”Suojaksi naapurin ja vieraan pahennusta vastaan.” Rakennuskätköllä suojeltiin ja noiduttiin entisajan Suomessa

Naapurikateus on ikävä ilmiö. Vaikka se ehkä yleisimmin ilmenee kyräilynä, joskus siitä seuraa riitelyä ja vainoamistakin. Ennen se oli vakava noituuden uhka, jolta piti osata suojautua.

Noituuden uhka liittyi yhteisön sisäisiin jännitteisiin

Noituutta epäiltiin esimerkiksi kun lehmät sairastelivat ja lypsivät huonosti tai kotitaloudessa sattui vakavia onnettomuuksia. Silloin oli syytä pohtia, kenen naapurin kanssa oli ollut riitaa, sillä noita saattoi olla kuka tahansa pahantahtoinen henkilö. Jos omalla kotitaloudella meni poikkeuksellisen hyvin, saattoivat naapurit kateudellaan pilata hyvän onnen. Tällainen tulkinta oli tavallinen Suomessa jopa vielä 1900-luvun alussa. Noituuden uhkaa vastaan suojauduttiin erilaisin taikakeinoin.

Rakennuskätkö toimi usein ”kotivakuutuksena”

Väitöskirjassani tutkin useamman lähdeaineiston valossa erästä tähän ”maagiseen” maailmankuvaan liittynyttä ilmiötä, eli rakennuskätköjä. Rakennuskätköt ovat rakennuksen alle tai sen rakenteisiin tarkoituksellisesti piilotettuja esineitä tai aineita. Piilotetun esineen uskottiin suojelevan rakennusta ja sen asukkaita onnettomuuksilta ja sairauksilta, jopa syöpäläisiltä. Joskus esine oli tarkoitettu uhriksi rakennuksen haltijaolennolle, joka puolestaan huolehti rakennuksen onnesta. Jos esineen olikin kätkenyt oman väen sijaan naapuri, sen tarkoituksena oli aiheuttaa vahinkoa.

Yleisiä kätkettäviä esineitä olivat rahat, terävät metalliset työkalut ja eläinten luut (erityisesti hevosen kallot). Kätkettävistä aineista 1800-luvulla arkistoon kerätty suullinen kansanperinne mainitsee erityisesti elohopean. Rakennuksista aineistossa korostuvat sellaiset, joissa oli asukkaita: asuintalot ja eläinsuojat. Kätköpaikkana oli usein nurkka, kynnys tai tulisija, mutta muutkin paikat ovat mahdollisia.

Ainakin keskiajalta lähtien tunnettua perinnettä

Tutkimuksessani kävi ilmi, että rakennuksiin on Suomessa kätketty esineitä ainakin keskiajalta lähtien. On toki mahdollista, että syyt kätkemiselle ovat muuttuneet ajan kuluessa, mutta ulkoisesti tapa on säilynyt melko samanlaisena. Uudella merkityksellä varustettuna tapa jatkuu edelleen, peruskiven laskuseremonian yhteydessä tehtävänä aikakapselikätkönä. Jostain ihmiselämään perimmäisesti liittyvästä on siis kyse.

“For a witch cannot cross such a threshold!” Building concealment traditions in Finland c. 1200–1950 (Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXIII, 2016) on luettavissa verkossa.

Sonja Hukantaival väitteli arkeologian oppiaineessa marraskuussa.