Taidehistorian oppiaine 30 vuotta

Turun yliopiston taidehistorian oppiaine on ehtinyt kunnioitettavaan 30 vuoden ikään. Juhlavuosi on ollut oppiaineelle myös muutosten vuosi.

Horttokujalta Sirkkalaan

Taidehistorian oppiaine otti ensimmäiset askeleensa kolme vuosikymmentä sitten Horttokujalla, josta siirtyminen edustavammalle paikalle Maaherran makasiinin tiloihin oli iso harppaus oppiaineelle. Vasta remontoituihin tiloihin muutti myös silloinen elokuva- ja televisiotieteen oppiaine. Oppiaineiden taival on sittemmin johtanut Minervaan Sirkkalan kasarmille, ja matkan varrella elokuva- ja televisiotieteen nimi on vaihtunut mediatutkimukseksi.

Mediatutkimuksen, musiikkitieteen ja taidehistorian muodostaman yhteisen hakukohteen ensimmäiset yhteiset pääaineopiskelijat aloittivat opintonsa tänä syksynä. Kolmen oppiaineen yhteisten perusopintojen lisäksi taidehistorian oppiaineessa on nähty muutoksia myös henkilökunnassa. Kuluvan vuoden aikana eläkkeelle jäi professori Altti Kuusamon lisäksi lehtori Lars Saari, joka teki oppiaineessa 30-vuotisen uran.

Lars Saaren opiskelijat entisiä tiloja muistelemassa ja nykyisiin tiloihin tutustumassa

Toukokuun alussa Saaren vanhoja opiskelijoita saapui eri puolilta Suomea muistamaan eläköityvää lehtoria. Tuolloin järjestettiin myös nostalgiantäyteinen kierros oppiaineen vanhoissa tiloissa Maaherran makasiinilla. Paljon muistoja ja tunteita toivat pintaan tuttujen huoneiden lisäksi muun muassa kaappien vetimet ja Porthan-luentosalin epäergonomiset tuolit.

Horttokujalta Maaherran makasiinin muutettaessa taidehistorian henkilökunta pääsi vaikuttamaan tilojen sisustukseen. Professori Aimo Reitala olisi halunnut tiloihin Artekin kalusteita. Saari yhdessä sisustussuunnittelija Sirkka Sarvarinteen kanssa päätyi kuitenkin rohkeampiin, aikaansa edustaviin valintoihin.

”Monet kalusteista olivat valkoisiksi kuultovärjättyjä, joten Reitala kielsi punaviinin nauttimisen oppiaineen juhlatilaisuuksissa”, Saari muistelee. Poikkeuksena oli kuitenkin professorin oma työhuone, jonka tummia pintoja taidehistorian opiskelijoiden suosima seurajuoma ei uhannut.

Saaren vanhat opiskelijat pääsivät kierroksellaan tutustumaan myös oppiaineen nykyisiin tiloihin sekä Teutorin kirjastoon ja ainejärjestötalo Mimesikseen. Nämä taidehistorian opiskelijalle keskeiset tilat ovat kuluneen syksyn aikana tulleet tutuiksi myös yhteisen hakukohteen uusille opiskelijoille.

Näistä 30 vuodesta olen itse ollut vain kymmenesosan taidehistorian opiskelijana, mutta minulla on ollut ilo päästä osaksi oppiainetta ja sen historiaa. Jäänkin innolla seuraamaan mihin oppiaineen matka seuraavien vuosikymmenten aikana vie.

Otto Lehtonen on taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö Kuvatus ry:n puheenjohtaja.