Teemana kielipolitiikka: suuria linjoja ja arjen kielikäytänteitä

Kielipolitiikalla tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla vaikutetaan kieliin: kielten asemaan, kielten käyttöaloihin ja käytön sääntelyyn yhteiskunnassa. Kielipolitiikkaan kuuluvat esimerkiksi kielikoulutuspolitiikka, kielen käyttöympäristöihin vaikuttaminen sekä kielenhuolto ja kielen kehittäminen.

Suomessa virallisia kielipoliittisia toimijoita ovat useat tahot, kuten valtio ja julkinen hallinto. Ihmisten kielelliset oikeudet turvataan lainsäädännöllä, joka määrittää muun muassa opetuksen ja julkishallinnon palvelujen ja tiedottamisen kieltenkäyttöä. Lisäksi monet epäviralliset tahot, kuten työpaikat ja erilaiset yhteisöt, ovat merkittäviä tekijöitä kielipolitiikan kentällä.

Kielten asemaan ja kielipolitiikkaan vaikuttavat myös arjen kielikäytänteet: Se, miten yksittäiset ihmiset ja esimerkiksi yritykset käyttävät kieltä jokapäiväisessä elämässään ja toiminnassaan. Sillä, missä yhteyksissä mitäkin kieliä halutaan käyttää ja käytetään ja miten eri kielistä ja niiden taidosta puhutaan, on vaikutusta kielten asemaan. Kielenkäyttö ja kielistä käytävä keskustelu vaikuttavat myös yhteiskunnan kieli-ilmapiiriin.

Hanna Jokela käsittelee tekstissään arjen kielipolitiikkaa ja valaisee käsittelemäänsä aihetta kiinnostavien esimerkkien kautta. Esille nousevat niin ranskalaisen verkkokaupan kielistrategia, Euroviisut kuin kielistereotypiatkin. Jokela toteaa, että kieliä koskevat stereotypiat voivat olla melko harmittomia, mutta niistä voi olla myös suoranaista haittaa. Haitallinen on esimerkiksi suomen kieleen liittyvä sitkeästi elävä ajatus suomen kielen vaikeudesta. Tekstissä havainnollistuu kielenkäyttäjien arkisten kieltä koskevien valintojen ja asenteiden merkitys.

Kielipolitiikka koskee myös digitaalista ympäristöä. Erilaisia sähköisiä järjestelmiä käytetään yhteiskunnassa laajasti monenlaisessa viestinnässä niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Henni Pajunen paneutuu tekstissään verkossa tapahtuvaan kielen tarkkailuun. Esimerkiksi Facebookissa on kielikeskusteluryhmiä, joissa tavalliset kielenkäyttäjät valvovat ja kommentoivat kieltä nostamalla keskusteluun yleiskielen sääntöjen vastaisia tai sellaisiksi miellettyjä rikkeitä. Kielen tarkkailun keinoina nämä henkilöt käyttävät huumoria, häpäisyä ja neuvontaa. Myös tällainen kielen tarkkailu on kielipolitiikkaa, jossa ylläpidetään ja kyseenalaistetaan kielen normeja. ”Verkossa tapahtuva kielen tarkkailu voidaan mieltää kansalaisvalvonnaksi, jonka keskiössä on tiettyjen normien ylläpito. Nykymaailmassa, jossa normit ovat keskeisiä, normien ylläpito voidaan mieltää biovallan käytöksi: – – miten ihmisten käyttäytymistä ja sosiaalista elämää ohjataan ja säädellään normien kautta.”

Teksti Ruotsi monikielisessä Turussa – näkymiä kielipolitiikkaan laajentaa teemanumeron näkökulmaa tarkastelemalla Suomen kielipolitiikkaa ruotsin kielen näkökulmasta. Jutussa esiteltävä Svenskan i Åbo – Ruotsi monikielisessä Turussa -tutkimusverkosto tarkastelee sitä, millainen asema ruotsin kielellä on eri aloilla Turussa ja miten ruotsin kielen käyttöä ja asemaa voidaan tutkia. Tekstissä käsitellään muun muassa sitä, millaiset tekijät vaikuttavat työelämän kielenkäyttöön ja miten Turun yliopistossa syksyllä 2023 alkanut ruotsinkielipainotteinen lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen linja toimii erinomaisena rakenteellisena ratkaisuna lääkärin ammatissa tarvittavan ruotsin kielen taidon saavuttamiseen.

Anne-Maria Kuosa, Henrik Hurme ja Camilla Wide kuvaavat tekstissään Pohjolan päivän juhlimista Turun yliopistossa. Tekstissä nostetaan esille pohjoismaisen yhteistyön tärkeys. Kirjoittajat kuvaavat mielenkiintoisesti myös pohjoismaisten kielten monikielistä käyttöä, jossa kieliä käytetään elävästi ja joustavasti rinta rinnan samassa kielenkäyttötilanteessa. Tällainen monikielisyys on elävän elämän kielipolitiikkaa parhaimmillaan! Itse tekstikin on monikielinen, suomen ja ruotsin kieli vuorottelevat tekstissä hienolla tavalla.

Kendra Willsonin teksti tuo kielipolitiikan tarkasteluun historiallista näkökulmaa kuvaamalla Islannin kielipolitiikkaan vaikuttaneita tekijöitä aina 800-luvulta nykypäivään. Islannin kielipolitiikan muutokset liittyvät vahvasti maassa historian myötä tapahtuneisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, ja kirjoitus kuvaa mielenkiintoisesti muutosta puhdaskielisyyden ihanteista kohti inklusiivista kielipolitiikkaa. Inklusiivisuudella tarkoitetaan kaikkien erilaisten ihmisryhmien, erityisesti eri sukupuolten, huomioimista kielen ilmaisutavoissa.

Inklusiivisen kielen tärkeys nousee keskiöön myös Mia Raitaniemen ja Christian Niedlingin tekstissä, jossa pureudutaan inklusiivisen kielen käyttöön saksan opetuksessa. Saksan kielessä suku on kieliopillinen kategoria toisin kuin esimerkiksi suomen kielessä, joka on sukupuolineutraalimpi kieli kuin saksa. Raitaniemi ja Niedling nostavat esille, että neutraalin saksan kielen opetuksen pitää keskittyä muotojen lisäksi myös yhteiskunnalliseen keskusteluun inklusiivisesta kielestä ja syvemmästä kielitietoisuudesta. Haastavuudestaan huolimatta inklusiivinen saksa on nykypäivää: osa yhteiskuntaa, joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä.