Tahto avartaa tulenkantajat-käsitettä toi vuoden humanistimaisteri -tittelin

Vuoden humanistitohtorin valinta on monivuotinen perinne yliopistomme humanistisessa tiedekunnassa, mutta tänä vuonna valittiin ensimmäistä kertaa myös vuoden humanistimaisteri. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen vuoden 2012 humanistimaisteriksi valittiin Matti Mieskonen, joka ansaitsi arvosanan laudatur Suomen historian pro gradustaan Toinen tulenkantajuus. Tulenkantajien kulttuuriliikkeen aatteellinen ja käsitteellinen muutos 1929–1939.

Mieskonen kuvailee kunniamainintaa miellyttäväksi yllätykseksi ”perihumanistille” ja on iloinen, että tutkimusaihe on onnistunut herättämään mielenkiintoa seminaariryhmän ulkopuolellakin. Mieskosen oma kiinnostus tulenkantajia kohtaan heräsi alun perin ryhmän kirjailijoiden Mika Waltarin, Olavi Paavolaisen, Uuno Kailaan ja Lauri Viljasen teosten kautta.

– Jo proseminaarivaiheessa olin vakuuttunut siitä, että tulevat opinnäytteeni tulisivat käsittelemään tavalla tai toisella tulenkantajia, Mieskonen kertoo.

Historiantutkimus on pitkään tyytynyt kopioimaan kirjallisuustieteen välittämän kuvan tulenkantajista pelkästään kirjallisena liikkeenä. Monien mielissä ryhmittymä on merkinnyt 1920-luvun kulttuurielämän symbolia, mutta 1930-luvun toinen tulenkantajuus mainitaan vain sivulauseessa. Mieskonen kirjoittaa, että peräkkäisten vuosikymmenten ja kahden tulenkantajuuden väliin on muodostunut ”keinotekoinen katkos”. Kirjallisuustieteilijä ajattelee kulttuuriliikkeen loppuneen 1920-luvun jälkeen, kun tulenkantajat eivät enää keskittäneet kaikkia voimiaan kulttuuritaisteluun. Mieskonen puolestaan ei ajattele liikettä vain kirjallisina tuotoksina, vaan näkee liikkeen 1930-luvun politisoitumisen ja yhteiskunnallisten uudistusten ajamisen historiallisen ilmiön muutoksena.

– Tämän kaltainen epäselvä ja vähän tutkittu aihe on tietysti mieluinen tutkittavaksi, Mieskonen kiteyttää.

Mieskosen kandidaatintyö ja pro gradu -tutkielma tukivat aiheiltaan toisiaan, ja hän tekikin niitä osittain yhtäaikaisesti. Hän kokee saaneensa runsaasti tukea graduprosessiinsa häntä ohjanneilta professori Kari Teräkseltä ja professori Kirsi Vainio-Korhoselta. Tutkimuskirjallisuutta Mieskonen tuntee lukeneensa ”varsin paljon”. Tulenkantajista puhuttaessa kirjallisissa lähteissä vallitseekin runsaudenpula. Mieskosen mukaan hankaluutta tuotti juuri aineiston rajaaminen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistosta hän päätyi hyödyntämään Martti Haavion, Lauri Viljasen sekä Erkki ja Katri Valan arkistoja. Erityisen kiehtovaksi toisen tulenkantajuuden Mieskoselle teki Erkki Valan persoona:

– Erkki Vala jäi toisen maailmansodan jälkeen paljolti sisarensa Katri Valan runoilijamaineen alle, mutta sotien välisenä aikana hän oli keskeinen kulttuurihenkilö ja olennainen osa niin 1920- kuin 1930-luvunkin tulenkantajia. Erkki Vala on nykyään paljolti unohdettu, mikä tietysti ei lainkaan vähennä hänen mielenkiintoisuuttaan tutkimuskohteena.

Hyvinkään kaupunginmuseon arkistonhoitajan työn ohella Mieskonen on Suomen historian oppiaineen jatko-opiskelija ja valmistelee väitöskirjaansa Erkki Valaan ja tulenkantajat-käsitteeseen liittyen. Vuoden humanistimaisteri haluaa jatkaa tulenkantajien käsitteen laajentamista:

– Tulenkantajat ovat olennainen osa Suomen sotienvälistä kulttuurihistoriaa, mutta monesti ryhmään viitataan olettaen, että ryhmän jäsenistä, aikakaudesta, toiminnasta ja merkityksestä olisi olemassa yksimielisyys. Näin ei silti ole asian laita, eikä tule olemaan niin pitkään kuin perusteellinen historiankirjoitus tulenkantajista on saatu aikaan.

Anniina Palosaari
Suomen historian oppiaineen harjoittelija kesällä 2013