Taide ja kaukainen menneisyys -seminaari

Lauantaina 14.10.2023 järjestettiin Turun yliopistolla Taide ja kaukainen menneisyys –seminaari, järjestäjinään 70-vuotta täyttävä Turun Seudun Kalevalaiset, Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi Ry sekä Turun yliopiston museologia, yhteistyössä Åbo Akademin säätiön kanssa. Seminaarin jälkeen siirryttiin nauttimaan taide-esityksistä Vartiovuoren Vesisäiliölle.

Päivä alkoi Turun Seudun Kalevalaisten puheenjohtajan Anna-Maria Toivosen tervetuliaispuheella, jossa hän esitteli yhdistyksen historiaa sekä sen perustajaa Elsa Heporautaa. Toivonen totesi kulttuurin voiman kokoavan meidät yhteen ja kuinka merkittävää elävä kulttuuriperintö on. Moni seminaarin luennoista pureutuikin historian elävöittämiseen.

Menneisyys ja nykyisyys kohtaavat

Tutkijatohtori Marja Ahola piti luennon aiheella ”Varjoja kivikaudelta? Kivikauden performatiivisen tarinankerronnan jäljillä”. Hän esitteli Lepaan esinettä, 8000 vuotta vanhaa koristeltua sarviesinettä, joka löydettiin Lepaanvirrasta 1950-luvulla. Ahola esitteli projektiaan, jossa tutkittiin Lepaan löytöä varjoteatterin, videotaiteen ja arkeologian avulla. Projektissa tutkittiin, miten tarinankerrontaa on tehty kivikaudella. Aholan mukaan on mahdollista, että esinettä on käytetty kivikautisessa varjoteatteriperformanssissa. Varjoteatterin ammattilainen Elviira Davidow ja taiteilija Katri Lassila tutkivat Lepaan esineen mahdollisuuksia taiteenteossa. Taiteen ja tieteen yhdistäminen hankkeessa teki luennosta kiehtovaa kuunneltavaa yleisölle. Ahola totesi, että aistillista ulottuvuutta tulisikin tutkia lisää ja esimerkiksi museonäyttelyissä tieteen, taiteen ja aistillisuuden yhdistäminen avartaisi näkökulmia.

Tutkijatohtori Ulla Moilanen luennoi aiheesta ”Rautakauden elävöitys ja autenttisuus”. Luennon keskeisenä viestinä oli, että historian elävöittäminen voi täydentää arkeologisista löydöistä koostunutta pirstaleista kuvaa historiastamme. Elävöittäminen on aina tulkintaa, eikä autenttisuutta voida täysin tavoittaa. Moilanen käytti esimerkkeinään etenkin muinaispukuja, joihin pukeutuneita yleisöstäkin löytyi. Hän ei tuominnut historian elävöittäjiä vaan totesi, että elävöittäminen on aina valinta. Hän toi esiin joitakin eettisiä ongelmia liittyen etenkin materiaalien päätymisestä luontoon. Jos esimerkiksi esine pyritään tuottamaan mahdollisimman autenttisista materiaaleista ja autenttisilla työtavoilla ja se sitten päätyy luontoon ja löytyy 100 vuoden päästä, voidaanko erehtyä esineen kuuluneen eri ajalle kuin missä se on todellisuudessa tuotettu? Moilanen puhui myös sosiaalisesta ulottuvuudesta elävöittämisessä, esimerkiksi siitä miten stereotypiat vaikuttavat historiakäsitykseemme. Hän päätti luentonsa kertomalla omista kokemuksistaan historian elävöittäjiä valokuvatessa ja niistä syntyneisiin positiivisiin kokemuksiin. Hän totesi, että historian elävöittäminen ei ole aina autenttista, mutta se on taiteellista tulkintaa ja performanssia.

Taiteilija Maikki Rantala SAV Taidekollektiivista luennoi aiheesta ”Julkisen tilan teokset piirtävät kaukaista menneisyyttä nykyjulkisivuille”. Rantala esitteli erilaisia taideprojektejaan ja arkeologian sekä historian käyttöä osana taidetta. Rantalan ja SAV Taidekollektiivin monet työt ovat saaneet inspiraatiota esimerkiksi arkeologisista löydöistä. Rantala osoitti, kuinka paikkaan juurtumista ja alueen identiteettiä voidaan vahvistaa arkeologisiin löytöihin ja historiaan pohjautuvan taiteen avulla. Hän kertoi, kuinka pyrkii taiteessaan vahvistamaan demokratiakäsityksiä ja kulttuuriylpeyttä. Hän on osallistanut lapsia taiteessaan ja tällä tavoin informoinut heitä historiasta. Hän esitteli taidehanketta, jossa hän suunnitteli ja toteutti Sirkkalan koulun julkisivut yhteistyössä koulun oppilaiden kanssa. Julkisivuihin haettiin inspiraatiota historiasta ja innoittajina toimivat tiilentekijöiden merkit. Luento oli visuaalisesti rikas monine esimerkkeineen taiteellisista tuotoksista.

Viimeisen seminaarin luennon piti tanssitaiteilija Arttu Peltoniemi aiheenaan ”Ruuhitanssi: taustasta ja prosessista”. Peltoniemi esitteli tanssiteoksiaan, joissa kivikauden ihmisen tanssi on ollut keskiössä ja kertoi, millaista teoksien tekeminen on ollut. Tanssiteoksissaan hän esitti oman tulkintansa siitä, millaista kivikauden ihmisen tanssikokemus olisi voinut olla. Peltoniemen prosessin kuunteleminen oli kiehtovaa ja herätti paljon keskustelua yleisössä. Peltoniemi esitteli ensin, miten hän etsi luolamaalauksista kivikauden ihmisen liikkeen muotokieltä. Peltoniemi jopa hieman demonstroi liikkeitä luentonsa ohessa, mikä teki aiheeseen uppoutumisesta helppoa. Hän kuvaili tanssiteostensa harjoitteluvaihetta, joka sisälsi paljon erilaisia tunteita, vaikeita ja jopa pelottavia hetkiä. Keskustelua herätti etenkin taiteellisen työn rahoitus. Peltoniemi jakoi luennolla oman budjettinsa kaikkien nähtäväksi, mitä moni kehui tärkeänä tekona. On tärkeää tuoda esiin, että taiteellinen työskentely ansaitsee rahoitusta eikä taiteen tuottaminen ole ilmaista. Peltoniemi osoitti, kuinka paljon työtä yhden tanssiteoksen tuottamisessa on. Koko luentoa ja sen jälkeistä keskustelua leimasikin vahvasti yksi sana: rohkeus.

Tarinankerrontaa, musiikkia ja muinaispukumuotia

Ohjelma jatkui Vartiovuoren vesisäiliöllä, jossa ohjelman aloitti Turun Seudun Kalevalaisten puheenjohtaja Anna-Maria Toivonen tarinankerrontaesityksellään. Tarina käsitteli tarinan ja totuuden suhdetta, ja sopi hyvin päivän aikana käytyihin keskusteluihin tarinankerronnan arvokkuudesta.

Kalevalaisten Naisten Liiton toiminnanjohtaja Sirpa Huttunen saapui pitämään juhlapuheen, jossa hän onnitteli 70-vuotiasta Turun Seudun Kalevalaiset ry:tä ja iloitsi aktiivisesta yhdistystoiminnasta. Hän iloitsi paikallisesta perinnetyöstä, joka pitää kulttuuriperintöä elävänä. Hän totesi Turun Seudun Kalevalaisten elävän uutta nousukautta, jonka aikana kunnioitetaan perinteitä, mutta pystytään myös uudistumaan.

Juhlapuheesta siirryttiin arkeologi Jaana Riikosen informatiiviseen muotinäytökseen, jossa esiteltiin muinaispukumuotia 1000- ja 1200-luvuilta Kaarinan ja Ravattulan Ristimäen muinaispukujen muodossa. Riikonen itse piti Kaarinan muinaispukua yllään, ja Ravattulan Ristimäen muinaispuku oli Kaija Pyykön yllä. Kaarinan muinaispuku on tehty 1950 löytyneen hautalöydöksen mukaan, ja Ristimäen puku on tehty 2016 tehdyn hautalöydöksen mukaan. Muinaispukujen esittely oli yksityiskohtaista. Esittelyssä kerrottiin, kuinka tulkinta esimeriksi muodosta, materiaalista tai väristä oli tehty. Kuten Moilanenkin luennollaan totesi, täydellinen autenttisuus ei ole mahdollista, joten näkemystä täytyy täydentää tulkinnalla.

Illan kruunasi Weckmanin mysteeriarkiston musiikkiesitys, jossa yhtye soitti suomalaista ja suomenruotsalaista viulukansanmusiikkia eri puolilta Suomea. Esityksen ohjelmisto koostui musiikista, jota pelimannipiireissäkään ei usein kuulla. Musiikki sopi hyvin päivän teemaan historian elävöittämisestä ja soitanta elävöitti myös paikalla ollutta yleisöä.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa folkloristiikan oppiaineessa tutkimusaiheenaan henkisyys Elsa Heporaudan (1883–1960) henkilöarkistossa.