Saunan jälkeen isällä oli tapana ottaa meidät vuorotellen syliin ja pukea yövaatteisiin, höpötellen samalla hassuja. Olisimme me itsekin osanneet, mutta…
Miten jostakin aiemmin tuntemattomasta ilmiöstä tai asiasta tulee tunnettu, ymmärrettävä ja siten myös hallittava? Australiaa koskevan maantieteellisen tiedon tuottamisen historia…
Miten lapsuutta on kerrottu, kuviteltu ja muistettu? Millainen on moderni lapsi ja millaista moderni lapsuus? Näitä kysymyksiä pohditaan juuri ilmestyneessä…
Kollega JP Jakosen kanssa kirjoittamani kirja Kokonaisuuden näkemisen taito. Johdatus integraaliseen ajatteluun (Basam Books 2017) on erikoinen tapaus. Toisin kuin…
Maaliskuun 23. päivänä 1944 Saksan miehittämässä Roomassa räjähti. Vastarintaliikkeen ryhmittymä Gruppi di Azione Patriottica toteutti Via Rasellalla attentaatin, jossa kuoli…
Sirkkalan kampuksen Historicumissa sijaitsee yleisen historian oppiaine, jonka tilat kätkevät sisäänsä monipuolisen matkailun historiaan liittyvän kokoelman. Siihen kuuluu esimerkiksi opaskirjoja,…
Haluan kertoa teille kolme asiaa, jotka ovat vaikuttaneet elämääni Suomessa. Ensimmäinen oli pyörätie. Matkustaessani monta vuotta sitten Vantaan lentoasemalta Helsinkiin…
Ota jokin sopiva ajanjakso sielusi silmän tarkasteluun, vaikkapa vuodet 1970–2040. Poista ajanjaksosta kaikki menneisyyteen ja tulevaisuuteen kuuluvat asiat, ja mitä…