee omassa artikkelissaan unohdettua ohjaajasuuruutta Delmes Davesia, joka 1950-luvulla loi sarjan visuaalisesti ikimuistettavia lännenelokuvia. Omassa kirjoituksessaan Jere Kyyrö ja Sami Panttila puolestaan johdattelevat lukijaa amerikkalaisuutta ja lännenfiktiota kuvaavan Frontier-käsitteen pariin.

Petri Saarikosken katsauksessa esitellään harvinainen Suomi-länkkäri Kultajuna Fort Montanaan, joka oli ainutkertainen harrastajien suurtuotanto. Vuonna 1985 Turun Kylä-TV:lle tehty ja lähes unohdettu elokuva on toistaiseksi viimeisin Suomessa filmattu lännenelokuva. Oman näkökulmansa tarjoaa myös Janne Rosenqvistin kirjoitus valkoisen intiaanitaistelijan myytistä, jota on ahkerasti kierrätetty Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkoja käsittelevissä elokuvissa. Kimmo Hämäläinen puolestaan esittelee John Waynen Hondon (1953), jota voidaan pitää länkkärien unohdettuna klassikkona.

Villin lännen populaarikulttuurin uusista tuulista kertoo myös samassa yhteydessä Jaakko Kemppaisen kirjoittama arvio kotimaisesta uutuuspelistä Compass Point: West (Next Games, 2015), joka on western-genren elementtejä hyvin vapaasti sekoittava kaupunginrakennus- ja lännenvalloituspeli. Lisäksi Suomen lännenseuran ja Ruudinsavu-lehden päätoimittaja esittää oman näkemyksensä siitä miksi länkkärikulttuuri ei ole todellakaan kuolemassa.

WiderScreen on vertaisarvioitu, avoin tiedejulkaisu. Toimituskunnan jäsenet, kirjoittajat ja arvioitsijat edustavat elokuva- ja mediatutkimuksen, historiantutkimuksen, viestintätutkimuksen, visuaalisen kulttuurin sekä digitaalisen kulttuurin oppialoja. Julkaisun toimittamista koordinoi Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaine.

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman johtaja, yliopistonlehtori Petri Saarikoski on WiderScreen -lehden päätoimittaja.